Perjantaipäivän pullatreenit

Onko se paleoo? Ei kun se on pullaa.

Tuollaisia on huomenna tarjolla Spartanilla (paitsi jos menen jonnekin muualle). Mun ideologian (hehheh) mukaan treeniviikon pitää olla sellainen, että perjantaina voi syödä pullaa. Virpi Salmi kirjoitti marraskuussa loistavan Nainen, ota pulla -jutun siitä vääryydestä, että joku oikeasti tuo salille jotain helvetin leivonnaisia.

Se on väärin. Minä olen se.

Viime perjantaina tein spartalaista taatelikakkua, joten korvapuusti on ihan luonnollinen jatkumo. Ja kyllä, se lihottaa. Pointtina onkin tehdä niin kova jumppa, että vain puusti voi palauttaa. Tollanen piskuinen, olematon, juuri ja juuri silminnähtävä pulla tuplamunalla.

Mulla ei ole ollut vehnäjauhoja tai sokeria kotona varmaan vuosiin, mutta halusin tehdä korvapuusteja voin, sokerin ja punaisen maidon kanssa. En esimerkiksi tattaripalloja veteen tms. Joten kauppareissu siitä tuli:
Branding is everything? Mheheee. Ei ole. Siskolta Japanista. 

On taas ‘pikkuisen’ energiaa päällä. Kevätpörriäisen voimin tein viikon ehkä viidennen treenin, sikahuonon tosin joten ehkä sitä ei lasketa ollenkaan. Tänään oli periaatteessa siten välipäivä, loogista. Huomenna pullatreeni!

Kettu ja karkki samassa naisessa.

Sellainen juttu, että jos tarvitsette personal traineria Helsingistä, suosittelen Saraa. Forever Pasila, soitto Sara Nevalaiselle ja kas, elämä on muuttunut. En tiedä mahtuuko uusia asiakkaita, mutta kokeilkaa. Sarasta saankin kätevän (?) aasinsillan riisikakkuihin:

Tein eilen riisikakkujen täytteeksi ‘tahnaa’ tai oikeammin sekoitusta, johon laitoin avokadoa, maitorahkaa ja chilitonnikalaa, hieman sitruunan mehua ja pippuria. Sehän toimii!

Varioida voi vaikka kuinka, mutta rahkasta saa älyttömän hyviä systeemejä, eikä tarvi laittaa kermaviiliä tai paksua jugurttia. Mutta anyway, soitto Saralle, suosittelen. En nepotismista (emme ole sukua), vaan koska tiedän että jos joku, hän saa tuloksia aikaan toisessa ihmisessä.

Kahvakuulakurssi Turussa myös 12.2!

Lauantain kurssi 11.2 tuli heti täyteen, mutta koska tulijoita vielä on, pidän toisen kurssin sunnuntaina 12.2 klo 12-16.00. Aloitetaan n. 12.15. Tämä nyt on lauantain juliste :D mutta sunnuntaille siis sama juttu.

Sitovat ilmoittautumiset: kukkakaarina.laakso (at) gmail.com
Hinta 60 € (maksetaan etukäteen tilille 117530-216060). Viestiksi Turku 12.2.

Hyvä meininki ja tekniikat kotiin! 

Addikti avannolla.

Tiesittekö, että mieli ja ruumis eivät oikeasti kohtaa. Missään. Antaa lihan viedä, koska mieli kuitenkin valehtelee.

Menin viime viikolla joka kerta salille tietäen, että NYT kulkee hyvin. Oli kai koko ajan liian hyvä fiilis, kun mikään ei kulkenut. Ja tämä oli jo toinen kevyt viikko. Liikuntaa ei lasketa, eli joogat, luistelut ja laskemiset menee elämän, ei harjoittelun piikkiin. Mistähän nyt taas tuulee. :roll:

Testasin parissa treenissä myös Jussi Riekin Rasvanpoltto-oppaan yhtä koktailia. Lähetin Jussille reaaliaikaisia testikuulumisia kuten “nyt lähti lapasista” ja “jouduin vetämään täysillä 80 minuuttia, kiitos vaan tästä” .. jne. Suosittelen tuota kirjaa, hyvää faktaa ilman lässytystä.

Avantoa päälle:

Sen jälkeen Nanan luona bongasin uusimman Kodin Kuvalehden, jossa meikää onkin aukeaman verran. Annoin haastiksen joulukuun puolella –  liikunnasta ja riippuvuudesta jne. Nana kuvasi.
Pääsääntöisesti jutussa on Janne Viljamaa, jonka Pakko saada -kirjan luin, ja sen herättämistä ajatuksista kirjoitin jo aikaisemmin.

Voisin näistä keskustella väsymättä ikuisuuksiin, mutta jospa nyt ei tehdä laulua eikä edes t-paitaa. Lauletaan silti vähän. :D En nyt viitsi masentaa ketään Herra Ylpön Matadorilla, maanantai on tarpeeksi maanantai ilmankin. Spartareksian kunniaksi, viidakkorummut:

Herra Bob ja ihmiset.

Olin eilen matkalla Tampereelle. Jossain Urjalan makeistukun kohdalla tuli mieleen että mahtaako Antti olla treenaamassa. Oli kuulemma, joten koukkasin sitten Valkeakosken Heraclesin salille ja kävin moikkaamassa. Tai koukkasin ja koukkasin – vetelin jalkakäytäviltä ja rotvallin reunojen yli ‘täysillä’ pihaan. :D Sori! Hyvin luisti Sitikka.


Korttipakkatreeni menossa:

Bobista olen kirjoittanut FightSportin Kukkatori-palstaanikin – ja onhan tuossa kieltämättä harvinaisen rakastava katse. Siis minulla <3

Antti on WKC Fitness Trainer  ja nyt oli muutenkin hyvä hetki tsekata pikaisesti tekniikoita, kun Denisovin ja Fedorenkon leiri lähestyy. Mullakin oli nostokengät autossa mukana, mutta koska lapsonen oli mukana, en jäänyt jumppaamaan. Harmitti! Tämä nurkka oli nimittäin treenipaikka mun makuun:

Eipä! Tämä näyttää hyvin sen, mitä treeniin tarvitaan: lattia. Ei mitään ‘ystäviä’, smoothieita, peilejä tai muuta nykyaikaista mädätystä. Tuosta tulee vähän mieleen päiväkotien käyttämä jäähypenkki. Jos et tottele, joudut nurkkaan. Vain sillä erotuksella, että tänne mennään koska halutaan:

Matkalauluna mulla oli Herra Ylppöä. Niin toimivaa, että on koko sielu ihan mutkalla vain musiikin takia. Tuossa aika hyvä elämänohje myös, niin ei nurkka eikä jäähypenkki kutsu.

Tee työtäs laulellen!

“Teen aina kun ennätän ja kun on sellainen olo, että jotain hyvää syntyy. Kiireessä ei tule kuin huono mieli ja liian kireitä pipoja.”

Näin totesi pikkusiskoni pipontekijä, jolla on Lokoilua-blogi ja mallistokin :D siellä esillä. Hyvä Milla!

Tuo pätee kaikkeen. Kiireessä tekeminen on asia, jota yritän välttää. Väkisin tekeminen menee samaan sarjaan. Viimeksi mietin, miksi tehdä elämästä niin vaikeaa, kun olin taas tehnyt jotain mitä inhoan. Kiristellen ei tule hyvää jälkeä.

Kun ostan palveluita, en halua ostaa niitä henkilöltä tai taholta, josta haisee kilometrien päähän se, että aikovat tehdä sen väkisin ja kiireessä. Olipa kyse varvassandaaleista tai markkinointiviestinnästä. Henkilö, joka tekee jotain asiaa vihaten jokaista hetkeä, ei taatusti tee sitä hyvin.

Hän tekee sen päästäkseen siitä eroon.

Valitsen melkein kaikki yhteistyökumppanit sen mukaan, miten asiakkaita kohdellaan. Olipa kyseessä vakuutusyhtiö, treenisali, ruokaostokset, torimyyjä, nakkikioski tai autokorjaamo.

En halua hodareita, joiden sisään on syljetty ihan vaan siksi, että myyjä vihaa työtään ja purkaa sen juuri minuun vain siksi, että satuin paikalle.

Pikku Apuri kirjoitti mainiosti: Pienempää, hitaampaa, rennompaa, kivampaa. Tuossa on hyvä meininki!

Vaikkei ehkä aina voikaan ‘elää fiiliksellä’ tai olla hyvä boogie, ehkä siihen pitäisi pyrkiä. Se on aika helppo luoda, koska kyse on usein aika pienistä jutuista.

Hymyile asiakkaalle? Ei maksa mitään, mutta varmemmin saat hänestä kanta-asiakkaan (turkulaiset keskustaputiikit huom).

En ala väittämään, että maistan kananmunasta onko se tullut onnellisesta vai onnettomasta kanasta. Mutta jos teettäisin vaikka nettisivut tai pipon, väitän että näen lopputuloksesta, onko se tehty hyvin ja aidolla kiinnostuksella toiveitani kohtaan, vai minua, nettiä ja pipoja vihaten.

Mäkin oon niin messissä :D

Spartalainen taatelikakku

Tein torstain kunniaksi kakkua. Ennen tämä tunnettiin nimellä En aio turvota kuin joulutähti -taatelikakku, mutta nyt kun olen koittanut vastaantulijoille selittää mikä se on ja miten se löytyy netistä, olen aiheuttanut enemmän hämmennystä kuin kokeilunhalua. Ai mikä? :D

Niinpä: nimi vaihtoon! Koska lupasin Mikolle viedä tätä salille, niin tokihan nimen on oltava spartalainen. Ei maku eikä näkö, vaan se miltä se kuulostaa. 

Nimeä valitessa pitää miettiä, miltä tuntuu itse sanoa se ääneen. Siksi tästä ei tullut Lykurgos-, nothoi- (äpärät) eikä hypomeiones- (alempiarvoiset) kakku, vaan ihan vaan vaan taatelikakku.

Sekin on harhaanjohtava, koska yhtä hyvin nimessä voisi olla porkkana, banaani tai vaikka kookos. Tai jos noudattaisi jugurttien ja kosmetiikan nimeämisen periaatteita, ottaisin nimeen sen mitä tässä on kaikkein vähiten. Kanelikakku?
 Spartalainen taatelikakku

3 hienoksi raastettua porkkanaa
5 dl jauhoja (esim. kookos-, maissi- tai tattarijauhoja)
3 banaania
1 tlk kookosmaitoa (400 g)
kourallinen 1 dl manteli- ja pähkinärouhetta
kourallinen taateleita
4 kananmunaa
1 tl ruokasoodaa
1-2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl kanelia
1 rkl kardemummaa
N. 100 g sulaa voita
Agave-siirappia tai hunajaa

1. Sekoita kuivat aineet keskenään (jauhot, pähkinät ja jauheet, ruokasooda, mausteet)
2. Vaahdota kananmunat
3. Sekoita kookosmaito ja banaani blenderissä vaahtomaiseksi
4. Sekoita sitten jauhoseos, porkkanaraaste, banaani-kookos ja muut yhteen ja sekoita. Taatelit voi hakata hienoksi, itse leikkasin saksilla palasiksi.

Uunissa .. hmm. 200° ja 30 minuuttia?

Kakku nautitaan eleettömästi ja hiljaa yksin. Seisten. 

“Spartalainen poika sai olla kotonaan vain seitsenvuotiaaksi, mutta jo sitä ennen häntä kasvatettiin erikoisella tavalla. Vauvoja ei kapaloitu, jotta ruumiinjäsenet kehittyisivät paremmin. Heidät totutettiin pimeään ja yksinäisyyteen. Ruokapöydässä ei saanut oikutella eikä temppuilla. Pojat opetettiin puhumaan lyhyesti ja nasevasti. Tällaista kutsutaan vieläkin lakoniseksi (lakedaimon) puhetavaksi.”

Wikipedia 

Sähköpostiin juurtuneet.

Olen ollut kohta kaksi vuotta yrittäjänä. Pääsääntöisesti ‘tämä aika’ on ollut varsin hienoa; joskin kaukana downshiftaamisesta tai mageesta lifestylesta jollaiseksi sitä aluksi kuvittelin.

Kirjoitin liiasta työnteosta, ikuisen tavoitettavuuden stressistä ja olemisen vaikeudesta marraskuussa: Kynttiläaamiainen. Senkin jälkeen olen taas kokenut notkahdukset ja unettomat yöt. Sen, kun yölamppu palaa ja palaa – eikä tiedä yhtään mistä sitä lähtisi sammuttamaan, kun ajatukset eivät lopu.
Ei tässä mitään fataalia ole, eikä ihmeellistäkään. Kaikkihan näin elää, oli yrittäjä tai ei. Ja sehän kai pahinta onkin? On paljon sopivampaa olla kiireinen ja ylityöllistetty, kuin tehdä kaikkea sopivasti ja olla ehkä jopa onnellinen.

Ne on laiskoja vapaamatkustajia, jotka täällä leijuu. Me m u u t tehdään töitä! Kuunnelkaa meidän kiireiset askeleet ja ennen kaikkea: v ä i s t y k ä ä. 

Meidän ikäänkuin kuuluu olla stressaantuneita ja vihaisia koko ajan. Siitä saa arvostusta, koska se kielii ahkeruudesta. Noin olen itsekin välillä ajatellut. Ja väheksynyt (eli kadehtinut) niitä, jotka osaavat toisen tavan.

Työn ohella koko arjen pyörittäminen tuntuu monesti olevan esteenä ihan kaikelle. Ainakin minulle on välillä ollut. Ei jaksa olla ystävä, ei jaksa harrastaa, ei ehdi mitään kun on se siunattu arki jota täytyy niin kauheasti pyörittää. On lapset, läksyt, koulut, lastenkutsut, työt, kodinhoito, laskut, vakuutukset, arvonlisäverot.

Koita siinä nyt olla kaunis ja laiha, kun pitää tätä arkeakin pyörittää. 

Oma näkemykseni (ainakin juuri nyt) on se, että koska elämä on arkea ja arki elämää, se ei saa olla vain uuvuttavaa, välttävää tai juuri ja juuri siedettävää. Laskelmieni mukaan sehän tarkoittaisi vain sitä, että elämä on pääsääntöisesti ihan p*skaa. Ei siitä kuitenkaan mitalia saa, ja jos saakin, mitä sitten?
Minulla on mennyt aika kauan, että osaan irrottautua vaikkapa tietokoneesta. Olen tällainen sähköpostiin juurtunut yrittäjä, jonka elämäntehtävä näyttäisi välillä olevan meilien lukeminen, niihin vastaaminen ja niistäkin stressaaminen – johtivatpa ne mihinkään tai eivät.
Tänään katsoin sähköpostit aamulla. Tein työt Ennen kuin facebook herää, jonka jälkeen kävin luistelemassa. Söin lounaaksi kopin viereisessä kahvilassa siskonmakkarakeittoa ja näkkileipää (jälkkärikeksistä kieltäydyin).

Tulin kotiin, totesin auringon paistavan sisään niin paljon, että olisi joko siivottava tai lähdettävä pois. Lähdin pois; lähdin laskemaan! Puin jonkun (varmaan tyttäreni tai äitini) todella liian tiukat ja myös lyhyet legginsit jalkaan, päälle topat ja ajelin Meri-Teijoon.

Ensimmäistä kertaa vuosikausiin menin laudalla ja oli niin kivaa, että meinasi järki lähteä. :-) Laskeminen on erinomaista vastapainoa myös nostamiselle.

Siellä, yksin auringonpaisteessa laskien totesin, että tämän takia - juuri tämän takia ryhdyin yrittäjäksi. En siksi, että voisin juurtua meiliin 24/7, vaan siksi että unettomille öille voi saada myös korvauksen, jos vaan osaa sen itseltään ottaa ja itselleen antaa. Minulla on mennyt pari vuotta siihen, että uskallan oikeuttaa itselleni tämän. Syyllistymättä siitä, etten tee töitä ja stressaa koko ajan. Ei se väärin ole. 

Eikä ollut ruuhkaa.

Etukyykkyjä ja tekniikkapuheita

Pitkä:

Itse tein vitosen sarjat 70 kg:lla. Mulla on mennyt vähän aikaa, että olen löytänyt etukyykkyihin sellaisen tekniikan, joka mahdollistaa laittamaan kunnolla painoja. Pienillä yksityiskohdilla on yllättävän suuri merkitys. Väinö kirjoitti taas hyvän tekstin Voimaharjoittelun perusteet.

“Voimaharjoittelun kolmas sääntö on, että meidän täytyy opetella oikeanlainen tekniikka, jotta voisimme nostaa raskaita painoja turvallisesti.

Tekniikan opetteleminen kuulostaa usein pelottavalta, jopa mystiseltä. Tekniikan opettelussa ei kuitenkaan ole kyse sen kummallisemmasta asiasta, kuin painon nostamisesta ylös oikealla tavalla sen sijaan, että se nostettaisiin ylös väärin.”

Tuo pätee myös kahvakuulan kanssa, vaikkei voimaharjoittelusta olekaan kyse. Tekniikka ei ole mitään juhlallista tai vaikeaa, mutta se on ainoa keino päästä harjoittelussa kunnolla eteenpäin. Kun kerran opettelee mm. otteen, räkkiasennon ja tavan liikuttaa painoa (ja usein myös magnesiumin käytön), liikkeiden tekeminen helpottuu huomattavasti.

Vastakkainasettelussa, kuten jumppatekniikka vs. kisatekniikka ei ole minusta paljoakaan järkeä. Jos haluaa kehitystä (eli ottaa jossain vaiheessa raskaampia painoja tai pidentää sarjoja), kannattaa opetella tekniikka joka sen mahdollistaa.

Liian usein heikoimmaksi lenkiksi jää kädet; eli kahvan puristaminen tai vaikkapa käsivarsien puutuminen, mikä on minusta jopa haaskausta. Esim. työntösarjassa pitäisi jalkojen hapottaa ennen kuin käsi puutuu.

Sen jälkeen kaikki on näin yksinkertaista:

Progressio ja pikkuhiki.

Mitä harjoitteluun tulee, rakastan vanhaa ja asiallista kirjallisuutta. Esimerkiksi Dietrich Harren Valmennusoppi on DDR:n aikainen klassikko, johon palaan aina uudestaan. Mutta ei Poikaurheiluliitto ry:n opaskaan (1935) huono ole.

Ylirasitus on asia, johon innokkaan on helppo kompastua. Vähän kuin että niin kauan kun rauta nousee, sitä nostetaan. Ja jos kerran on salille asti vaivautunut, niin vedetään sitten a i n a täysillä. Se on väärin. Joskus voi, mutta ei viikosta toiseen. Tämä on oikein:

.. jatkuu: “Harjoituksesta pitää jäädä virkistävä ja voimankylläinen jälkitunne. Tämä on tärkeä kahdestakin syystä. Ensinnäkin sen välttämiseksi, mikä uhkaa vaarallisimpana kompastuksen kivenä kaikessa urheiluvalmennuksessa. Tarkoitamme liikarasitusta.”

Tämän välttää, kun keventää välillä. Hissuttelua ja pikkuhiki.

Kun tasapaino kovien ja keveiden treenien kanssa löytyy, myös kehitystä tapahtuu varmemmin ja pitkäjänteisemmin.

Kirjassa puhutaan kuulantyönnöstä, mutta tokihan tämä sitaatti sopii myös kahvakuulaan: “Hyvästi työnnettynä kuula ei tunnu painavan lainkaan, juuri lähtiessään vain somasti vastaa käteen.”