Kategoria-arkisto: Fiilistelyt

Hyvän olon työkaluja.

Yksi hyvinvoinnin alkulähteistä on kokemukseni mukaan se, että pystyy ja SAA 1-3 (tai kahdeksan tai ääretön) kertaa viikossa tuottaa itselleen tilanteen, jossa kuulee päässään sanat en pysty tähän ja sitten pystyykin.

Ajattelen, että on suuri etuoikeus omistaa terveitä raajoja ja terve keho, jolla voi tehdä asioita. Ja samalla olisi suuri vääryys itseä kohtaan jättää se mahdollisuus käyttämättä. Ei tarvitse rakastaa liikkumista, mutta jos edes itseään sen verran.

Aihetta liipaten kirjoitin Hikoile ja rakasta -tekstin joulupäivänä.

Onnistumisesta se hyvä olo tulee, ja siitä että jäi henkiin (esim. kelkka-sprinttein jälkeen). Myös unelmia on ihmisellä hyvä olla. Visualisoin omani: Erilaisia apuvälineitä ja työkaluja hyvään oloon on paljon:


Perässävedettävä, miten vaan.

Myös jalat tuottavat hyvinvointia – ollen vieläpä aina mukana. Kyllä tyhjäkin penkki aina nojatuolin voittaa.

Klassikot. Eivät petä koskaan.

Keppi parantaa aina oloa. Samoin porkkana.

Niin.

Kirjasta FIT. Kilgore, Hartman, Lascek (Killustrated 2011).

Kelkkaa ja kehon kuuntelua. 11 vinkkiä.

Tässä tulee sekalainen treenibloggaus eiliseltä, jonka seasta löytyy satunnaisia vinkkejä. Tärkeitä ja mielivaltaisia.

Löysin salilta tällaisen kasan, jota aloin hyödyntää. Ja siitä heti Vinkki nr. 1: hyödynnä painavia asioita. Ota raskaammin.

Sitten päätin työntää vähän kelkkaa. Jos joku sanoo, ettei voimaa treenatessa tule hiki, niin missä sitten? Otin paidan pois ennen toiminnallista osuutta – skeneä tuntevat tietävät, että näin kuuluu tehdä.

Vinkki nr. 2. etsi sali, jossa pääset kokeilemaan kelkkaa. Kulkee myös nimellä prowler. Tämän pitäisi olla ns. toiminnallisten salien vetonaula, eikä minkään muun.

Oli aika tiukka kelkkailu. Aloitin tyhjästä ja lisäsin päädyssä aina 10 kg lisää. Matka 40-50 metriä? Lisäsin painoja 40 kg saakka, sitten taas joka päädyssä alaspäin 40-30-20-10-tyhjä kg.

Pakko sanoa, että onneksi pidän treenaamisesta. Jos en pitäisi, en pystyisi mitenkään perustelemaan itselleni sitä, miksi käytin päiväni tuollaiseen.

Vinkki 3. Kehon kuuntelusta. Ehkä pääasia on, ettei kuuntele mieltä eikä varsinkaan kehoa.

Ei kenenkään mieli tai keho sano, että mene nyt nainen työntämään kelkkaa. Mutta hyvää treeniä se on. Liikunnan iloa tai muuta vastaavaa on turha hakea, mutta – hyvää treeniä se on.

TOSIN, (ja tästä on puhuttu poikain kanssa salilla) – niin kauan, kun pystyy ottamaan kuvia kesken harjoittelun, kaikki ei mene oikein. Aina tulee sanomista. Mutta toisaalta he eivät pidäkään jumppapäiväkirjaa netissä (onneksi). Vinkki 4 itselle: keskity treeniin, älä sen kuvaamiseen.

Vinkki 5: Kokeile foam rolleria. Michael Boylen blogissa juuri uutena Foam roller follow up sekä Is foam rolling bad for you?

Brunette foam rollaa toiminnallisella salilla: 

Eilen salilla pitkästä aikaa harmitti, että olin yksin.

Vinkki 6: treenikaveri. En tarkoita ystävätärtä tai prinssiä, jonka kanssa voidaan lukea yhdessä lehtiä ja pälättää – vaan henkilöä, joka auttaa sinua tekemään jotain, mihin et muuten välttämättä pystyisi tai tekisi. Vaikka vielä yksi kierros, vähän kovempaa tai enemmän.

Kuten eräs totesi, ensin treenit. Sen jälkeen voi sitten mennä vaikka kahville vaihtamaan kuulumisia (jos niitä enää on).

Eli ei välttämättä näin:

Tämä on mukavaa, mutta vähemmän kehittävää.

Vinkki 8: Yritä joskus tehdä vähän vaikutus. Tämän keksin juuri, ja tuskin se ihan väärin on? Ei loukkaantumisriskillä, mutta pienellä riskillä. Itse teen parhaat treenit ja suoritukset, kun yritän esittää parempaa kuin olen. Tulee tehtyä enemmän tai hienommin kuin ehkä muuten tulisi. Toki samalla metodilla olen myös loukkaantunut, joten suhtautukaa tähän varauksella.

Olen huomannut, että monet pystyvät usein paljon parempaan, kuin mitä itse kuvittelevat. Esiinny vähän. Tuntuu auttavan monia muitakin. :D

Viimeksi yritin tehdä vaikutuksen kuntosaliyrittäjä Mikkoon Spartanilla.

Siin se o! Mikko sanoi ettei itse pystyisi ja mulle tuli siitä hyvä mieli.


Vinkki 9: Vaikutuksen tekeminen tekemisellä. Treeniolosuhteissa vaikutusta ei oikein tehdä sillä, että ollaan täysissä meikeissä ja näytetään sievältä. Vaikutus tehdään tekemällä jotain hyvin. Vähän niinkuin Robin laulaa tytöstä, joka teki täydellisen Frontside Ollien. Ei se laula miten hieno tukka sillä oli tai hyvät huulikiillot.

Pätee myös miehiin. Ihan sama miten hihaton paita on päällä tai isot gunssit – kaikkea merkitsee se mitä pystyy tekemään. Se on kiinnostavaa ja vaikuttavaa.

Tästä Mikko ei sanonut mitään. Varmaan teki perässä heti kun lähdin?

Kohta lähdetään Nallen kanssa Valkeakoskelle, kun pidän kuulaleirin paikassa Heracles. Nallekin on tehnyt vähän jalkoja. En ole varma, tarvitsisiko. Toisaalta ymmärrän hyvin, jos vaan tykkää siitä.

Kuva: Tuomo Laine, JM Kuntosalilla.

Vinkki 10:  Ruokavalio. Jos nyt mietitte, että laihduttaako kelkka, niin vastaus on ei. On kai loppujen lopuksi ihan sama mitä treenaa, jos sen jälkeen syö joka tapauksessa kermapastan Snickersillä. Ai vitsa, kokeiluun. Se oli vinkki 11. :D

Ja jokeri: Totuus. Se löytyy Kalorilaskurista.

Joukkueen hemmottelupäivä, harjoitteluhuone.

Meillä oli joukkueen kanssa tyttöjen hemmottelupäivä joitakin viikkoja sitten. Nyt kun SM-kisoihin on enää kuukausi, treenitkin on jo muuttuneet. Tässä niitä suurella sydämellä pohditaan:

Kotisalien perustajille suosittelen oppaaksi Dietrich Harren Valmennusoppia, jossa on kappale Voimaharjoitteluhuoneen järjestäminen. Me emme toki tehneet voimaharjoittelua. Välineistä mukana oli ne mitä tarvittiin:

Emeriikka, Krisse, Milla, Satu.

Krisse hemmottelee itseään.

Milla ennen.

Ja jälkeen:

Kyllä.

Sympatiaa, soutua ja Westsidea.

Haaa, sain uuden treeniohjelman ja aloitan sen sunnuntaina. Oodi sille:
Kuten kai sanottu, olen fiilis-ihminen kaikessa paitsi harjoittelussa. Mitä suorituksiin ja treeniin tulee, pidän siitä että ne on mitattavissa ja siten omaa kehitystä (eteen- tai taaksepäin) voi seurata. Ja jos kilpailutilanteita ei oteta huomioon, ei tarvitse verrata muihin, vaan standardeihin.
 Erilaisista taulukoista saa hyviä tavoitteitakin. FIT (ks. Killustrated.com) sisältää paitsi paljon asiaa, myös voima- ja muita taulukoita. Kahvakuulan kanssa WKC Ranks on erinomainen lista tasoista ja tuloksista, joita voi tavoitella (ilman varsinaisia kisatavoitteita).
 Hieman aihetta liipaten, Marko kirjoitti juuri hyvän tekstin otsikolla Itsetunto ja tekeminen. Allekirjoitan monta kohtaa.
Vaikka treenaan määrällisesti suht’ paljon, olen silti urheilun suhteen itsestäni aina sitä mieltä, että en minä niin hyvä missään ole. Välttävä miinus, jos sitäkään. Eli aika perinteinen ajattelutapa. Niinpä usein yllätyn, etten olekaan niin huono. Maanantaiaamuna piipahdin Sali82:lla tankoilemassa ja lisäksi päätin soutaa. Kokeilin 1000 m soutua, eikä se niin paha ollut.

Ei ole täysillä vedetty, jos pystyy ottamaan valokuvan vedon jälkeen.

Eilen koitin 500 m soutua ja sain 1:46. Ei ihan huono ilmeisesti, mikä oli jälleen yllätys. Ensi kerralla pitää pyytää joku ystävätär viereen tsemppaamaan, jos vaikka saisi enemmän irti.

Ja ei, kyse ei ole siitä että nyt alan soutamaan, vaan tulipa nyt soudettua. Kaikkea voi tehdä jos haluaa ja mitä sitä säästelemään – viestitti Jussi Riekki joskus tekstissään Miljardi sydämenlyöntiä.

Numerot on muutenkin kultaa. Otin pitkästä aikaa Kalorilaskurin käyttöön, koska näyttäisi siltä että manipuloin totuutta kaiken muun lisäksi myös syömisissäni. Ei ole yhtään pahaksi katsoa taulusta, mitä tulee syödyksi.

Teehetken lomassa söin soijajugurttia. Mielenkiintoista on, että soijajugurtilla ja maastavedoilla on ilmeisesti täysin sama vaikutus ihmiseen?
“Hemmottele itseäsi — kaikkea hyvää — saa olosi tuntumaan keveältä ja sinut hyvälle tuulelle. Täydellinen alku hyvälle päivälle. Voi myös nauttia sellaisenaan ja maukkaana välipalana.”

Long live Deadlift! Sinun hyväksesi ja maapallon hyväksi. Tuumasin myös, että koska treeniohjelma alkaa vasta sunnuntaina, tänään ehtii vielä olla vetopäivä. Mutta ensin kupponen sympatiaa.

En oikeasti juo teetä. Inhoan teetä. Juon Juhlamokkaa, paitsi  jos joku tarjoaa kallista ja oikeaa kahvia.

Vihreitä suosituksia ja hampurilais-arvoitus.

Kokeilin sunnuntaina vähän erilaisia vehreitä juttuja. Holistista, vihreää, raikastavaa ja ei lainkaan väärin.

Karin Havupuu-uutejuoma –> todella jees, juon tätä aina.
Biotta Sellerimehu –> jostain syystä mun suosikki
Spirulina Manna + Emerald Balance -kombo: oikeasti hyvää! (en tilannut tätä Amazonista linkistä huolimatta)
Herbamare-kasvisliemitiiviste (jos paastoaisin, joisin tätä)
 Lisäksi tein havaintoja hampurilaisravintolan pöydässä istuessani. Mietin, onko kukaan mies koskaan tilannut Mäkkärissä tai Hesellä salaattia. Tässä on kaksi tarjotinta. Arvatkaa, kumpi on naisen tarjotin?

Tässä oli kaksi suurta epäkohtaa. 1) Salaatti oli kalliimpi. 2) Jos ja kun valinnat olivat nämä, miten voi olla mahdollista että salaatin puolella istui rasvaa ja euron juustojen puolella pelkkää lihasta?

Kyllä pistää miettimään! Olisi vaan pitänyt syödä toiselta puolelta.

Onni löytyy salilta.

Itselleni yksi onnen kulmakivistä on se, että on jotain mitä odottaa. Tykkään elää tätä päivää, mutta jotain pitää olla tuloillaankin. Minulle on tuloillaan uusi treeniohjelma, jota en malta odottaa.

Uusimmassa FightSportissa on kirjoittamani Scott Shetlerin haastattelu, jossa Scott vastaili kysymyksiini voimaharjoittelusta ja siihen liittyvistä jutuista.

Shetlerin Extreme Conditioning&Fitness -sali Atlanta, Georgia.

Tunnen Scottin vuosien takaa kahvakuulaurheilusta – hän on aivan mahtava zero bullshit -tyyppi, jonka mielipiteisiin ja osaamiseen ehdottomasti luotan. Viimeksi bloggasin hänen Tapout-jutuistaan vuosi sitten. Scott auttoi, kun olin murtanut itseäni Arnold Sport Festivaleilla ja toisaalta, kun tein Battling ropes -juttuja ja haastattelin John Brookfieldia.

Nyt pienten pohdintojen jälkeen pyysin, josko Scott voisi tehdä minulle treeniohjelmat. Online-coaching toimii ihan hyvin. Scott tuntee tietysti  kahvakuulaurheilun (lajin, ei vain välineen) voimaharjoittelun, westsiden, toiminnallisen harjoittelun, kaiken muunkin ja minut.

Viimeinen ei ole ihan pikkuseikka, koska olen aika työläs valmennettava. En siksi, että pitäisi piiskata, vaan koska saan kaikenlaisia ideoita ohi ohjelman. Omassa joukkueessani on salatempaajia (tiedän teidät, turha yrittää!) ja itse taidan olla salavetäjä.

Scott ei ole kovin ns. pilates-henkinen ihminen ja siksi tiedän, että meidän yhteistyö voi toimia. Ei sillä, että pilateksessa olisi mitään vikaa, mutta en itsekään ole pilates-henkinen.

Minulle kokonaisvaltainen hyvinvointi on tänään yhtä kuin rinnalleveto+ työntö kahvakuulalla, tempaus kyykkyyn tangolla, kyykky ja maastaveto ja jotain sellaista. Jos teen niitä ja jotain muuta, juoksen, syön sopivasti mutta en liikaa, kokonaisvaltaisuus pitkälti toteutuu ja muukin elämä toimii paremmin.

Kehoni koostumusta haluan toki muuttaa, mutta vuosien saatossa olen huomannut että se nyt muuttuu koko ajan: joku päivä on paksumpi ja toisena päivänä ei niin paksu. Big deal? Mitä enemmän touhuan, sitä rennommaksi oma suhtautuminen tuntuu muuttuvan. Jos syö liikaa, lihoo. Piste.

Talven yli harjoittelin kahvakuulajuttujen ohessa painonnostoa, mutta oikea ranteeni ei nyt kestä kumpaakaan. Innostuin painonnostosta paljon, mutta nyt täytyy innostua jostain muusta hetkeksi.

Talven treeniohjelmassa ei ollut maastavetoa eikä raskaita takakyykkyjä ollenkaan, mutta olen niitä satunnaisesti kuitenkin tehnyt. Etukyykky max on nyt 85 kg, takakyykky 100 kg ja maastaveto 130 kg. Ihan hauska nähdä, kehittyvätkö ne jos alan oikeasti harjoitella niitä.

Siihen, onko voima ihan vaan voimaa vai vuosien kahvakuulaharjoittelun huomioiden sitä parempaa eli toiminnallista voimaa, en osaa sanoa. Naisenvaistoni sanoisi, että voima on voimaa ja sitä tuottava henkilö joko toimintakykyinen tai ei ole. Saatan toki olla väärässäkin.

Scott mainitsi termin Walking around -strength, mikä on minusta aika mukava termi. Jotkut tietyt standardit on hyvä olla – jokainen tietysti itse määrittelee omansa. Täällä on taulukot, joista ainakin voiman suhteen voi ottaa pohjia.

Viimeksi Voimanostoleirillä joku totesi, että “Sitä voi kuolla pois kun 200 kg ei enää tule”.

****

Henkilökohtaisesti minua ei yhtään haittaa, jos ohjelmassa on vähän westsidea. Scottin tuntien voi hyvin ollakin. Kova treeni ei ole koskaan ollut haitaksi. Jos siinä samalla tulee jotenkin liian isoksi tai bulkiksi, vika on ruokavaliossa, ei harjoittelussa.

Vielä FightSportista. Olen kirjoittanut siihen nyt yli kolme vuotta. Ensimmäinen juttuni 2009 oli kahvakuulasta otsikolla Onko rautapallo enää mitään? Hehheh. Nämä kuvat oli mun ensimmäisiä promokuvat jotka otettiin Nanan kanssa 2009 tammikussa. Oi niitä aikoja.

Harjoittelua, jumppailua ja Käytöskukka.

Lueskelin juuri Anne Hämäläisen blogia pitkäperjantain jumppailuista. Tykkään Annesta. Lisäksi olen miettinyt liikunnan ja harjoittelun eroa. Jussi Riekki selittää Rasvanpoltto-oppaassaan sen mielestäni aika hyvin.

“Liikunta ja treenaaminen ovat eri asioita. Kun puhun liikunnasta, tarkoitan aktiivisia vapaa-ajanviettomuotoja: uintia, trampoliinilla hyppelyä, jalkapalloa ja muita sosiaalisia aktiviteetteja. Nykyään kutsutaan hyötyliikunnaksi myös niitä asioita, joita ennen kutsuttiin vain kaupareissuksi ja työmatkaksi.

Treenaaminen taas on asia erikseen: Treenistä tai harjoittelusta puhuessani tarkoitan yksittäistä liikettä tai liikkeiden sarjaa, jolla on hyvin spesifi tarkoitus. Se voi olla joko tiettyjen lihasryhmien voimantuoton lisääminen tai vaikkapa maksimaalisen hapenottokyvyn kehittäminen. Maastaveto maksimipainoilla on treeniä, suorituskyvyn rajoja tunnusteleva kiertoharjoittelu on treeniä jne.”

No niin, asiaan. Mikä ikinä onkin tämän lauantain pääsiäisnimi, se näyttää minulla tältä. Teen töitä. Juon tyrnipirtelöä ja liimasin pöytään Keskity-lapun. Huomatkaa Janne Viljamaan tuore Käytä kiukkuasi -kirja. Sain kunnian kirjoittaa siihen tekstin otsikolla Rauta vaientaa sisäisen kiukuttelijan. 

Liimasin lappuja muuallekin, jotta pysyisin ruodussa pyhien yli. Oikea ranteeni on viheliäinen ja treenejä on sovellettava nyt aika paljon. Parhaiten niitä tulee sovellettua juurikin näin:

Hieman tähän liittyen, vaihdoin What’s up -treenivihkoni uuteen, raikkaaseen mustaan. Treenipäiväkirja on ehdottomuus.

Olen todennut, että jos jokin asia elämässä ei toimi, yleensä syy löytyy salilta. Lisäksi itselläni fiilis vaikuttaa treenin rasittavuuteen aika paljon. Joskus kova harjoitus ei tunnukaan miltään, kun taas toisena päivänä en saa sitä edes tehtyä. Ja nyt tilanne on ranteenkin takia vähän haastava.

Mutta ainakin kiukkua käytettiin oikein:

Eilen kävin Bigboylla tekemässä keppijumppaa. Suosittelen: valitse 4-5 liikettä kepillä (tempaus kyykkyyn, valakyykky, julle, jne) tai kehon painolla (istumaannousu, tyhjäkyykky, hypyt jne). Tee kutakin 10 toistoa putkeen. Esim. 20 sek palautus kierrosten välissä ja uusi kierros. Yht. 10 kierrosta.

Liikunnan ja harjoittelun ero voi olla sekin, että liikunnasta tulee hyvä olo ja se a antaa energiaa. Kaikesta harjoittelusta ei välttämättä tule.

Eilisen Bigboylla vedetyn False Bay Chardonnay -keppijumpan jälkeen oli pakko todeta että Go home podaamaan. Sitten liimasin niitä lappuja. Stay home. 

Kiirastorstain kyykyt ja kirjasuositus

FIT is a book about how to get fit. It defines what fitness is in measurable, observable, and real-world terms. There is no mumbo-jumbo, just facts, practical information, and a logical approach to creating fitness from the first day of training through the day you reach your goal in fitness.”

****

Kirjasuositus: FIT. Lon Kilgore, Michael Hartman, Justin Lascek (Killustrated Books 2011). Itse tilasin Amazonista, mutta myös täältä: Killustrated.com löytyy.

Sisällöltään pelkkää asiaa: ei viihdettä, värikynää tai -kuvia, riemukkaita adjektiiveja eikä lupauksia .. mistään. Hyvin kirjoitettu ja mielekästä luettavaa. Perustietoa ja beyond. Must have. Ja jos kokonaisvaltainen hyvinvointi muuten kiinnostaa, niin näitä wellness-klassikoita suosittelen myös:

Kiirastorstai oli sitä miltä kuulostaakin. Tein kyykkyjä, 210 toistoa – joista viimeisin 92,5 kg. Tästä oli liikunnan jälkeinen hyvä olo aika kaukana. Hyvä olo tuli lähinnä siitä, että sain sen läpi – ja nyt ei tarvi muuta viikkoon ajatellakaan.
Pitkä ennen perjantaita:

Kirjassa FIT oli tällainen sitaatti, jota olen miettinyt aika paljon. Mitä enemmän tuota pohdin, sitä enemmän se tekee järkeä.

Positiivisen palautteen voima.

Parin viikon takaisella Voimanostoliiton leirillä oli luennoimassa Pasi Koivunen aiheenaan henkinen valmennus. Hän puhui palautteen, sen myönteisyyden ja positiivisuuden merkityksestä.

Virheellisestä suorituksestakin voi kääntää paremman puolen, jolloin oppi menee paremmin perille. Sen sijaan, että kertoisi toiselle miten “sun nosto meni ihan pilalle” voisi todeta, että “se menisi paremmin jos tekisit näin”.

Uskon myönteisyyteen toivottavasti kuolemaani saakka. Suomi on lannistajien maa, jossa tunnutaan pelkäävän hyvän palautteen antamista “ettei se vaan ylpisty”.

Ylpeys on vähän turhan pelättyä. En usko ylpeyteen. Sen sijaan uskon iloiseen itsevarmuuteen ja siihen, että toisen kehuminen ei ole koskaan itseltä pois.

Minulle kävi niin juuri eilen. Aamulla salilla valitin isoon ääneen, kuinka räjähdän omaan paksuuteeni hetkenä minä hyvänsä. Treeni ei kulkenut, tanko painoi tonnin ja kuulat kaksi. Halusin lopettaa kaiken urheilua ja kevättä myöten.

Illalla kävin Ruissalossa juoksemassa, josta tullessani lippalakkipäinen nuori mies tuli vastaan ja totesi, että “onpas sulla kaunis kroppa”. Lause oli toki ohimenevä tokaisu ja kauneus aina katsojan silmässä – mutta tuollaista kuulee ehkä kerran sadassa vuodessa. Ilahduin siitä niin paljon, että kävin lenkillä heti aamusta.


Olen loputtoman kyllästynyt tähän tulehtuneeseen kotimaiseen ilmapiiriin, jossa kaikki alkaa siitä että et sinä siihen kuitenkaan pysty. Tai sopii kokeilla.

Ja että lähtökohtaisesti pitää pyytää anteeksi sitä, että itse tykkää urheilla eikä syödä sipsejä.

Ootavvaaan, se joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa. Kohta sattuu leukaan. Kohta napsahtaa. Jne jne.

No. Sillä välin kun kuuseen kurkottajat ovat jo melkein latvassa, valittajat makaavat edelleen mättäällä tulehtumassa omaan valitukseensa. Uskon, että myös asenne on valinta.

Tiistai. Randomness.

Tuesday. The most random day of the week. Really, it is. All the other days have something going for it, but not tuesday. – Urban Dictionary

Tiistait on turhia, mutta aika jees. Tykkään tiistaista, ehkä juuri siksi ettei se ole oikein mitään, eikä yritäkään olla. Juoksu, tai oikeastaan juoksentelu.

Laiturin kaiteen päällä olemista. En tiedä miksi. Päätin myös vaikeuttaa tätä (eli tehdä siitä toiminnallisempaa) kuvaamalla itseäni samalla.

Tiistai on kauniskin.

Otaksun tämän olevan tuore Crossfit Ruissalo.
Mulla on keskivaikea riippuvuus taateleihin. Ne on syy siihen, miksei minusta tule kuivan kesän oravaa vaikka miten yritän. Toinen syy on pähkinät. Noista tulee varmaan sellaiset 800 kcal joka päivälle – ehkä vaihdan viskiin.