Aivan tavallinen erikoissunnuntai.
Jos laittaisin päiviä arvojärjestykseen, tämä sunnuntai menisi ykköseksi. Ei nyt ehkä “paras ikinä”, mutta yksi hyvimmistä hetkeen. Monestakin syystä.
Aamulla melkein ensimmäiseksi törmäsin jäiseen neliapilaan. Onnenpäivä, tiesin jo siitä.
Poikkesin kävelyllä. En juossut. Ajattelin juosta, mutta en siis juossut.
Keskipäivällä salille, missä parasta oli se että olin täysin vailla aikataulua, eli ei kiirettä minnekään ainakaan 18 tuntiin. Pääsin vähän vähemmällä, mutta tieto kiireettömyydestä on silti mieleen. Usein tosin kuvittelen itselleni kiireen vaikka sitä ei olisi. Lisäksi olen viime aikoina ajellut vain autoa treenaamisen sijaan, ja se tuntuu ja näkyy, joten kyykkypäivä tuli tarpeeseen jo ihan henkisestikin (?).
Hieman piti myös kalkuloida: tarkoitus on “arvata” päivän estimoitu maksimi ja laskea siitä sarjapainot. Piti vähän tunnustella mikä se voisi olla (kakkosilla, kolmosilla) ja tuleehan siinä jo toistoja aika lailla .. no, tunnustellessa.
Ensin oli sellainen tunne, että se olisi 105 kg, mutta lopulta päätin että se olisi 110 kg ja laskin sen mukaan.
Päälle vielä vähän muuta, lopuksi kelkan työntöä (eli prowler, jos amerikkaa halutaan).
Tätä kehoni tänään suorastaan hylki! Tein silti vähän (tietysti).
Iltapäivällä oli vuorossa uinti+sauna. Tämä oli aivan todella jees.
Uintikaverina ollut Mikko paistoi kuntosaliyrittäjän makkaran.
Avantopaikan sisustus <3 meikä ja Mikon selkä peilissä.
Tällaisin tunnelmin ja olohousuin (!!).
Tämä nyt on eilisen venyttely-ala- tai yläviistokuva. Jospa tuo vielä toistuisi tänään, niin viikko olisi aika lailla paquetissa. Moido.
