Huvin ja urheilun vuoksi.

Breakfast Battle, kyykyt, nallevideo etc.

Breakfast. A mythological event before the dawn of time. -UB

Monkeyfoodin Meri bloggasi oman totuutensa, numerolla 2, liittyen aamiaiseen. Hän kysyi Facebookissa, että Mitä SULLA on lautasella? johon vastaan, että tätä:
Rahkaa, mansikoita, banaania, auringonkukansiemeniä ja raparperia. 

Näykin eilen aamiaista vain siksi, että Meri kysyi. Halusin osallistua, joten oli pakko tehdä aamiainen. Ei voi ottaa kuvaa ei mistään?

Kuten olen kai sanonut, syön aika harvoin aamiaista. Aloitin peruskoulun vuonna 1986 ja siitä lähtien olen joutunut kuulemaan että pitäisi, koska aamiainen on päivän tärkein ateria.

Ei onnaa. Tai joo, jos syön väkisin, mutta en näe siinä paljoakaan järkeä. Olen siten periaatteessa ollut ‘pätkäpaastolla’ 26 vuotta, ehkä jopa pidempään (pitää kysyä äidiltä). En suosittele. Saatan muuttua joskus, tai sitten en.

Yhdentekevää. Itse asiassa ainoa tärkeä asia aamiaiseen liittyen on se, että se on nimeltään ehdottomasti aamiainen, ei aamupala.

Toinen asia. Löysin sattumalta Duodecimin Terveyskirjaston sivuilta kiinnostavan kolumnin Luonne, tunteet ja terveys. Sen mukaan “luonne ja tunteet näyttävät olevan tärkeitä terveyden tekijöitä”. 

Tämä oli hyvä kohta:

“Optimistisen luonteen ja myönteisten tunnetilojen vaikutukset terveyteen voivat nekin johtua monista tekijöistä. Optimistit huolehtivat pessimistejä paremmin terveydestään, mutta eivät välitä ongelmista, jotka ovat heidän kannaltaan toissijaisia.

Optimisti pyrkii aktiivisesti asettamiinsa terveystavoitteisiin, kun pessimistin selviytymiskeinoja ovat välttäminen ja kieltäminen. Onnellisen, innostuneen ja aktiivisen ihmisen on helppo elää terveellisesti.”

Tunnistan tuosta jotain. Minulla on monenlaisia pikkuvaivoja, mutta en jaksa välittää niistä. Joskus treenaan tarkoituksella vaivojen ‘päälle’, jotta ei tarvitse mennä ongelmapinossa sen syvemmälle. Vähän sama metodi kuin se, että päänsärky unohtuu kun työntää naulan kynnen alle.

Tunne- ja lohtutreenaaminen on myös ihan selkeä ilmiö. Eikä mun mielestä lainkaan väärin. Jos hankalan asian tai ahdistavan tilanteen voi ‘käsitellä’ muutamalla maastavedolla, mikäs sen mukavampaa. Eikä missään tapauksessa välttämistä tai kieltämistä, vaan instant ratkaisu. 8)

Kuinka optimistista se sitten on, lienee tulkinnanvaraista. En voi suositella.

Mutta, aamiaisesta vaikeuksien kautta kukkaruukkuun. Kävin eilen Nanan luona, jossa editoimme tulevaa kuula- ja nallevideota. Siitä tulee hauska!

Viikon treenit on menneet niin typerästi yksi toisensa jälkeen, että ehkä ei olisi pitänyt tehdä mitään ollenkaan. Tai sitten olla tekemättä kaikkia peräkkäisinä päivinä jne. Tai sitten syödä aamiainen. Jne jne.

On se vakavaa, mutta ei se nyt niin vakavaa ole.

Se huono puoli tavoitteissa on, että jos ei jokaisella, niin ainakin hyvin usealla treenillä on jonkinlainen odotus.

Niinpä sitä voi aina joko onnistua tai epäonnistua. Jos ei jaksa tai pysty, ei jaksa tai pysty. Ei se sen kummempaa ole – mutta on kuitenkin. Ja tietenkin päivän mielialaan vaikuttaa ihan liikaa se, miten treeni meni.

Eilen kyykkäsin satkun kuten piti, mutta toistot jäi yhteen ja se otti pannuun loppupäivän. Olisi nyt edes kaksi pitänyt saada, mutta ei. Tänään jalat on tosin olleet sitä mieltä, että vähempikin olisi riittänyt.

Poikkesin silti taas salilla tekemässä en-juuri-mitään. Tässä suunnittelen keppijumppaa jota en koskaan tehnyt.

Ja kävin uimassa kahdella eri rannalla. Merivesi on vähän liian lämmintä ollakseen kylmää, mutta tarvitsin sitä. Kuuntelin kehoani!

Ja tässä saparopää, joka myös jälkikasvuna tunnetaan. Sitä, miksi hän on auton katolla, tarina ei kerro.

Aamiaispostaus lienee luontevinta päättää iltapalaan. Luonnonjugurttia, marjoja, manteleita. Tuo taateleilla täytetty on mun. I am so hooked. 

About these ads

8 Responses to “Breakfast Battle, kyykyt, nallevideo etc.”

  1. Tomi P.

    Kiitos Duodecimin linkistä! :)
    Se piristi (perseelleen mennyttä) maanantain alkua!

    Vastaa
  2. Kukka

    Pecu, ole hyvä. :) Tykkäsin itse kovasti. Harmittaa, että piti tunkea hyvä asia näin monen muun aiheen sekaan. Viisas bloggaaja olisi tehnyt siitä oman artikkelin, minä en. Ilon kautta!

    Vastaa
  3. Tomi P.

    Happy happy joy joy, ja ilon nyrkillä naapuria naamaan.
    “Mullon kivempaa ku sulla.”

    Kävin just kukkakaupassa (siis oikeasti oikeassa kukkakaupassa!) ja siellä oli joku tuuraaja, joka pahoitteli ettei tiennyt missä mikäkin oli. Sanoin, et ei se mitään, fiilispohjalta vaa ja hymyn kautta. :) Se toimii aina! “Asenne, asenne, asenne!” –> Ja sit Sepulturan “Attitude” soimaa! Tällä hetkellä tää päivä on jo parempi ku viime viikolla yhteensä!

    Ilon kautta Kukka.

    Vastaa
  4. Meri (Monkeyfood.net)

    Hmm, kommenttini taisi kadota?!

    Enivei, en vieläkään tiedä mikä osa tässä brekujutussa oli battlea, mutta voit saada luovutusvoiton :) Mäkin pidän enemmän aamiaisesta kuin aamupalasta, mutta vaihtelunhaluisena ja toistonvastaisena käytän molempia.

    Nallelle terv.

    Vastaa
  5. Kukka

    Meri, ei ole battlea. Se on vaan hauska sana ja Breakfast Battle kuulosti hyvältä. :D Ei mun tarvi voittaa, tai jos, niin ojennan pokaalin vaikka raparperipuskaan!

    Vastaa
  6. Kukka

    Pecu, ymmärrät!

    Ajattelen naiivisti, että tapa millä suhtautuu asioihin (= asenne) on yhtälailla maksuton ja kaikille saatavilla oleva ominaisuus, kuten vaikka voima fyysisenä ominaisuutena.

    Lisäksi haluan nähdä niin, että jokaisella on yhtäläinen oikeus ja vastuu sen suhteen, mitä ympärilleen kylvää.

    Ei tarvi olla synnynnäinen hymynaama tai koulutettu elämäntaitovalmentaja voidakseen silti kantaa vastuun siitä, aikooko parantaa vai mädättää ympäristöään.

    Ei kai se mikään pakko ole, mutta jo itsekkäistäkin lähtökohdista käsin on aika paljon enemmän jees, kun asiat on .. no, enemmän jees? No NYT on suurta ajattelua. 8)

    Mutta yllättävän paljon ratkaisee se, mitä tekee metrin tai minuutin säteellä.

    Vastaa
  7. Chilli

    Ryöväsin sulta ton lohtutreenaaminen-termin, oli niin osuva ilmaus! :)

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Basic HTML is allowed. Your email address will not be published.

Subscribe to this comment feed via RSS

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 240 muun seuraajan joukkoon