Spartareksia®

Elämää ilman paitaa

Lanseerasin oireyhtymän Spartareksia® joskus 2008 tai 2009. Olen kantaja itse edelleen, parannusta ei näy – jos kohta en ole koskaan yrittänytkään. Tauti syvenee.

Olennaisena osana spartarektiseen käytökseen kuuluu treeni. Kovan oloinen harjoittelu, johon voi yhdistää huudon This is Spartaaaaaa! ja sitä kautta saada uskottavuutta ja tietynlaista alkuvoimaa mukaan omaan tekemiseen. Ei siten, että sitä oikeasti olisi, mutta että siltä se ulospäin näyttää.

Spartareksiaan kuuluu saumattomasti ruokavalio. Periaatteessa ihan sama mitä syö, kunhan pitää siitä mekkalaa. Kertoo kaikille, että “just mun tapa syödä” on se oikea. Omalla kohdallani se lähentelee jossain määrin kivikautista, enkä epäröi kuuluttaa sitä isosti. Että minäpä se pidän kuolleista eläimistä. Nam. Olen sparta.

Spartareksia Nervosaan kuuluu äänekkyys. Nupit aina kaakossa. Vanha sanonta “Integrity is doing the right thing, even when no one is watching” on oivallinen ja spartarektikko allekirjoittaa sen, mutta ei toteuta sitä. Spartarektikolle on tärkeää, että joku näkee ja kuulee koko ajan.

Siksi me olemme paidattomia. Ei ole järkeä harjoitella tai syödä oikein, jos kukaan ei näe lopputulosta. Takaapäin paistavaa six packia, selän ruskettuneita fileitä, timanttipohkeita ja hiestä kimmeltävää rintakehää. Kärsivistä ilmeistä puhumattakaan. Spartarektikko muistaa aina huomauttaa, että “Ulkonäkö ei merkitse mitään, toiminnallisuus on kaikki”. Lause sanotaan vasta, kun on saatu paita pois ja hauis pumppiin kuvaa varten. Spartarektikko on show off.

Huh, mikä treeni. Puuskutus! Lääh! Tulipa vedettyä! Näittekö, miten oksensin? Todella spartaa.

Mitään hoitoa tähän ei ole, eikä toisaalta tarvitsekaan olla. Aito spartarektikko on terve narsisti. Vahva mutta ärsyttävä. Äänekkyys vailla substanssia on 2000-luvun luolaihmisten leima. Look at me! Me me me!

Jos tauti menee liiallisuuksiin, seurauksena voi olla vääristynyt kehonkuva ja jonkinsortin syömishäiriö. Monet potilaat myös kompastuvat kuvitelmaan omasta ylivertaisuudestaan, mikä voi joskus osoittautua kohtalokkaaksi todellisuuden iskiessä silmille.

Sillä aina on jossain joku, joka on vielä enemmän sparta kuin sinä. Now think about that, my beloved Spartan friend. Et olekaan spesiaali spartalainen lumihiutale. Whatta fak?

2 vastausta artikkeliin Spartareksia®

  1. Tämä on hauska oireyhtymä, ja ilmeisesti aika samankaltainen koirailla ja naarailla. Aika harmiton, isoimmat riskit ovat varmaan ylikunto tai sitten joku ranteen venähdys kun repii paitaa päältään?

  2. Jee, spartaa mulle kans!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

Gravatar
WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s