Kategoria-arkisto: Joku sanoi sen niin hyvin

Aikaa on.

Julkaistu toukokuu 11, 2012| Jätä kommentti

Pace yourself. 

→ Jätä kommentti

Kategoria(t): Flavor of the Month, Harjoittelusta, Joku sanoi sen niin hyvin, Tykkää tästä

Kolme tapaa kuunnella sydäntä.

Julkaistu toukokuu 10, 2012| 1 kommentti

Voisitko nyt valita ja päättää? Ööö, ei kiitos. Ei mielellään.

Olipa kyseessä Hesen majoneesit, asunnot, työ, harjoittelu, kisat, ihmissuhde, presidentti tai iltapäiväkerho, valinnat on aina yhtä kammottavia.

Entten tentten saatana. Voiko saada kaiken?

Bikinien väri oli mahdoton päätös, joten otin sekä siniset että punaiset. Mutta näiden hinta olikin 4,90 € eli vakavuudeltaan majoneesin luokkaa.
Mutta entä majoneesien ja bikinien tuolla puolen, oikeassa elämässä? Siellä missä riskit on viittä euroa suurempia ja ehkä elämänmittaisia.

Jatkaako näin? Lähteä vai jäädä, pitääkö? Ja mielellään kai eteenpäin kuin ellipsinä paikallaan. Ei elämä sentään mikään crosstrainer saa olla. Enkä usko, että kenellekään on olemassa ihansamaa. 

Kaikki – vaikkapa Paulo Coelho – sanovat aina että valinnan edessä ja päätöstä tehdessä, sydän tietää. Että elämän saumakohdissa pitää tehdä kuten sydän sanoo.

Kuulostaa hyvältä. Mutta hoi, se se vasta vaikeaa onkin.

Näissä on vähän samaa sävyä kuin kehon kuuntelussa. Helppo sanoa ja hyvältä kuulostaa, mutta tulkaa joku itse kuuntelemaan tätä kehoa, tai mieltä, niin tiedätte.

Olen monta kertaa mennyt harhaan (sydäntäkin voi manipuloida, se voi olla humalassa tai pelkkää suklaata), joten oli pakko keksiä jotain. Ja koska en halua webinaaria tai ohjaajakoulutusta tämän oppiakseni, tein sen itse.

Tässä kolme tapaa sydämen kuunteluun. Jos ei tiedä mistä lähtisi purkamaan paljon puhuttua sydämen vyyhtiä, voi ottaa käyttöön yhden tai vaikka kaikki näistä menetelmistä. Ei maksa mitään.

1. Isä sanoi istu vaan. 

Olimme juuri viikon Espanjassa ja tyttäreni rallatteli tuttua lorua rannalla kävellessämme. Se jäi mieleen. On kaksi vaihtoehtoa, kyllä ja ei. Isä tietää.

Yks kaks kolme, istu isän polvel. Äiti sanoi älä istu, isä sanoi istu vaan. Näin sitä istutaan.

Espanjassa pidin hengissä äidin kukkasia, luin ja kirjoitin paljon. Ajattelin ja tein valintoja. Oliivit kivillä vai ilman? Con vai sin? Con. 

Alkemistissa vanhus antaa pojalle kaksi kiveä, jotka auttaisivat löytämään oikean vastauksen kun itse ei osaa päättää.
 2. Kaksi kiveä. 

Minä aivan ehdottomasti tarvitsen neuvoa-antavat kivet osatakseni kuunnella sydäntäni. Kirjassa ne ovat Urim ja Tumim. Minulle ne ovat ehkä Testo ja Raudo. Yhtä hyvin ne voisivat olla Tarzan ja Jane. Tai Onneli ja Anneli tai Johannes ja Kyllikki. En osannut päättää.

“Musta tarkoittaa kyllä ja valkoinen ei. Kun et osaa seurata ennusmerkkejä, ne auttavat. Yritä aina esittää suoria kysymyksiä. Yritä kuitenkin itse tehdä omat päätöksesi.” 

Eli katso miten kivet käyttäytyvät. Kumpi tulee?

Päättämisen vaikeus ei tunnu helpottuvan ikän mukana. Täytin eilen 33, enkä osannut päättää sitäkään, pitäisikö sitä juhlia vai ei. Eihän se minun ansiotani ole, että olen syntynyt. Jätin juhlimatta, tosin vahingossa.

Alkemistissa on paljon päätöksistä. Selkeästi niitä kuitenkin kannattaa tehdä, eikä jättää ns. lillumaan. Elämä voi mennä ohikin.

“Kun ihminen päättää jotain, hän syöksyy voimakkaaseen virtaan, ja virta kuljettaa hänet paikkoihin joista hän ei ole edes uneksinut päätöstä tehdessään.”

Kirjassa poika miettii sydämensä olevan paitsi petollinen, myös levoton. Miten ja miksi sellaista voisi kuunnella, saati seurata?

“Siksi, ettet enää pysty vaientamaan sen ääntä. Ja vaikka et olisi kuulevinasi sen puhetta, se sykkii edelleen rinnassasi ja kertoo yhä uudelleen mitä se ajattelee elämästä ja maailmasta.”

“Kukaan ei pääse pakoon sydäntään. Sen vuoksi on paras kuunnella mitä se kertoo, koska vain siten voi välttää odottamattomat iskut.”

Ainahan nuo ovat oikeassa. Kirjailijat usein ovat.

Olen nuoresta (!) iästäni huolimatta kuullut tuhat tarinaa siitä, kun joku on jättänyt seuraamatta sydäntään ja tehnyt päätöksiä toisin perustein.

Teen näin, koska se on järkevää ja asiallista. Isoisoisoisäkin oli K-kauppias – tottahan minunkin pitää. Naida naapuri, niinkuin isoisoisoisoäiti teki. Pidän uuvuttavan työni, koska saan lounasseteleitä. Otan tämän asunnon, koska siinä on käytännöllisempi pohja.

Ja niin pesutorni voittaa merinäköalan.

Niitä sitten satavuotiaana mietitään ja murehditaan. Kun ei silloin aikanaan kuunnellut sydäntään, vaan valitsi jotain – ehkä järkevää.

Uskon, että se jää aina vaivaamaan. Hesen majoneesin voi aina valita uudestaan, mutta luulen että jotkut asiat, ihmiset ja mahdollisuudet tulevat eteen vain kerran. Silloin pitää ehkä valita rohkeammin.

Jos Coelho ja isän polvi eivät riitä, löytyy onneksi vielä kolmas tapa päättää asioita. Fight Clubista, tietenkin.

3. Tyler Durden. 

→ 1 kommentti

Kategoria(t): Fiilistelyt, Flavor of the Month, Ihana elämä!, Inspiraatio!, Joku sanoi sen niin hyvin, Turhuutta, Tykkää tästä

Hildan bikinit ja selleripirtelö hartiavoimin.

Julkaistu huhtikuu 30, 2012| 1 kommentti

Kaikista kirjallisuuden naishahmoista rakastan ehkä eniten Hilda Rosvolaa. Hän osaa sekä ajaa että pukeutua.

“Hilda Rosvola leikkasi mutkan tyylikkäästi vauhtia jarruttamatta. Kaikista suruttomista ajajista Hilda oli varmasti se kaikkein törkein. Hän yleensä ajoikin autoa bikineissä tai hihattomassa topissa, kun väänsi rattia aina hartiavoimin ja siinä tuli kuuma.” – Me Rosvolat, Siri Kolu, Otava 2010

Olen myös varma, että jos Hilda tekisi selleripirtelöitä, ne olisivat selleristä ja porkkanasta huolimatta (tai ehkä juuri niiden takia) aina vaaleanpunaisia. Krissekin tekee niin.

Ja sitten, tietysti, jos Hilda veivaisi itse omat kahvinsa, hän tekisi myös sen hartiavoimin, bikineissä tai hihattomassa topissa. Tuleehan siinä kovin kuuma, kun kahvia jauhaa.

Tässä vielä joukkueelle treenit. Siis jos Hilda Rosvola tai lapsi ne tekisi.

→ 1 kommentti

Kategoria(t): Fiilistelyt, Ihana elämä!, Inspiraatio!, Joku sanoi sen niin hyvin, Ravinto, Smoothie-ohjeet, Tykkää tästä

Kun väliaikaisesta tulikin elämä.

Julkaistu huhtikuu 23, 2012| 6 kommenttia

Juttelin liikakilojen kanssa kamppailevan ystäväni kanssa. Hän sanoi osuvasti, että on viimein tullut tiensä päähän ylipainon kanssa. Ettei hänen koskaan ollut tarkoitus olla lihava. Jossain vaiheessa kiloja vaan tuli. Sitten niistä piti päästä eroon – mutta se ei mennytkään ihan niin.

“Tämän piti olla vain väliaikaista – ja nyt olen ollut jo seitsemän vuotta lihava. En halua olla enää.”

Tunnistan tuo väliaikaisuuden ja sen, miten siihen huomaamattaan jää. Työhön tai ihmissuhteisiinkin voi vaan jotenkin unohtua. Siitä huolimatta, että väkevästi ja todella aidosti tietää sen olevan vain väliaikaista.

Se oikea minä ei elä eikä tee näin, eikä ole yhtään tällainen.

Silti, sitä helposti unohtaa itsensä paikalleen ja huomaa kahden, viiden tai seitsemän vuoden kuluttua, että se minkä piti kestää vain hetken, muuttuikin arjeksi. Siitä tuli elämää – jonka ei tosiaan pitänyt mennä niin.

Olen aina ajatellut, että ihminen muuttuu sitten, kun kyllästyy nykytilaan. Mutta ilmeisesti kyllästymisen ja muuttumisen välissä on vielä yksi vaihe: tottuminen.

Ei-toivottuun väliaikaisuuteen tottuu. Siitä tulee elämää, jossa ei enää huomaa mitään ihmeellistä. Ennen kuin sitten seitsemän vuoden kuluttua herää: elänkin ikuista väliaikaisuutta.

Toisaalta se on hyvin mielenkiintoista oman totuuden manipulointia – mitä sitä kiertelemään. Ja tuskin kovin harvinaista, missään asiassa.

Olen itse todella väliaikainen. Tiedän esimerkiksi, että jossain maailman kvartaalissa olen järkevämpi ja paljon käytännöllisempi. Organisoin asiat tehokkaasti, hallitsen aikaa ja elämää. Treenaan sopivasti ja järkevästi, en koskaan loukkaannu, syön pieniä aterioita kolmen tunnin välein ja teen aarrekarttoja (ja muutun naiseksi, jota kiinnostaa sellainen).

Että tämä mielivaltaisuus ja toistuvat, päivittäiset väärät valinnat on vain väliaikainen tila, kunnes ihan kohta muutun.

Just.

Se “oikea minä” vaan jotenkin kummallisesti tulee sieltä?

TAI kenties voikin olla, että muutosten kanssa pitää sittenkin tehdä töitä. Koska en olekaan muuttunut haluamani (tai kuvitelmani) kaltaiseksi, lienee aika ymmärtää että  se ei edelleenkään tule tapahtumaan itsestään.

Ja ainahan voi päättää jatkaa väliaikaisuudessa?

Mutta en voi tehdä niin, koska väliaikaisuus on liian stressaavaa. Aivan kuin ne lamput, jotka on olleet vaihtamatta marraskuusta saakka. Tai joulukuusi, joka on edelleen takapihalla. Oikeista asioista puhumattakaan.

On jokaisen oma asia millainen on, mutta en muista tunteneeni koskaan ketään, joka olisi päättänyt, että aikoo nyt tietoisesti elää elämää, josta ei pidä. Ja sellaisena, mitä ei halua olla.

Väliaikaisuus kuuluu kai aika harvan suunnitelmaan, olipa se sitten ylipaino, työpaikka tai keittiön palanut lamppu. Kaikki vaihdettavissa.

Luulen, että muutoksen voi tehdä vain itse. Se on varmaan samaan aikaan sekä asian paras, että se huonoin puoli.
Lähden nyt jatkamaan niitä kaikkia typeriä asioita, joita teen ilmeisesti päivittäin, mutta joita minä en kuitenkaan oikeasti tee, vaan se toinen.
Tässä minä nyt sitten muutun. Hei hei väliaikaisuus, tervetuloa ______?

PS. Se ystävä, joka kyllästyi ylipainoonsa, ei todellakaan ole sitä kauaa. Luulen, että hänen väliaikaisuutensa on ohi paljon nopeammin kuin minun.

→ 6 kommenttia

Kategoria(t): Fiilistelyt, Ihana elämä!, Joku sanoi sen niin hyvin, Tykkää tästä

Hyvän olon työkaluja.

Julkaistu huhtikuu 17, 2012| 1 kommentti

Yksi hyvinvoinnin alkulähteistä on kokemukseni mukaan se, että pystyy ja SAA 1-3 (tai kahdeksan tai ääretön) kertaa viikossa tuottaa itselleen tilanteen, jossa kuulee päässään sanat en pysty tähän ja sitten pystyykin.

Ajattelen, että on suuri etuoikeus omistaa terveitä raajoja ja terve keho, jolla voi tehdä asioita. Ja samalla olisi suuri vääryys itseä kohtaan jättää se mahdollisuus käyttämättä. Ei tarvitse rakastaa liikkumista, mutta jos edes itseään sen verran.

Aihetta liipaten kirjoitin Hikoile ja rakasta -tekstin joulupäivänä.

Onnistumisesta se hyvä olo tulee, ja siitä että jäi henkiin (esim. kelkka-sprinttein jälkeen). Myös unelmia on ihmisellä hyvä olla. Visualisoin omani: Erilaisia apuvälineitä ja työkaluja hyvään oloon on paljon:


Perässävedettävä, miten vaan.

Myös jalat tuottavat hyvinvointia – ollen vieläpä aina mukana. Kyllä tyhjäkin penkki aina nojatuolin voittaa.

Klassikot. Eivät petä koskaan.

Keppi parantaa aina oloa. Samoin porkkana.

Niin.

Kirjasta FIT. Kilgore, Hartman, Lascek (Killustrated 2011).

→ 1 kommentti

Kategoria(t): Fiilistelyt, Flavor of the Month, Ihana elämä!, Inspiraatio!, Joku sanoi sen niin hyvin, Tykkää tästä

Tiistai, töihin siitä.

Julkaistu huhtikuu 10, 2012| 2 kommenttia

Pätee kaikkeen. Jos ikinä maailmassa tulee häivähdyskin kateudesta – tai tunne, että mitä toikin nyt on ja kyllä minäkin, jos vaan ___. Niin. Näinhän se menee. Tykkään tuosta niin paljon – ja joka kerta se kolahtaa:

Kuva lainattu: Badjonni Flickr.

→ 2 kommenttia

Kategoria(t): Inspiraatio!, Joku sanoi sen niin hyvin, The only easy day was yesterday, Tykkää tästä

Harjoittelua, jumppailua ja Käytöskukka.

Julkaistu huhtikuu 7, 2012| Jätä kommentti

Lueskelin juuri Anne Hämäläisen blogia pitkäperjantain jumppailuista. Tykkään Annesta. Lisäksi olen miettinyt liikunnan ja harjoittelun eroa. Jussi Riekki selittää Rasvanpoltto-oppaassaan sen mielestäni aika hyvin.

“Liikunta ja treenaaminen ovat eri asioita. Kun puhun liikunnasta, tarkoitan aktiivisia vapaa-ajanviettomuotoja: uintia, trampoliinilla hyppelyä, jalkapalloa ja muita sosiaalisia aktiviteetteja. Nykyään kutsutaan hyötyliikunnaksi myös niitä asioita, joita ennen kutsuttiin vain kaupareissuksi ja työmatkaksi.

Treenaaminen taas on asia erikseen: Treenistä tai harjoittelusta puhuessani tarkoitan yksittäistä liikettä tai liikkeiden sarjaa, jolla on hyvin spesifi tarkoitus. Se voi olla joko tiettyjen lihasryhmien voimantuoton lisääminen tai vaikkapa maksimaalisen hapenottokyvyn kehittäminen. Maastaveto maksimipainoilla on treeniä, suorituskyvyn rajoja tunnusteleva kiertoharjoittelu on treeniä jne.”

No niin, asiaan. Mikä ikinä onkin tämän lauantain pääsiäisnimi, se näyttää minulla tältä. Teen töitä. Juon tyrnipirtelöä ja liimasin pöytään Keskity-lapun. Huomatkaa Janne Viljamaan tuore Käytä kiukkuasi -kirja. Sain kunnian kirjoittaa siihen tekstin otsikolla Rauta vaientaa sisäisen kiukuttelijan. 

Liimasin lappuja muuallekin, jotta pysyisin ruodussa pyhien yli. Oikea ranteeni on viheliäinen ja treenejä on sovellettava nyt aika paljon. Parhaiten niitä tulee sovellettua juurikin näin:

Hieman tähän liittyen, vaihdoin What’s up -treenivihkoni uuteen, raikkaaseen mustaan. Treenipäiväkirja on ehdottomuus.

Olen todennut, että jos jokin asia elämässä ei toimi, yleensä syy löytyy salilta. Lisäksi itselläni fiilis vaikuttaa treenin rasittavuuteen aika paljon. Joskus kova harjoitus ei tunnukaan miltään, kun taas toisena päivänä en saa sitä edes tehtyä. Ja nyt tilanne on ranteenkin takia vähän haastava.

Mutta ainakin kiukkua käytettiin oikein:

Eilen kävin Bigboylla tekemässä keppijumppaa. Suosittelen: valitse 4-5 liikettä kepillä (tempaus kyykkyyn, valakyykky, julle, jne) tai kehon painolla (istumaannousu, tyhjäkyykky, hypyt jne). Tee kutakin 10 toistoa putkeen. Esim. 20 sek palautus kierrosten välissä ja uusi kierros. Yht. 10 kierrosta.

Liikunnan ja harjoittelun ero voi olla sekin, että liikunnasta tulee hyvä olo ja se a antaa energiaa. Kaikesta harjoittelusta ei välttämättä tule.

Eilisen Bigboylla vedetyn False Bay Chardonnay -keppijumpan jälkeen oli pakko todeta että Go home podaamaan. Sitten liimasin niitä lappuja. Stay home. 

→ Jätä kommentti

Kategoria(t): Fiilistelyt, Harjoittelusta, Joku sanoi sen niin hyvin, The only easy day was yesterday, Tykkää tästä, Voimasanoja

Kiirastorstain kyykyt ja kirjasuositus

Julkaistu huhtikuu 6, 2012| 3 kommenttia

FIT is a book about how to get fit. It defines what fitness is in measurable, observable, and real-world terms. There is no mumbo-jumbo, just facts, practical information, and a logical approach to creating fitness from the first day of training through the day you reach your goal in fitness.”

****

Kirjasuositus: FIT. Lon Kilgore, Michael Hartman, Justin Lascek (Killustrated Books 2011). Itse tilasin Amazonista, mutta myös täältä: Killustrated.com löytyy.

Sisällöltään pelkkää asiaa: ei viihdettä, värikynää tai -kuvia, riemukkaita adjektiiveja eikä lupauksia .. mistään. Hyvin kirjoitettu ja mielekästä luettavaa. Perustietoa ja beyond. Must have. Ja jos kokonaisvaltainen hyvinvointi muuten kiinnostaa, niin näitä wellness-klassikoita suosittelen myös:

Kiirastorstai oli sitä miltä kuulostaakin. Tein kyykkyjä, 210 toistoa – joista viimeisin 92,5 kg. Tästä oli liikunnan jälkeinen hyvä olo aika kaukana. Hyvä olo tuli lähinnä siitä, että sain sen läpi – ja nyt ei tarvi muuta viikkoon ajatellakaan.
Pitkä ennen perjantaita:

Kirjassa FIT oli tällainen sitaatti, jota olen miettinyt aika paljon. Mitä enemmän tuota pohdin, sitä enemmän se tekee järkeä.

→ 3 kommenttia

Kategoria(t): Fiilistelyt, Harjoittelusta, Inspiraatio!, Joku sanoi sen niin hyvin, Tykkää tästä

Harjoittelun mielipuolisuus ja sanojen voima

Julkaistu helmikuu 18, 2012| 1 kommentti

“Voimanostajat olivat sitä mitä miehet ennen sisätöitä, keskuslämmitystä ja ilmaista koulutusta ovat olleet: kuroita, koljatteja ja peruskarjuja. On tarvittu tuollaisia, että on voinut tulla tällaisia. On tarvittu miehiä, jotka tekevät työnsä ja urheilunsa maksimipainoilla, että toiset voivat elättää itsensä naputtelemalla näppäimistöä.”
Lainaukset Tuomas Kyrön Urheilukirjasta, jota luen. Yksi hänen kuvailemistaan lajeista on voimanosto – ei minun juttuni – mutta rakastan yli kaiken, kun joku kirjoittaa urheilusta, harjoittelusta ja sen mielivaltaisuudesta. Olen itse aina enemmän kirjoittaja kuin urheilija tai treenaaja. En kummassakaan superhyvä, mutta mitään muutakaan en oikein halua tehdä. Ja rakastan sanoja.

“Kenestä tulee voimamies? Päättääkö joku kuusivuotiaana, että jalkakyykky on hänen elämäntehtävänsä?”

Kyrö urheilujoukkueen fanittamisesta:

“Sama poika istuu 45-vuotiaana puolityhjässä Hartwall Areenassa ja miettii mitä helvettiä hän siellä tekee. Elämä olisi toisaalla.”

Kirjailija näkee asioiden sielun. Urheileva ei itse välttämättä näe itseään, tai osaa kuvailla lajiaan, mutta kirjailija osaa. Siinä on sanojen voima. 

“Mitä suurempi voima ihmisellä on, sitä nallekarhumaisempi hän on. Sitä vähemmän tarvetta esitellä voimaansa urheilusuorituksen ulkopuolella. Eikä hän suorituksessakaan esittele voimaa vaan käyttää sitä. Voima on väline johonkin, ja voima on taakka joka annetaan vain sille, joka jaksaa sen kantaa.”

Minusta tuo on loistava kuvaus. Liian usein harjoittelu mielletään pullisteluksi – tai että vain ulkonäön tai esim. lihaskasvun takia tehdään jotain – mutta Kyrö ymmärtää asian ytimen. Ei kyse ole lihaksista, vaikka ne jollekin olisivatkin voiman näkyvin seuraus. Se on 90-lukua se ajattelu.

Kirjailija tuntuu ymmärtävän syvemmin. Ehkä myös sen, että vaikka harjoittelu tai kehitys miten perustuisi johonkin kaavaan, ei sitä – saati toimivan kaavan tahallista rikkomista – oikein koskaan voi selittää. Ongelmahan on se, että ohjelmaa toteuttaa ihminen.

On helppoa tehdä toiselle ohjelma ja sanoa, että tee näin mutta älä näin. Silti joku harjoittelee aina aivan liikaa ja uhraa vaikkapa oman terveytensä vuodesta toiseen. Jopa niin, että sillä on vakavia, pitkäaikaisia seurauksia. Aina on se, joka treenaa, loukkaantuu, kerää luunsa ja tekee saman kohta uudestaan.

Milläpä sitä nyt selittäisi. Ei järjellä ainakaan.

Ortoreksia-korttia vilautellaan, mutta ei se kaikkea selitä. Useimmat jotka omistavat auton, tietävät että kolmesta ylinopeussakosta lähtee kortti. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni ottaa opikseen ensimmäisestä sakosta ja ajaa sen jälkeen aina vaan sen 60 km/h niinkuin kyltti käskee.

Otat sitten rauhallisesti tästä lähtien. 
Sitä kaasujalkaa hellitetään nyt. 

Juu, tottakai. Ihan ilman muuta.

****

Käyn neljättä kymmenettä, olen äiti ja mitä kaikkea. Seuraavasta lähtee kortti ja tuohon treenaamiseen en sano mitään.

***

Harjoittelusta on äärettömän hyviä käytännön artikkeleita ja kirjoja, mutta pidän aina eniten siitä, että teoria viedään käytäntöön ja erityisesti kokemuksen tasolle. Miltä jokin asia oikeasti tuntuu. On helppo antaa ohje, mutta elämä on toinen. Asiat menevät harvoin niinkuin pitäisi.

Olen professorin tytär, joten ymmärrän kyllä ‘tieteen’ ja ns. oikein tekemisen merkityksen myös harjoittelussa. Ei viisaus silti suoraan veressä ole. Tottakai liika on liikaa (ja kohtuus aina liian vähän), mutta ei tieto tekemistä muuta.

Teoriassa ihmissuhteetkin on helppoja. On kaksi ihmistä, ehkä mies ja nainen. Pussataan, tehdään vauvoja, ajetaan nurmikkoa ja lopulta kuollaan onnellisina sylikkäin.

Juu, teoriassa ja My Little Ponyssa.

Todellisuus on toinen: aina on helppoa on antaa ohjelma ja jos se ei pienen soveltamisen jälkeen ns. toimi, hokea että “mitä minä sanoin”.

Sanoin sanoin, tiesit tiesit. Sitä saa mitä tilaa, ne sanovat sitä sakkolappua kirjoittaessaankin.

Silti ne on aina samat tyypit, jotka loukkaantuessaan miettivät vain sitä, miten harjoitella loukkaantumisesta huolimatta ja/tai sen ympärillä. Lepo ei tule kyseeseen.

Ei näitä voi selittää. Teoria ei auta, tieto lisää tuskaa – mutta ei välttämättä muuta tekemistä suuntaan eikä toiseen. Onneksi meillä on kirjailijat.

→ 1 kommentti

Kategoria(t): Fiilistelyt, Harjoittelusta, Joku sanoi sen niin hyvin, Spartareksia, The only easy day was yesterday, Tykkää tästä

Suunnitelma B ja sitaatit

Julkaistu helmikuu 3, 2012| 3 kommenttia

Minulla ei ole koskaan suunnitelma B:tä. Mutta inhoan tylsyyttä ja sitä, että jää johonkin josta ei enää kauheasti pidä. Jos ei vaikkapa siedä elämäänsä tai kehoaan, perusterve ihminen voi sitä aika paljon muuttaa.

Minä olen muuttanut itseäni ja elämääni paljon. Monta kertaa. En taida olla niitä, jotka jäävät.

Kun ryhdyin yrittäjäksi, ainoa varma ja säännöllinen tulo oli lapsilisä. Jos minulta nyt kysyttäisiin, neuvoisin irtiottajaa tai oravanpyörääjää tekemään jonkunlaisen suunnitelman – edes A:n tai C:n.

Minulla ei ollut, ja sen kyllä huomasi. Parhaiten sen tajuaa nyt jälkeenpäin, kun mietin miten asiat olisi voinut tehdä. Mutta ei se mitään, tulipa tehtyä näin.

Herra Ylppö laulaa Paula puree -kappaleessaan:

Jouko Turkka eräs viisas sanoi / että pitää aina valita tie joka pelottaa eniten / mutta kun tää kaikki / melkein kaikki pelottaa / pitääkö mun nyt perääntyä / pitääkö mun nyt ajatella / koko elämä vittu uusiksi 

Pitää. Jos haluaa, niin voi.

Aika pian sen jälkeen kun lopetin työt ja olin ‘omillani’, muutin Turusta Helsinkiin. Kuulin talonmieheltä vuokraisäntäni kuolleen jokin aika sitten, joten en tiennyt yhtään kenelle irtisanoa vuokrasopimus.

Kirjoitin kirjeen, liitin siihen ilmoituksen muutosta ja lähetin sen kuolleen miehen osoitteeseen. Toivoin, että joku sen löytäisi. Tuntui aika rajulta ajaukselta, ettei kukaan huomaisi – enkä nyt tarkoita muuttoilmoitusta.

Aika pian tuli soitto sukulaiselta ja irtisanominen oli sillä hoidettu. Muutin siitä Helsinkiin, mutta viimeistä vuokraa en ollut maksanut ja laskuja oli pinossa.

Tuoreelle yrittäjälle 1000 euroa velkaa tuntui valtavalta summalta. En ollut hakenut starttirahaa, ja kuten sanottu, mitään muitakaan planeja ei ollut.

Lapsilisä?

Helsingissä odotti oma vuokransa ja niin edelleen. Lähtiessäni tuhosin ja jaoin vielä (taas kerran) kaiken omaisuuteni pois, koska muutin kalustettuun asuntoon. Muutto oli kamalaa, mutta ainahan se on. Kypärää soviteltiin ja hyllyä kanssa. 

Muistin tuon ensimmäisen yrittäjän euroahdistuksen eilen. Olin aamulla kahdeksalta jäällä kävelyllä ja mietin, miten hienoa on olla aamulla kahdeksalta jäällä kävelyllä.

Nyt tuhannen euron painajainen tuntuu kauhean kaukaiselta – aivan kuin eri maailmalta – vaikkei siitä ole kahtakaan vuotta.

Ei minulla työhön ja yrittäjyyteen, tai irtiotoista haaveileville, tänään sen kummempaa sanottavaa ole. En ‘tao rahaa’, koska en koe sitä kovin tärkeäksi.

Koska teen töitä sopivasti ja hyvällä fiiliksellä, uskon että teen ne paremmin. Win-win. Joku on joskus kommentoinut, että ‘helppo sun on sanoa’ kun on tollanen kroppa tai työ tai elämä.

Heh, joo. Mun on helppo sanoa. Yhtenä aamuna vaan heräsin, katsoin että kas, vatsalihakset piirtyvät läpi ja mistä tuo takareisikin tuohon pullahti.

Ehkä jotain sellaista omaperäistä olisi helppo sanoakin, kuin että maailma on pieni, elämä lyhyt ja carpe diem. Ei se ota jos ei annakaan? Jotain sellaista.

Asenne kehiin. En valitettavasti voi sanoa olevani tuollainen, mutta jos vaan olisin, niin voi sitä elämää, urheilun ja menestyksen määrää.

Vuokra tulee ainakin maksettua ajallaan. Turussa.

→ 3 kommenttia

Kategoria(t): Flavor of the Month, Ihana elämä!, Inspiraatio!, Joku sanoi sen niin hyvin, The only easy day was yesterday