Kategoria-arkisto: Flavor of the Month

Kahvakuula, raskaat työnnöt ja kevyet mielet.

Posted on helmikuu 5, 2012 | 9 kommenttia

Erikoislauantai! Ensin joukkueen kanssa 2 tunnin treeni Spartan Centerillä. Me ei treenata yhdessä liian usein koska asun muualla kuin muut, joten nämä on tekniikan ja kaiken takia supertärkeitä kokoontumisia.

Melkein aina näissä treeneissä testaillaan raskaampia työntöjä. Raskas yhden käden työntö on mun kokemukseni mukaan paras apuliike paitsi tietysti työntöön kisapainolla, myös tempaukseen ja kahden käden työntöönkin. Satu lähti salilta 24-kiloinen mukanaan ja Krissen kanssa otettiin 28 kg mukaan kuvioon. Olen vahvasti raskaiden kuulien puolesta, mutta silti aika varovainen. Vaikka voimaa jaloissa riittäisikin, pitää muistaa että paino on ranteen ja käsivarren päällä – naisen ranteet ja käsivarret eivät kestä heti painon kuormaa.

Takana pitää olla tarpeeksi treeniä kevyemmillä kuulilla – ylipäätään eteneminen menee rauhassa 12 –> 16 –> 20 –> 24, eikä kaikille esim. 28 kg sovi koskaan. Itse olen murtanut käden etenemällä liian nopeasti ja raskaasti, joten maltti on valttia vaikka se tylsin tie onkin. Varsinainen bone breaker mulla oli kyllä 36 kg.

Tämä on Turun paras nurkka, vaikka omat kuulat olen sinne tuonutkin. Ihan kevyttä diivailua :D kun vain omat, vanhat ja ruosteiset kelpaa. TÄSSÄ juttu kahvojen eroista. Sillä on aika paljonkin väliä.

Treenin jälkeen käytiin Kertussa. Krisse on varmasti mielissään tästä hyvästä kuvasta mutta ei nyt ollut parempaakaan ja haluan tämän laittaa. Sori!

Hampparibuffetin (!!!) jälkeen käytiin avannolla:

Veden ‘lämpö’ oli torstailta, nyt oltiin nollassa. Mutta eipä ainakaan satu mihinkään. Paitsi että jäävesi särkee mustelmia, mutta siihen voi aina laulaa että Oon ystävä mustelmien. Sabotage mikä sabotage.
Milli Vanilli.

Illalla meillä oli SPNL:n Kahvakuulavaliokunnan kokous legendaarisessa Liedon GS:n Kanalassa.
Koska meiltä tulee uusi seura, annoin haikeuden siivittämänä Eveliinalle vanhat hihamerkit. Teetin tällaisia joskus Suomen Kahvakuula ry:lle ja mulla oli niitä vielä vino pino.

Hauska anekdootti: jos vertaatte Kahvakuula ry:n logoa ja hihamerkin logoa, huomaatte että kuula on eri mallinen. Hehe. Mun vanha työkaveri Matti teki seuralle logon ja halusin Fedorenko-mallisen kuulan. Mutta sitten kun teetin hihamerkkejä, Antti olikin juuri saanut Leokon kanssa kuviot rullaamaan. Niinpä meillä oli myös Leokon kahvakuula, vähän eri mallinen. Tämä oli minulle silloin hyvin tärkeä asia, ja halusin ehdottomasti hihamerkkeihin Leokon kuulamallin :lol: joten sitä piti muuttaa. Nämä on tärkeitä asioita ..
Nämä merkit jätin itselleni.

→ 9 kommenttia

Kategoria(t): Finnish Kettlebell Club, Flavor of the Month, Harjoittelusta, Kahvakuulaurheilu, Tekniikka, The only easy day was yesterday, Tykkää tästä

Suunnitelma B ja sitaatit

Posted on helmikuu 3, 2012 | 3 kommenttia

Minulla ei ole koskaan suunnitelma B:tä. Mutta inhoan tylsyyttä ja sitä, että jää johonkin josta ei enää kauheasti pidä. Jos ei vaikkapa siedä elämäänsä tai kehoaan, perusterve ihminen voi sitä aika paljon muuttaa.

Minä olen muuttanut itseäni ja elämääni paljon. Monta kertaa. En taida olla niitä, jotka jäävät.

Kun ryhdyin yrittäjäksi, ainoa varma ja säännöllinen tulo oli lapsilisä. Jos minulta nyt kysyttäisiin, neuvoisin irtiottajaa tai oravanpyörääjää tekemään jonkunlaisen suunnitelman – edes A:n tai C:n.

Minulla ei ollut, ja sen kyllä huomasi. Parhaiten sen tajuaa nyt jälkeenpäin, kun mietin miten asiat olisi voinut tehdä. Mutta ei se mitään, tulipa tehtyä näin.

Herra Ylppö laulaa Paula puree -kappaleessaan:

Jouko Turkka eräs viisas sanoi / että pitää aina valita tie joka pelottaa eniten / mutta kun tää kaikki / melkein kaikki pelottaa / pitääkö mun nyt perääntyä / pitääkö mun nyt ajatella / koko elämä vittu uusiksi 

Pitää. Jos haluaa, niin voi.

Aika pian sen jälkeen kun lopetin työt ja olin ‘omillani’, muutin Turusta Helsinkiin. Kuulin talonmieheltä vuokraisäntäni kuolleen jokin aika sitten, joten en tiennyt yhtään kenelle irtisanoa vuokrasopimus.

Kirjoitin kirjeen, liitin siihen ilmoituksen muutosta ja lähetin sen kuolleen miehen osoitteeseen. Toivoin, että joku sen löytäisi. Tuntui aika rajulta ajaukselta, ettei kukaan huomaisi – enkä nyt tarkoita muuttoilmoitusta.

Aika pian tuli soitto sukulaiselta ja irtisanominen oli sillä hoidettu. Muutin siitä Helsinkiin, mutta viimeistä vuokraa en ollut maksanut ja laskuja oli pinossa.

Tuoreelle yrittäjälle 1000 euroa velkaa tuntui valtavalta summalta. En ollut hakenut starttirahaa, ja kuten sanottu, mitään muitakaan planeja ei ollut.

Lapsilisä?

Helsingissä odotti oma vuokransa ja niin edelleen. Lähtiessäni tuhosin ja jaoin vielä (taas kerran) kaiken omaisuuteni pois, koska muutin kalustettuun asuntoon. Muutto oli kamalaa, mutta ainahan se on. Kypärää soviteltiin ja hyllyä kanssa. 

Muistin tuon ensimmäisen yrittäjän euroahdistuksen eilen. Olin aamulla kahdeksalta jäällä kävelyllä ja mietin, miten hienoa on olla aamulla kahdeksalta jäällä kävelyllä.

Nyt tuhannen euron painajainen tuntuu kauhean kaukaiselta – aivan kuin eri maailmalta – vaikkei siitä ole kahtakaan vuotta.

Ei minulla työhön ja yrittäjyyteen, tai irtiotoista haaveileville, tänään sen kummempaa sanottavaa ole. En ‘tao rahaa’, koska en koe sitä kovin tärkeäksi.

Koska teen töitä sopivasti ja hyvällä fiiliksellä, uskon että teen ne paremmin. Win-win. Joku on joskus kommentoinut, että ‘helppo sun on sanoa’ kun on tollanen kroppa tai työ tai elämä.

Heh, joo. Mun on helppo sanoa. Yhtenä aamuna vaan heräsin, katsoin että kas, vatsalihakset piirtyvät läpi ja mistä tuo takareisikin tuohon pullahti.

Ehkä jotain sellaista omaperäistä olisi helppo sanoakin, kuin että maailma on pieni, elämä lyhyt ja carpe diem. Ei se ota jos ei annakaan? Jotain sellaista.

Asenne kehiin. En valitettavasti voi sanoa olevani tuollainen, mutta jos vaan olisin, niin voi sitä elämää, urheilun ja menestyksen määrää.

Vuokra tulee ainakin maksettua ajallaan. Turussa.

→ 3 kommenttia

Kategoria(t): Flavor of the Month, Ihana elämä!, Inspiraatio!, Joku sanoi sen niin hyvin, The only easy day was yesterday

Addikti avannolla.

Posted on tammikuu 30, 2012 | Jätä kommentti

Tiesittekö, että mieli ja ruumis eivät oikeasti kohtaa. Missään. Antaa lihan viedä, koska mieli kuitenkin valehtelee.

Menin viime viikolla joka kerta salille tietäen, että NYT kulkee hyvin. Oli kai koko ajan liian hyvä fiilis, kun mikään ei kulkenut. Ja tämä oli jo toinen kevyt viikko. Liikuntaa ei lasketa, eli joogat, luistelut ja laskemiset menee elämän, ei harjoittelun piikkiin. Mistähän nyt taas tuulee. :roll:

Testasin parissa treenissä myös Jussi Riekin Rasvanpoltto-oppaan yhtä koktailia. Lähetin Jussille reaaliaikaisia testikuulumisia kuten “nyt lähti lapasista” ja “jouduin vetämään täysillä 80 minuuttia, kiitos vaan tästä” .. jne. Suosittelen tuota kirjaa, hyvää faktaa ilman lässytystä.

Avantoa päälle:

Sen jälkeen Nanan luona bongasin uusimman Kodin Kuvalehden, jossa meikää onkin aukeaman verran. Annoin haastiksen joulukuun puolella –  liikunnasta ja riippuvuudesta jne. Nana kuvasi.
Pääsääntöisesti jutussa on Janne Viljamaa, jonka Pakko saada -kirjan luin, ja sen herättämistä ajatuksista kirjoitin jo aikaisemmin.

Voisin näistä keskustella väsymättä ikuisuuksiin, mutta jospa nyt ei tehdä laulua eikä edes t-paitaa. Lauletaan silti vähän. :D En nyt viitsi masentaa ketään Herra Ylpön Matadorilla, maanantai on tarpeeksi maanantai ilmankin. Spartareksian kunniaksi, viidakkorummut:

→ Jätä kommentti

Kategoria(t): Flavor of the Month, Harjoittelusta, Naama esillä, Spartareksia, The only easy day was yesterday

Tee työtäs laulellen!

Posted on tammikuu 27, 2012 | 1 kommentti

“Teen aina kun ennätän ja kun on sellainen olo, että jotain hyvää syntyy. Kiireessä ei tule kuin huono mieli ja liian kireitä pipoja.”

Näin totesi pikkusiskoni pipontekijä, jolla on Lokoilua-blogi ja mallistokin :D siellä esillä. Hyvä Milla!

Tuo pätee kaikkeen. Kiireessä tekeminen on asia, jota yritän välttää. Väkisin tekeminen menee samaan sarjaan. Viimeksi mietin, miksi tehdä elämästä niin vaikeaa, kun olin taas tehnyt jotain mitä inhoan. Kiristellen ei tule hyvää jälkeä.

Kun ostan palveluita, en halua ostaa niitä henkilöltä tai taholta, josta haisee kilometrien päähän se, että aikovat tehdä sen väkisin ja kiireessä. Olipa kyse varvassandaaleista tai markkinointiviestinnästä. Henkilö, joka tekee jotain asiaa vihaten jokaista hetkeä, ei taatusti tee sitä hyvin.

Hän tekee sen päästäkseen siitä eroon.

Valitsen melkein kaikki yhteistyökumppanit sen mukaan, miten asiakkaita kohdellaan. Olipa kyseessä vakuutusyhtiö, treenisali, ruokaostokset, torimyyjä, nakkikioski tai autokorjaamo.

En halua hodareita, joiden sisään on syljetty ihan vaan siksi, että myyjä vihaa työtään ja purkaa sen juuri minuun vain siksi, että satuin paikalle.

Pikku Apuri kirjoitti mainiosti: Pienempää, hitaampaa, rennompaa, kivampaa. Tuossa on hyvä meininki!

Vaikkei ehkä aina voikaan ‘elää fiiliksellä’ tai olla hyvä boogie, ehkä siihen pitäisi pyrkiä. Se on aika helppo luoda, koska kyse on usein aika pienistä jutuista.

Hymyile asiakkaalle? Ei maksa mitään, mutta varmemmin saat hänestä kanta-asiakkaan (turkulaiset keskustaputiikit huom).

En ala väittämään, että maistan kananmunasta onko se tullut onnellisesta vai onnettomasta kanasta. Mutta jos teettäisin vaikka nettisivut tai pipon, väitän että näen lopputuloksesta, onko se tehty hyvin ja aidolla kiinnostuksella toiveitani kohtaan, vai minua, nettiä ja pipoja vihaten.

Mäkin oon niin messissä :D

→ 1 kommentti

Kategoria(t): Fiilistelyt, Flavor of the Month, Ihana elämä!, Inspiraatio!, Joku sanoi sen niin hyvin, Tykkää tästä

Sähköpostiin juurtuneet.

Posted on tammikuu 25, 2012 | 4 kommenttia

Olen ollut kohta kaksi vuotta yrittäjänä. Pääsääntöisesti ‘tämä aika’ on ollut varsin hienoa; joskin kaukana downshiftaamisesta tai mageesta lifestylesta jollaiseksi sitä aluksi kuvittelin.

Kirjoitin liiasta työnteosta, ikuisen tavoitettavuuden stressistä ja olemisen vaikeudesta marraskuussa: Kynttiläaamiainen. Senkin jälkeen olen taas kokenut notkahdukset ja unettomat yöt. Sen, kun yölamppu palaa ja palaa – eikä tiedä yhtään mistä sitä lähtisi sammuttamaan, kun ajatukset eivät lopu.
Ei tässä mitään fataalia ole, eikä ihmeellistäkään. Kaikkihan näin elää, oli yrittäjä tai ei. Ja sehän kai pahinta onkin? On paljon sopivampaa olla kiireinen ja ylityöllistetty, kuin tehdä kaikkea sopivasti ja olla ehkä jopa onnellinen.

Ne on laiskoja vapaamatkustajia, jotka täällä leijuu. Me m u u t tehdään töitä! Kuunnelkaa meidän kiireiset askeleet ja ennen kaikkea: v ä i s t y k ä ä. 

Meidän ikäänkuin kuuluu olla stressaantuneita ja vihaisia koko ajan. Siitä saa arvostusta, koska se kielii ahkeruudesta. Noin olen itsekin välillä ajatellut. Ja väheksynyt (eli kadehtinut) niitä, jotka osaavat toisen tavan.

Työn ohella koko arjen pyörittäminen tuntuu monesti olevan esteenä ihan kaikelle. Ainakin minulle on välillä ollut. Ei jaksa olla ystävä, ei jaksa harrastaa, ei ehdi mitään kun on se siunattu arki jota täytyy niin kauheasti pyörittää. On lapset, läksyt, koulut, lastenkutsut, työt, kodinhoito, laskut, vakuutukset, arvonlisäverot.

Koita siinä nyt olla kaunis ja laiha, kun pitää tätä arkeakin pyörittää. 

Oma näkemykseni (ainakin juuri nyt) on se, että koska elämä on arkea ja arki elämää, se ei saa olla vain uuvuttavaa, välttävää tai juuri ja juuri siedettävää. Laskelmieni mukaan sehän tarkoittaisi vain sitä, että elämä on pääsääntöisesti ihan p*skaa. Ei siitä kuitenkaan mitalia saa, ja jos saakin, mitä sitten?
Minulla on mennyt aika kauan, että osaan irrottautua vaikkapa tietokoneesta. Olen tällainen sähköpostiin juurtunut yrittäjä, jonka elämäntehtävä näyttäisi välillä olevan meilien lukeminen, niihin vastaaminen ja niistäkin stressaaminen – johtivatpa ne mihinkään tai eivät.
Tänään katsoin sähköpostit aamulla. Tein työt Ennen kuin facebook herää, jonka jälkeen kävin luistelemassa. Söin lounaaksi kopin viereisessä kahvilassa siskonmakkarakeittoa ja näkkileipää (jälkkärikeksistä kieltäydyin).

Tulin kotiin, totesin auringon paistavan sisään niin paljon, että olisi joko siivottava tai lähdettävä pois. Lähdin pois; lähdin laskemaan! Puin jonkun (varmaan tyttäreni tai äitini) todella liian tiukat ja myös lyhyet legginsit jalkaan, päälle topat ja ajelin Meri-Teijoon.

Ensimmäistä kertaa vuosikausiin menin laudalla ja oli niin kivaa, että meinasi järki lähteä. :-) Laskeminen on erinomaista vastapainoa myös nostamiselle.

Siellä, yksin auringonpaisteessa laskien totesin, että tämän takia - juuri tämän takia ryhdyin yrittäjäksi. En siksi, että voisin juurtua meiliin 24/7, vaan siksi että unettomille öille voi saada myös korvauksen, jos vaan osaa sen itseltään ottaa ja itselleen antaa. Minulla on mennyt pari vuotta siihen, että uskallan oikeuttaa itselleni tämän. Syyllistymättä siitä, etten tee töitä ja stressaa koko ajan. Ei se väärin ole. 

Eikä ollut ruuhkaa.

→ 4 kommenttia

Kategoria(t): Flavor of the Month, Ihana elämä!, Tykkää tästä

Progressio ja pikkuhiki.

Posted on tammikuu 20, 2012 | Jätä kommentti

Mitä harjoitteluun tulee, rakastan vanhaa ja asiallista kirjallisuutta. Esimerkiksi Dietrich Harren Valmennusoppi on DDR:n aikainen klassikko, johon palaan aina uudestaan. Mutta ei Poikaurheiluliitto ry:n opaskaan (1935) huono ole.

Ylirasitus on asia, johon innokkaan on helppo kompastua. Vähän kuin että niin kauan kun rauta nousee, sitä nostetaan. Ja jos kerran on salille asti vaivautunut, niin vedetään sitten a i n a täysillä. Se on väärin. Joskus voi, mutta ei viikosta toiseen. Tämä on oikein:

.. jatkuu: “Harjoituksesta pitää jäädä virkistävä ja voimankylläinen jälkitunne. Tämä on tärkeä kahdestakin syystä. Ensinnäkin sen välttämiseksi, mikä uhkaa vaarallisimpana kompastuksen kivenä kaikessa urheiluvalmennuksessa. Tarkoitamme liikarasitusta.”

Tämän välttää, kun keventää välillä. Hissuttelua ja pikkuhiki.

Kun tasapaino kovien ja keveiden treenien kanssa löytyy, myös kehitystä tapahtuu varmemmin ja pitkäjänteisemmin.

Kirjassa puhutaan kuulantyönnöstä, mutta tokihan tämä sitaatti sopii myös kahvakuulaan: “Hyvästi työnnettynä kuula ei tunnu painavan lainkaan, juuri lähtiessään vain somasti vastaa käteen.” 

→ Jätä kommentti

Kategoria(t): Flavor of the Month, Harjoittelusta, Inspiraatio!, Joku sanoi sen niin hyvin, Tykkää tästä

Pesijättären peruskunto

Posted on tammikuu 19, 2012 | 1 kommentti

Luen mainiota kirjaa, joka ei olekaan pelkästään urheilijoiden kirja. Nils Fabriciuksen Kuntourheilun opas (v. 1947) on ajankohtainen.

Fabricius ottaa kantaa mm. siihen, miten “koneellistuminen on vähentänyt työpäivän kokonaisrasitusta” ja koska liikettä ei työn puolesta tule, väestö on kovin huonossa kunnossa. Näin vuonna 1947.

“Kuitenkin on useimmiten asian laita niin, että että urheilulle ei riitä kovinkaan paljon aikaa, kun työn ulkopuolella on on myös täytettävä kaikki velvollisuudet kotia, seuraelämää, opiskelua jne. kohtaan. Siten olisi suureksi eduksi, jos voitaisiin määritellä, millä tavoin nopeimmin ja hauskimmin voisi puuttuvan voimankulutuksen saada korvatuksi.”

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mitä kevyempää työtä tekee, sitä raskaampaa tai kuluttavampaa urheiluharrastuksen pitää olla, jotta terveys ja tasapaino säilyy. 8 tunnin toimistopäivän jälkeen ei varmasti ole järkevin valinta mennä kuntosalilaitteeseen istumaan.

Tarkista tästä oma voimankulutuksesi työssä, jota teet. 

Ompelijatar esimerkiksi kuluttaa työpäivänsä aikana niin vähän, että  hänen kannattaa miettiä, riittääkö sauvakävely kerran viikossa. Ei siksi, että pitäisi saada vatsalihakset näkyviin, vaan koska:

“tiedämme kokemuksesta, että henkinen työ on liian kevyttä pitääkseen tekijänsä fyysillisesti normaalina”. 

Pesijättären tilanne on tässä mielessä parempi: urheilun ei tarvitse välttämättä olla niin rankkaa, koska työ on kuluttavampaa. Ehkä on hyvä tutustua eri lajeihin ja selvittää, mitä olisi peruskunnon kannalta järkevintä harrastaa.

“Ruumiillisen suorituskunnon ratkaisevana tekijänä eivät suinkaan ole valtavat lihakset eikä myöskään ole kysymys yksinomaan sydämestä ja sen suorituskunnosta, vaan kaikkien elimien ja siten ruumiin jokaisen solun kudosnesteen, kudoksien ja veren rakenteesta ja toimintakyvystä.” 

Kokonaisvaltaisuus ja peruskunto ovat yksittäisiä lihaksia tärkeämpiä: 

“Nyt käsitämme myös hyvin sellaisen mahdollisuuden olemassaolon, että harjoitamme lihaksistomme hyvinkin voimakkaaksi ottamalla kehitettäväksi vain pienen lihasryhmän kerrallaan, jolloin kukin lihas saa kyllä voimakasta harjoitusta, mutta voimankulutus koko ruumista silmälläpitäen pysyy pienenä ja elimistön suorituskyky samoin.

Vasta kun suuremmat lihasryhmät toimivat pitemmän aikaa, nousee voimankulutus lopullisesti huomattavaksi.”

Päivän arvoitus on, mikä tai mitkä lajit mahtaisivat olla sellaisia, joissa liikeradat ovat tarpeeksi suuria ja harjoittelu tarpeeksi rasittavaa ollakseen hyödyllistä paitsi lihaskunnolle, myös hengitys- ja verenkiertoelimistölle?

Etteivät ompelijatar ja räätälikään kehittäisi vain yksittäisiä lihaksia, vaan myös kuntoa. Löytyisikö lajeja, joissa nopeimmin ja hauskimmin saisi puuttuvan voimankulutuksen korvatuksi? Ehkä jopa yksinkertaisesti?

Voisiko olla näin: 

Kehossa on 650 lihasta, joista 450 on käytössä kun tehdään kepillä tai tangolla tempaus kyykkyyn. Kuulin juuri näin. Jos siis harjoittaa yhden lihaksen per päivä, eikö koko kehon treenaamiseen kuluisi kaksi vuotta?

Tempaus kahvakuulalla taas tehdään heilauttamalla kuula alhaalta, jalkojen välistä suoralle kädelle ylös. Kun tekniikka on kohdillaan ja liikkeeseen saadaan vauhtia ja voimaa, tätä voidaan melko raskaallakin painolla toistaa useita minuutteja ilman taukoa. Ja näin siinä käy:

“Ulkoisesti havaitaan voimankulutuksen kasvu hikoiluna (lihastoiminnan yhteydessä syntynyt liika lämpö poistuu), hengityksen kiihtymisenä (muodostuneen hiilihapon poistaminen), sydämentoiminnan kiihtymisenä (veri kuljettaa uusia aineita lihaksiin ja poistaa niistä kuona-aineita). Muut ilmiöt, kuten erityselimien ja ruoansulatuselimien toiminta, eivät ole niin välittömästi havaittavissa, eivät liioin ne lukemattomat tapahtumat, jotka aiheutuvat toiminnan synnyttämästä voimankulutuksesta.”

Ratkaisu: Etsi vaikkapa lähin SPNL:n alainen painonnostoseura ja kysy aikuisten punttikouluista. Mene keppijumppaan. Tai hakeudu hyvään kahvakuulaoppiin, jossa saat opetusta perustekniikoihin. Mitä harjoitteluun ja kuormituksen lisäämiseen tulee,

“vasta liikkeen hallitsemisen jälkeen on voiman ja nopeuden lisäämisestä hyötyä”, kuten tässä todetaan: 

Keppijumpan perusliikkeitä. Juhani Salakka 2004. 

→ 1 kommentti

Kategoria(t): Flavor of the Month, Harjoittelusta, Inspiraatio!

Painonnosto on ihmeellinen laji.

Posted on tammikuu 16, 2012 | 12 kommenttia

Olin juuri kaksi päivää Suomen Painonnostoliiton laivaseminaarissa. Lähdin tunti sitten Katajanokan satamasta ajamaan kohti Turkua kädet täristen. Vapinaa siksi, että pari lepopäivää M/S Mariellan hapettomassa sisätilassa teki levottomaksi, enkä malta odottaa että pääsen salille mankkaamaan kuulia ja nostamaan. Mutta kädet tärisi myös siksi, että oli pakko päästä kirjoittamaan tämä asia – joten pysähdyin koneen kanssa Lohjan ABC:lle. Tietenkin.

Nostaminen on ihmeellistä. Painonnosto on ihmeellinen laji. Kahvakuulan nostaminen on ihmeellinen laji. Sanonko vielä kerran?

Liikkeet joita näissä lajeissa tehdään on upeita, monipuolisia, terveellisiä, suuria, kokonaisvaltaisia ja parhaita mitä maailmassa on. Nämä ovat lajeja, joista ihmiset kiittävät loppuelämänsä. Ei tarvi pelätä liian isoja lihaksia, koska niitä ei tule. Ei tarvi pelätä jumeja, koska niitä ei tule. Tarvitsee vain opetella tekniikat ja taivas aukeaa! Ja mikä parasta: se näköjään aukeaa aina uudestaan ja uudestaan.

Olen itse harjoitellut painonnostoa lokakuusta saakka. Kun nyt ensimmäistä kertaa laivaristeilyn kunniaksi puin ‘oikeat vaatteet päälle’ sitten .. no, lokakuun – ensihuomio oli se, että vyöhön pitäisi tehdä pari reikää lisää. Rauta lisääntyy, ihminen tiivistyy. Teistä en tiedä, mutta siitä minä pidän.

Olen ollut liiton toiminnassa mukana enemmän tai vähemmän vuodesta 2008 saakka, kun meidän laji meni Painonnostoliiton alle. Kävin jo silloin itsekin painonnoston valmentajakoulutuksen, mutta se oli minulle liian aikaista. Olin kiinnostunut vain kahvakuulaurheilusta ja keskityin täysin siihen seuraavat neljä vuotta. Kun nyt syksyllä olen viimein alkanut harjoitella painonnostoa, toinenkin taivas on alkanut aueta.

Tätä on nyt hyvin vaikea alkaa pukea sanoiksi tässä tilassa :D mutta ehkä se tosiaan on niin, että kun rauta lentää, ihminen laihtuu ja kaunistuu. Jotkut sekoavat vuosikausiksi (kuten minä), toiset loppuelämäkseen. Sitä kutsutaan intohimoksi. Ei tarvi rakentaa taloa tai haluta naimisiin, kun voi keskittyä nostamiseen.

Ei tässä nyt kerkee muuta, sori.

Samalla kun itse vaahtoan nostamisen hienoudesta, sen terveyttä ja elämää mullistavista vaikutuksista, ymmärrän täysin ihmiset jotka palavat täydestä sydämestään omalle asialleen. Vaikka se olisi jokin asia, josta en itse varsinaisesti innostu – joku paleo, new age, Crossfit, spinning, 5-fingers, kehonrakennus, buddhalaisuus, Yö tai Mamba – en silti ole mitään varsinaisesti vastaan. Ja loppujen lopuksi, kaikki tuntevat toisensa tässä maassa, eikä dissaamisessa olisi järkeäkään. Jotenkin aina ajattelen, että kaikki nyt ymmärtää. Ei ikinä millään pahalla, mutta aina täysillä. :D

Rakastan ihmisiä, jotka menevät oman asiansa kanssa eteenpäin haukkuvista karavaaneista huolimatta, kun asia on hyvä.

Nostaminen tekee iloiseksi! Sain viikonlopun aikana hahmoteltua omaa kevään koulutuskalenteriakin, viimein, ja tuumailin josko keskittäisin kevään ajan työt opettamiseen. Juuri kun olin hetken ajan masentunut ja stressissä, iskikin taas uusi kipinä. Näin se homma etenee. Mutta koska puhun ja kirjoitan nostamisesta niin paljon, täytyyhän sitä myös opettaa.

Ihanan mielipuolista. Nouskaa ja nostakaa! <3

→ 12 kommenttia

Kategoria(t): Fiilistelyt, Flavor of the Month, Harjoittelusta, Inspiraatio!, Kahvakuulaurheilu, Tykkää tästä, Välineet

Nostaminen kahvakuulaharjoittelun pohjana

Posted on tammikuu 10, 2012 | 4 kommenttia

Michael Boyle kirjoittaa There’s a reason there’s a box. Koska olen taipuvainen näkemään joka asiassa kahvakuulaharjoittelun, myös tuossa tekstissä on aiheeseen hyvin sopivia asioita. Tässä:

Coach John Wooden has a great quote : “ if you spend too much time learning the tricks of the trade you may not learn the trade”.

Tuo pätee varsin hyvin kahvakuulan kanssa. Moni tulee minullekin vielä sanomaan, että eikös ensin opetella perusteet ja sitten vasta niitä vaikeampia liikkeitä? Ikäänkuin perusliikkeet olisi se pakollinen pohja, jonka jälkeen pääsee tekemään helikopteria.

No. Vaikka niin. Itse en ole näille ‘vaikeammille liikkeille’ löytänyt vielä montaa käyttötarkoitusta, ellei nyt silloin tällöin tee varsinaisen harjoituksen jälkeen vähän erilaisia punnerruksia tai keskivartaloliikkeitä. En perustaisi harjoittelua kasalle sekalaisia liikkeitä, joiden hyöty ja kehityksen seurattavuus on epätarkkaa, mahdotonta tai jopa tarpeetonta.

Pohjaan kahvakuulaharjoittelun nostamiseen. Tällöin harjoittelun runkona on muutama perusliike, joissa kehittymistä on helppo seurata. Kehityksen myötä nostetaan pidempään, painavammalla, nopeammin. Yksinkertaista, mutta monipuolista. Aina voi tehdä muutakin, mutta johonkin harjoittelun pitää perustua.

Tässä vintage-juliste vuodelta 2008.

Heilautuskuvan olen myöhemmin vaihtanut 1 käden heilautukseen, joka tukee nostamista paremmin. 

Amerikkalaiset on jo vuosikaudet vääntäneet foorumeilla, kumpi on parempaa, kovempaa ja toiminnallisempaa: kahvakuulaurheilu (Girevoy Sport) vai se ns. toiminnallisempi kuulaharjoittelu. Tai jopa GS vs. CF käsienrepimiskuvia myöten. Heh.

Itse olen luopunut GS-termin käytöstä opetuksen kohdalla kokonaan, koska se saa kuvittelemaan, että tekniikat olisi yksinomaan kisatekniikoita. Tämä ei pidä paikkaansa. Tekniikoiden on vain oltava sellaiset, että ne mahdollistavat jatkuvuuden. Se, mitä en vielä ole ymmärtänyt, on että mikä tekisi esimerkiksi tempauksesta ja työnnöstä ei-toiminnallista.

“Functional training is training that makes sense”, Boyle toteaa kirjassaan.

Kuulaharjoittelu näyttäytyy meille usein siten, että keksitään itse uusia liikkeitä. Tai räätälöidään jo olemassa olevia liikkeitä ns. lajikohtaisiksi. Tai heilautetaan ‘eri tavalla tarpeen mukaan’. Nämä tietysti sopivat varmasti ryhmäliikuntaan paremmin kuin hyvin, mutta se on eri asia. Kenties se, että keksii itse jotain uutta, ei näiden perinteisten lajien kohdalla välttämättä olekaan paras ratkaisu:

There’s a reason there’s a box.

Nostamisen kokonaisuus ja ideologia aukeaa yleensä parhaiten kursseillani ja tietysti WKC:n Fitness Trainer -ohjaajakoulutuksessa. Pidän niitä taas tänä vuonna. Koulutus on kuin kahvakuulan nostamisen ‘peruskoulu’, josta saa hyvän tietopankin, manuaalin ja ohjeet harjoittelun ohjelmointiin.

Hyvä esimerkki koulutuksen hyödyntämisestä on Suomen Kahvakuula ry:n puikkoihin siirtynyt Eveliina. Hän tuli kurssilleni viime talvena. Sen jälkeen valmennukseen, sitten kävi WKC:n ohjaajakoulutuksen ja nyt soveltaa oppiaan paitsi omille valmennettavilleen, myös seuran nimissä tämän 10 viikon harjoitusohjelman kanssa.

Parhaaseen oppiin pääsee toki maaliskuun 3.-4. päivä, kun ykkösmiehet Denisov ja Fedorenko tulevat Suomeen. Siitä ei nostaminen enää parane.

→ 4 kommenttia

Kategoria(t): Finnish Kettlebell Club, Flavor of the Month, Kahvakuulaurheilu, Koulutukset ja kurssit, Tekniikka, Tykkää tästä

Vuoden viimeiset viisaudet.

Posted on joulukuu 31, 2011 | 5 kommenttia

Paketoin kuluneet vuodet joskus. Samalla kirjoitan kiitokset tänne kaikille niille uusille ja vanhoille valloittaville ihmisille, joiden kanssa olen saanut elää. Ja joukkueelle, joiden ansiosta oma motivaatio lajiin on pysynyt ja kasvanutkin. Kiitokset tulevat vielä, sieltä sitten löytyy yksi jos toinenkin ihana ihminen. Tämä vuosi on ollut upea ja rankka – myös opettavainen.

Elämä yrittäjänä ei ole ollut ihan niin mutkatonta kuin voisi kuvitella. Ei se ole vain sitä, että “on se yrittäjän vapaus ja vastuu”. Se on niiiiin paljon muutakin, koska sehän on .. koko elämä?

Vastaantulijat voi jakaa aika brutaalisti kahteen ryhmään: on hyvät tyypit – ja sitten on ne, jotka aikovat surutta ponnistaa kenen tahansa silmämunasta heti kun on paikka. Pitää varoa, ettei ole itse se silmämuna. :)

Niin paljon, kuin olenkin kirjoitellut elämäntaito-oppaista, kehon ja mielen yhteydestä (as boring as I wanna be) ja mitä nyt vaan, hyllystäni löytyy onneksi myös klassikoiden klassikko yli muiden. Jostain 90-luvun lopulta, ajalta jolloin en vielä tiennyt että unelmien eteen pitää tehdä rankasti töitä:

Aivan kuten laihduttajille myydään samaa pyhää kolminaisuutta (ravinto, liikunta, uni) tuhansissa eri paketeissa, niin myös elämän yksinkertaisten teesien ympärillä kaupataan miljoona positiivista konseptia, verkostoa, koulutuksia, sertifikaatteja, ajatusmallia, tuotetta ja palvelua. Mutta totuus ei koskaan muutu: nuku, liiku, syö, ajattele enemmän hyvää ja tee vähemmän pahaa. Minimoi synnit, kunnioita toisia. Päätä kuka olet, ja muista kuka olet.

Ja jos maailma potkiikin joskus päähän (kuten se tietenkin tekee), sitten vaan taas uusi asenne päälle.

Niin se maailma rullaa. Näihin tunnelmiin on hyvä toivottaa oikein kaunista, innostavaa, inspiroivaa, valoisaa vuotta 2012 kaikille blogin lukijoille.

Täällä on vajaassa kahdessa vuodessa vierailtu 553 350 kertaa, mikä tarkoittaa ilmeisesti yli puolta miljoonaa klikkausta. Yksin tässä kuussa käyntejä on ollut n. 38 500. En ihan tiedä, mikä porukkaa tänne oikein vetää, mutta kiitos teille kaikille, mikä ikinä onkin lukemisen syy. Jatketaan ensi vuonna kokonaan uusin jutuin, nyt täytyy hetki hengähtää. Lomaa täytyy pitää useammin kuin ‘ikinä’, senkin olen oppinut.

Vähemmän lässytystä, enemmän tekoja? Kiitos NBA?! <3

Rakkaudella, Kux.

→ 5 kommenttia

Kategoria(t): Fiilistelyt, Flavor of the Month, Inspiraatio!, Joku sanoi sen niin hyvin, Spartareksia, The only easy day was yesterday, Tykkää tästä