Tuesday. The most random day of the week. Really, it is. All the other days have something going for it, but not tuesday. – Urban Dictionary
Tiistait on turhia, mutta aika jees. Tykkään tiistaista, ehkä juuri siksi ettei se ole oikein mitään, eikä yritäkään olla. Juoksu, tai oikeastaan juoksentelu.
Laiturin kaiteen päällä olemista. En tiedä miksi. Päätin myös vaikeuttaa tätä (eli tehdä siitä toiminnallisempaa) kuvaamalla itseäni samalla.
Tiistai on kauniskin.
Otaksun tämän olevan tuore Crossfit Ruissalo. Mulla on keskivaikea riippuvuus taateleihin. Ne on syy siihen, miksei minusta tule kuivan kesän oravaa vaikka miten yritän. Toinen syy on pähkinät. Noista tulee varmaan sellaiset 800 kcal joka päivälle – ehkä vaihdan viskiin.
En ole mikään suuri kevyiden viikkojen ystävä, mutta oli pakko pitää kun treeneissä alkoi maistua metalli suussa ja toisaalta rannekin taas ‘meni’. Jep jep. Tässä hieman poikkeuksellinen postaus – korvataan urheilu kulttuurilla.
Maanantai, tiistai ja keskiviikko kului vielä uidessa, juostessa ja keppijumpatessa, mutta loppuviikkona sain palata raskasmetallin pariin. Torstaina oli Sepulturan keikka. Kukka ja Sara & All Access VIP.
Paulo Jr. ja Andreas Kisser @ backstage.
Derrick Green.
Keikka oli hyvä, viime kerrasta olikin .. mitä — ikuisuus? Ja tarina pitkä.
Perjantaina kävin Helsingissä Wellu Niskasen vastaanotolla. Urheiluhieroja (legenda!) laittoi ojennukseen pikku- ja isommatkin luut. Jopa sen ranteen, jonka kanssa kävin jo magneettikuvassakin nivelsiteiden ja ties minkä takia.
Olen hysteerinen oikean käden takia ja kyllä sitä taas kuvattiinkin. Hyvä ettei vielä leikkauspöydälle viety, koska hoidoksi riitti näköjään se että Wellu otti kerran kädestä kiinni. Parasta ikinä, ehdin jo olla aika kypsä. Mutta nyt voinkin aloittaa sotilaspenkkikisoihin treenaamisen ihan tosissani (hehehe). Illalla mereen:
Ja vielä sunnuntain viimeistely. Kestämätöntä: One life to live mutta kahta eri majoneesia joista valita. Ikinä en osaa päättää ja aina päädyn valkoiseen.
Nina ja kevään urban street wear.
The UG Wall of Fame. Tällainen ajattelu on minulle mieleen. Ei siksi, että pitäisi koko ajan olla rikkomassa omia tai toisten ennätyksiä, tai olla seinän paras. Vaan koska uskon tavoitteellisuuteen, kehityksen seuraamiseen, suorituksiin ja niiden mittaamiseen.
Olen fiilispohjainen ihminen kaikessa muussa, paitsi harjoittelussa. On tiedettävä mistä lähtee ja minne on menossa, jotta voi suunnitella reitin, päästä perille ja beyond perille.
Mitattavat tulokset lisäävät motivaatiota. Tieto siitä, että nostaa tänään vaikkapa tangolla enemmän tai kuulalla pidempään kuin helmikuussa, tarkoittaa kehitystä joko suorituskyvyssä, tekniikassa tai molemmissa. Kehitys taas tarkoittaa onnistumista – ja onnistuminen parantaa elämänlaatua. Näin ajattelen.
Mitattavan tuloksen saaminen ja suorittaminen ei ole vastakohta liikunnan ilolle, vaan mielestäni päinvastoin lisää sitä. Liippasin aihetta viime syyskuussa blogissakin, tekstissä Suorituskyvystä: kehitä, älä kuihduta.
Täällä on yksi StrengthStandards-taulukko. Itse aion mitata kiinnostavuuteni ja elämänlaatuni penkkipunnerruksella. Voima on toki vain yksi ominaisuus, mutta aika hieno sellainen.
Miten kukaan voi väittää tuntevansa itseään, ellei tiedä paljonko nostaa penkistä? Seinää päin, my friends.
Ekaluokkalainen tyttäreni piirsi kuva-arvoituksen. Kuka nostaa tonnin, kuka kymmenen? Lopulta tuli myös vastaus: Niin. Sitä nostaa tonnin, koska on tyttö. Hieno asenne. Hieno näkemys maailmasta. Vinksin vonksin on oikein.
Ylävalikkoon on ilmestynyt otsikko Joukkue. Esittely on kesken, mutta päivittyy kohta. Nostajia joukkueessa on nyt 10, joista uusimpana Emeriikka. Kirjoitan pian kisaajista tarkemmat kuvaukset tuloksineen kaikkineen. Upeaahan tässä on se, että moni naisista nosti itsensä esimerkiksi Suomen ennätyslistojen kärkeen ensimmäisenä vuotenaan. Kuvat: Tuomo Laine
Joukkueen naiset on loistavia esimerkkejä tekniikan merkityksestä ja sen hyödyistä (pakko nyt nostaa heitä vähän!). Suurin osa on halunnut aluksi “ihan vaan treeniohjelman” ilman mitään kisatavoitteita.
Olen käyttänyt ohjelmien teon pohjana aluksi Fedorenkon WKC Fitness Protocol -metodia (btw kuuluu ohjaajakoulutukseen). Kun sarjat ovat alkaneet tuntua hyviltä ja tekeminen helpolta, suurin osa onkin halunnut kokeilla 10 minuutin sarjaa ja kisaamista. Ja sitten treenit ovat muuttuneet (kirjoitin reilu vuosi sitten Näin alkuun kilpatreenissä) pikkuhiljaa.
Kilpatreeni vaatii tietysti jo enemmän tekniikan hienosäätöjä, eikä kuntoillakseen kahvakuulaa nostavan tarvitse tehdä niin pitkiä sarjoja (6, 8 ja 10 min) kuin kisaajan.
Mutta tekniikan ei tarvitse olla erilaista tai huonompaa, vaikka ei kilpailisi.
Uskon, että hyvän tekniikan opetteleminen heti alusta saakka on avain moneen suuntaan. Voi treenata yksin tai ryhmässä ja kehittyä – tai voi päätyä kisaamaan. Mutta vasta parin pääasian ja nostamisen oppiminen avaa kehityksen: ei ole harvinaista, että reilu vuosi sitten 8-kiloisella aloittanut tiimiläinen tekee treeninsä nyt 12, 16, 20 ja 24-kiloisilla.
Nostaminen ei missään nimessä ole vaikeaa, saati rakettitiedettä. Muutama perusasia on tärkeä: räkkiasento, yläasento ja pysäytykset, ala-asento, hengitys. Jos etenkin räkki- tai yläasento falskaavat tai ovat sivussa tai pielessä, koko liike on haastava (ja haastavalla en nyt tarkoita, että se olisi ns. toiminnallisempaa, vaan ihan yksinkertaisesti hankalaa).
Aina välillä tulee vastaan kysymyksiä, että onko tekniikka erilainen jos nostaa raskaita kuulia, tai jos harjoittelee toiminnallisesti. Ei pitäisi olla. Uskon, ettei tarvitse olla kuin yksi hyvä tekniikka ja kaikki onnistuu.
Tuo on sama, kuin jos painonnostajalla olisi olemassa toiminnallisempi tapa pidellä levytankoa. Tai että raskaan tangon kanssa käytettäisiinkin aivan erilaista tekniikkaa, kuin sitä mitä on ensin vuosia opeteltu. Tai että painonnostoliikkeitä alettaisiin vaikeuttaa pitämällä tankoa kädet ristissä tai pystyssä, jotta liikkeistä tulisi toiminnallisempia.
Oikeasti, onko mitään toiminnallisempaa, kuin se että pystyy nostamaan valtavia kuormia pään päälle hyvällä tekniikalla useiden minuuttien ajan? Tai löytämään hyvän räkkiasennon kuulan kanssa, tuen painolle kehosta, asennon josta käsin voi nostaa mahdollisimman taloudellisesti?
Valery on hyvä esimerkki. Hänestä ei voi sanoa, onko kyseessä 8 vai 60 kg kuula, koska tekniikka on aina samanlainen ja aina yhtä helpon näköinen.
Tapoja nostaa oikein ei voi olla kovin paljon, koska painolla on vain kaksi suuntaa: ylös ja alas. Toki, kun mennään syvemmälle, tulee vastaan tyylierot. Mutta tyylitkin perustuvat samoille lainalaisuuksille.
Voihan tässä ajatella vaikka kyykkyä tai maastavetoa. Mitä paremmin osaa tekniikan, sitä enemmän tankoon voi laittaa rautaa. Jos ei osaa hyvin, pitää tehdä kevyemmällä. Huono tekniikka on aina eteenpäin menemisen este.
Huomaan sen omissa kyykyissäni: tein etukyykkyä 70 kg:lla. Kun minua neuvottiin levittämämään jalkoja enemmän, sain pian laittaa 85 kg. En tullut vahvemmaksi päivässä, vaan paransin tekniikkaa.
Ja mitä paremmin osaa tekniikat kahvakuulan kanssa, sitä enemmän voi nostaa.
Se, että nostaa enemmän, tarkoittaa kehittymistä.
Ns. kisatekniikka on tarkoitettu siihen, että nostetaan enemmän, koska kisassa voittaa se, joka nostaa eniten ja pisimpään. En tiedä, miksi kenenkään pitäisi tarkoituksella huonontaa omaa tekniikkaansa.
Itse asiassa tämä Työsuojelulain PDF nostamisesta pätee monessa kohdassa myös treeniin. Ainoastaan painorajat on ehkä treenissä vähän erilaiset; meillä ei kielletä yli 20 kg painavien esineiden nostelua.
Ajattelen, että ei ole olemassa erikseen työsuojelu- kunto- tai kisatekniikkaa.
Kirjoitan joukkueesta pian lisää, joten stay tuned!
Kirjoitan myös FAQ-listan usein kysytyistä kysymyksistä, koska samat kysymykset toistuvat niin usein. Tyhmiä tai huonoja kysymyksiä ei olekaan, vaan kaikkea saa ja pitääkin kysyä. Kysyminen ei ole koskaan väärin.
Onneksi en ole henkisesti muuttunut sitten vuoden 2000, joten ei ole pelkoa että sitä tapahtuisi täälläkään. Ostin juuri vaaleanpunaiset karvanopat autoon, mikä kertonee paitsi sen, että autoni ei ole Audi R8, myös sen että olen teini. Ja että vietän vapaa-aikaa Biltemassa?
Viime viikonloppu vei veronsa, käytännössä olen ollut henkisesti lähes työkyvytön tähän päivään saakka. Mutta mukavaa silti, ainakin aurinko on paistanut. Laitoin paketin Kaliforniaan IceChamberin Mayalle ja Stevenille: t-paitoja, Biokian marjajauheita ja uusin Sport-lehtikin, jossa esittelen kuulajuttuja n. kahdeksan sivun verran. 20 kg kuula ja 20 kg levytanko. Yritin päättää, kumman ottaisin autiolle saarelle mukaan. Päädyin kuulaan. Oli hauska lukea Väinön uusi Pyhä kello, Batman -kirjoitus, jossa hän toteaa luopuneensa kelloista kokonaan. Aika hyvä?
Itse hain juuri viisi ajastinta lisää. Harjoituksia ei toki voi verrata, koska kuulaa ei nosteta aikaa vastaan, vaan ajan kanssa. Sarjat tehdään aina minuutteina, ei toistoina. Kello on tärkeä, jotta voi pitää tasaisen tahdin ja niin edelleen. Itse tykkään katsoa myös treenin kokonaiskeston (tämä on vanha, hassu tapa) mutta valitettavan usein siitä loppuu aika. Näköjään teippaan kaiken. Tuo kello sen paljasti taas. Edellinen MacBookkini oli teipeissä kaksi vuotta. Mun iPhonen näyttö on laastaroitu kiinni. Kello pysyy kasassa teipillä. Teippaaminen on tärkeää. Rakastan teippaamista.
Ja rakastan myös kevään laiskoja lenkkejä. Tulevat tarpeeseen.
Olen myös hengannut mm. Nanan studiolla. Koska Nana ei kuvannut mua (se ylimielinen, kiittämätön, boheemi), tein sen itse. “Tässä iässä” saa kai tietää jo senkin, jos on löytänyt ns. tyylinsä. Kahdet farkut halkesivat jalkaan joten olen päätynyt collegeasuun viikon jokaisena päivänä. Toppaliivi on to-del-la junttia, mutta jostain syystä käytän sellaista vuodesta toiseen.
Kuluvan viikon kävin viimeistelemässä Bigboylla. Oli todella hyvä meininki, mikä saattoi johtua joko siitä että olin yksin, tai sitten siitä että se on kiva sali. Kaikki salit, joissa on ennätysten seinä asiakkaita varten, ovat varmasti hyviä. Niinkuin Väinöllä on.
Bigboylla on soutuseinä. Tuollainen pieni ele on merkki siitä, että sali on kävijöitään varten, asiakkaidensa näköinen ja ilmapiiri on kannustava: jos vedät hyvin, saat kirjoittaa seinään. Täydellistä! Lisäksi se kertoo myös sen, että jos salilla tehdään ennätyksiä, siellä myös kehitytään. Ei se varmasti ihan väärinkään ole? Minä en tänään kehittynyt (päinvastoin), mutta otin silti kuvan.
Ennen kuin mennään liian syvälle nostamiseen ja viikonlopun raportteihin, pitää muistaa pinnallisuus! Hengasin torstaina Pop Helsinki -Markon kanssa päivän, ja kuten aina, Marko sai mut jotenkin taipumaan ihanmihinvaan.
Tällä kertaa se oli konjakki ja suklaa, mikä on kesyä, mutta ei meistä näistä tiedä. Parasta on se, että Marko on yksi harvoista ihmisistä joilla on jokin taika saada mut relaamaan. Relaamaan for real eikä vaan joo joo. Että istu nyt alas, ole hiljaa, niin edelleen ja kuuntele. Harvoja kuuntelen. Ja viimein löysin aswaganhdaa, joka oikeasti ei maistu pahalle vaan ihan hyvälle ja tuli jopa tunne että ehkä tätä voisi oikeastikin kokeilla. Tähän saakka jokainen kokeilemani merkki on ollut joko pahaa tai tyhjää.
Se suklaa. No, sitä oli. Marko, kääk. <3 Ja ettei tästä tulisi pelkkä viinablogi, otetaan vähän muotia mukaan. Vaikka maastohousut. Voisin esim. sanoa kaikille reisilajien harrastajille, että kannattaa miettiä ne trikoot ennen kuin alkaa kyykkäämään. Ei ne vaan v*ttu mahdu.
Tehtiin myös toiminnallista harjoittelua. Tässä Sami pyrkii pitämään foam rolleria pystyssä jalalla pallo selän alla.
Haastetta riitti, Sami on niin epäfunktionaalinen.
Ei se ole toiminnallista, ellei siinä ole kahvakuulaa. Lisätään kahvakuula.
Se pysyy! Hyvä Sami! Tämä on niin toiminnallista!
Hehheee. The best of the best of the best eli Valery Fedorenko ja Ivan Denisov kävivät Turussa pitämässä leirin, joten kyllä me ihan nostettiin ja urakalla nostettiinkin.
Leiri on takana ja miehet matkalla kotiin. Kiitos tiimille ja Scubalanssille kuljetuksista ja kaikille osallistujille hyvästä leiristä. Teen oikean bloggauksen jahka ehdin ja jaksan. Oli upeat kaksi päivää, mahtava porukka ja todellista työtä .. tämän jokainen voi varmaan allekirjoittaa. Palaan pian! Kiiitos!
Jos on joskus sellainen olo, että erehtyy luulemaan itseään voimakkaaksi, kannattaa mennä treenaamaan samaan aikaan Kirsin kanssa. Tuomas laitteli tangon kauniiksi: 145 kg. Ei näyttänyt edes painavan.
Alkulämpöjä. En edes tiedä mikä oli varsinainen treeni, ei sitä oltu ehditty vielä aloittaa kun jo lähdin pois. Wiktionarysta löytyy termi heikompi astia, eli nainen, vaimo. Tai sitten globaalimmin weaker vessel, det svagare kärlet tai das schwächere Werkzeug.
Haapajärven kisat oli kuin olikin huikeat. Ok, en ollut itse paikalla mutta sain onneksi joukkueelta tulokset paitsi tekstiviesteinä, myös kuvina puhelimeen melkein reaaliajassa. JM Kuntosali on todella jees, siellä saa karhun voimat:
Tulokset. Sandra, Satu, Milla ja Kristiina meidän tiimistä nostamassa, Kirsi psyykkaamassa ja painostamassa. Ja kaikkiaan hyviä tuloksia kaikilla. Harmi, etten ollut mukana! Sandran piti kisata 8 kg:lla, mutta saatuani tulokset puhelimeen, ARVASIN saman tien, että Kirsi oli puhunut Sandran ympäri kisaamaan 12-kiloisella. No, ei se väärin ole! Kovimmat on aina kapinallisia 8)
Krissen 20 kg tempaus. Onnittelut kaikille, hyvä meno! Ja erinomainen sikäli, että SM-kisat on vasta tulossa. Ensi viikonloppuna Fedorenkon ja Denisovin leiri. Aloitus kello 10 ja iltaan saakka jatketaan. Laitan aikataulun vielä erikseen esiin, mutta aamusta iltaan nostetaan.
Mulla on keskivaikea riippuvuus taateleihin. Ne on syy siihen, miksei minusta tule kuivan kesän oravaa vaikka miten yritän. Toinen syy on pähkinät. Noista tulee varmaan sellaiset 800 kcal joka päivälle – ehkä vaihdan viskiin.
