Olen ollut kohta kaksi vuotta yrittäjänä. Pääsääntöisesti ‘tämä aika’ on ollut varsin hienoa; joskin kaukana downshiftaamisesta tai mageesta lifestylesta jollaiseksi sitä aluksi kuvittelin.

Kirjoitin liiasta työnteosta, ikuisen tavoitettavuuden stressistä ja olemisen vaikeudesta marraskuussa: Kynttiläaamiainen. Senkin jälkeen olen taas kokenut notkahdukset ja unettomat yöt. Sen, kun yölamppu palaa ja palaa – eikä tiedä yhtään mistä sitä lähtisi sammuttamaan, kun ajatukset eivät lopu.
Ei tässä mitään fataalia ole, eikä ihmeellistäkään. Kaikkihan näin elää, oli yrittäjä tai ei. Ja sehän kai pahinta onkin? On paljon sopivampaa olla kiireinen ja ylityöllistetty, kuin tehdä kaikkea sopivasti ja olla ehkä jopa onnellinen.

Ne on laiskoja vapaamatkustajia, jotka täällä leijuu. Me m u u t tehdään töitä! Kuunnelkaa meidän kiireiset askeleet ja ennen kaikkea: v ä i s t y k ä ä. 

Meidän ikäänkuin kuuluu olla stressaantuneita ja vihaisia koko ajan. Siitä saa arvostusta, koska se kielii ahkeruudesta. Noin olen itsekin välillä ajatellut. Ja väheksynyt (eli kadehtinut) niitä, jotka osaavat toisen tavan.

Työn ohella koko arjen pyörittäminen tuntuu monesti olevan esteenä ihan kaikelle. Ainakin minulle on välillä ollut. Ei jaksa olla ystävä, ei jaksa harrastaa, ei ehdi mitään kun on se siunattu arki jota täytyy niin kauheasti pyörittää. On lapset, läksyt, koulut, lastenkutsut, työt, kodinhoito, laskut, vakuutukset, arvonlisäverot.

Koita siinä nyt olla kaunis ja laiha, kun pitää tätä arkeakin pyörittää. 

Oma näkemykseni (ainakin juuri nyt) on se, että koska elämä on arkea ja arki elämää, se ei saa olla vain uuvuttavaa, välttävää tai juuri ja juuri siedettävää. Laskelmieni mukaan sehän tarkoittaisi vain sitä, että elämä on pääsääntöisesti ihan p*skaa. Ei siitä kuitenkaan mitalia saa, ja jos saakin, mitä sitten?
Minulla on mennyt aika kauan, että osaan irrottautua vaikkapa tietokoneesta. Olen tällainen sähköpostiin juurtunut yrittäjä, jonka elämäntehtävä näyttäisi välillä olevan meilien lukeminen, niihin vastaaminen ja niistäkin stressaaminen – johtivatpa ne mihinkään tai eivät.
Tänään katsoin sähköpostit aamulla. Tein työt Ennen kuin facebook herää, jonka jälkeen kävin luistelemassa. Söin lounaaksi kopin viereisessä kahvilassa siskonmakkarakeittoa ja näkkileipää (jälkkärikeksistä kieltäydyin).

Tulin kotiin, totesin auringon paistavan sisään niin paljon, että olisi joko siivottava tai lähdettävä pois. Lähdin pois; lähdin laskemaan! Puin jonkun (varmaan tyttäreni tai äitini) todella liian tiukat ja myös lyhyet legginsit jalkaan, päälle topat ja ajelin Meri-Teijoon.

Ensimmäistä kertaa vuosikausiin menin laudalla ja oli niin kivaa, että meinasi järki lähteä. Laskeminen on erinomaista vastapainoa myös nostamiselle.

Siellä, yksin auringonpaisteessa laskien totesin, että tämän takia - juuri tämän takia ryhdyin yrittäjäksi. En siksi, että voisin juurtua meiliin 24/7, vaan siksi että unettomille öille voi saada myös korvauksen, jos vaan osaa sen itseltään ottaa ja itselleen antaa. Minulla on mennyt pari vuotta siihen, että uskallan oikeuttaa itselleni tämän. Syyllistymättä siitä, etten tee töitä ja stressaa koko ajan. Ei se väärin ole. 

Eikä ollut ruuhkaa.