Jos äiti on missi, sitä on itsekin melkein – right? 
Muutto etenee jokseenkin verkkaisesti. Lähinnä siksi, että jumitan pitämään muotinäytöksiä itselleni. Toki jaan ne tänne teillekin! Integrity is doing the right thing when no one is watching. 1972 perintöprinsessan leikkiminen on jotain ihan muuta. Se on vaan pakko kertoa kaikille. BB it is!
Mutta kyllä täällä kaikkea muutakin on. Kuten kirjallisuutta! Todellisuudessa pystyn melkein jakamaan Jolon tuskaa. Jäin näet jätesäkkien ja sohvakaluston panttivangiksi, kun päätin fiksusti laittaa kaikki tavarat valmiiksi oven eteen. Että on sitten helppo siitä aloittaa. Lopulta minä en päässyt ulos – eikä kukaan sisään. Mutta kuten sanottu, No panic – just relax!
Yksi kolmiokahvainen kuula! En raaski siitä luopua, olihan se ensimmäinen mun valikoimassa. Pähkinänmurskaajana toimii tätä nykyä. Okei valehtelin, ei se toimi minään.
IhQulaa! En ole tätä rotsia hetkeen käyttänytkään. Saagani prätkällä ajamisen kanssa kun meni tauolle siinä vaiheessa, kun keräilin itseäni sellaisen kauniin 600 cc Fasun alta Auran ABC:n pihassa pari syksyä sitten – enkä uskaltanut sieltä enää ajaa Turkuun saakka. Olin tulossa Tampereelta, mutta Aurassa aurinko yhtäkkiä laskikin. Ajan kovaa, mutta ns. epävakaasti. 
Kuusivuotiaan kanssa voi ihan hyvin jakaa meikkilaatikon.
Vielä jonain päivänä pääsen vastaamaan kuten Miss South Carolina!
Mitä muuttamiseen noin logistisesti ja loogisesti tulee, I suck. Sängyt on jo Helsingissä, enkä “tullut ajatelleeksi” että mehän asutaan täällä vielä kaksi yötä. No, näin meidän kaksihenkinen mustalaisleiri muutti olohuoneeseen muhkealle 30 cm leveälle patjalle. Sleep tight!
Prätkärotsi pukee teitä oikein hyvin
Sitä vain kummastelen, että miten yksi kaatuminen sai noin sisukkaan naisen jättämään moottoripyöräilyn. Ehkä pyörävalinta oli väärä?
Samoin kuin voimailussa, moottoripyöräilyssä on eri tyylejä. Eräs näistä on “luotettavuusajo” eli enduro. Siinä saa myös voimaharjoittelua samalla kun punnertaa 120kg pyörää suosta pois tai ojasta ylös. Ja kaatumiset kuuluu asiaan! Entisen mekaanikkoni sanoin: jos ei kaadu, niin ei ole yrittänyt tarpeeksi – kun tilitin hänelle miten noloa oli kun naapuri näki minun mälläävään talvisessa tienkaarteessa. Sen jälkeen ei ole kaatumiset sattuneet. Tai no, pyörää on kyllä käynyt sääliksi.
Heijaa, kiitos! Päätin juuri alkaa käyttämään tuota läpi syksyn.
On mulla kaikki muutkin releet toki, maailman hienoin pinkki kypärä ja kaikkee. Hehee!
Kyllähän mä voisin tänäkin syksynä vielä lähteä ajelemaan, ei se sekoilu mua oikeasti traumatisoinut, ei vaan ole ollut pyörää käsillä sen jälkeen. Olen kyllä kuolannut auton ikkunasta ohiajavia prätkiä, koskapa on siinä kuitenkin vaan omat hienoutensa istua kahden pyörän päällä. Kaatui tahi ei.
Mutta otetaan vinkki korvan taa, ojat ja suot on loppupeleissä kuitenkin mun juttu! I shit you not!