Nyt kun vuosi on lopussa ja vietin taas yhden yön yskien, tajusin että olen tänä syksynä sairastellut enemmän kuin aikoihin.
En usko, että se liittyisi kehoni vastustuskykyyn. “Ooksää vilustunu?” kuulostaa vähän hassulta sellaiselle, joka seisoo avantosaunalla kolmena iltana viikossa. Luulen, että se onkin mieleni, joka minut sairastuttaa.
Tommy Hellsten kirjoittaa uudessa Ajan takaa – kirjassaan vähän syysnuhaa isommista asioista, mutta uskon suurten totuuksien liittyvän myös flunssan kaltaisiin arkisiin ärsyttävyyksiin.
Kaneliteetä ja sen verran rommia, että kanelin maku peittyy.
Juttelin ystäväni kanssa joku aika sitten sairasteluistani. Kerroin olevani taas kipeä, johon hän kysyi, mitä töitä olen tehnyt. Hän kysyi, ryhdyinkö aiemmin mainitsemaani projektiin – siihen, johon en halunnut osallistua? – No lähdin. Miten niin?
Siten niin: tein taas asioita vastoin omaa tahtoani. Tänä vuonna moni muukin asia on ollut sellainen, mitä en ole halunnut tehdä, nähdä tai kohdata, mutta on ollut pakko: silmät kiinni ja seinää päin.
Varjo aukeaa tai ei aukea, mutta hypätään nyt ensin.
Jos jaksan, summaan tämän vuoden kuten Kaisa teki. Tai ehkä summaan viisi vuotta kuten Marko teki. Tarinat olisivat huikeita, en ole muistanutkaan miten rikkaaksi ja erilaiseksi elämä jossain vaiheessa kääntyi. Elämä on sellainen. Se kääntyy. Ja kantapään kautta alan myös oppia, minne sitä kannattaa kääntää ja mitä kaikkea tehdä.
Sama aihe tuli vastaan myös Hellstenin kirjassa, kappaleessa Tekemisen helppous. Hellsten kirjoittaa näin:
“Tapahtukoon sinun tahtosi” on lause, jota viime aikoina olen yrittänyt sisäistää. Toisin sanoen olen pyrkinyt tunnistamaan, mitkä pyrkimykseni nousevat egostani ja mitkä taas sielustani. “Mitään sellaista, mikä ei tahdo tapahtua, ei pidä panna tapahtumaan.” Tämän lauseen olen jo vuosia sitten luonut itselleni ohjenuoraksi.
Kaikessa siunauksellisessa tekemisessä pitäisi aina olla läsnä helppous. Kun asiat menevät oikeaan suuntaan, ne loksahtavat paikoilleen kuin koneen osat. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei ihmisen pitäisi ponnistella ja tehdä työtä. Se tarkoittaa, että hänen pitäisi kehittää kyky vaistota, milloin vastoinkäymiset ovat merkki siitä, että yritetään väärää asiaa tai väärällä tavalla.”
Uskon, että sairastelut loppuvat, kun lakkaa täyttämästä elämää jutuilla, joita inhoaa. Jos on valinnan mahdollisuus, pitää valita oikein. Palkkatyössä sitä ei aina ole. Yrittäjänä pitäisi voida valita.
Sanon aina kyllä. Silloinkin kun tiedän, että pitäisi sanoa ei. Keho, mieli ja sielu huutavat ei, mutta suusta pääsee aina kyllä. Ja hymy päälle: Tottakai hei. Ihanaa.
Lopputulos: teen asioita joita en halua tehdä –> koen ne vääriksi tai jopa vastenmielisiksi –> stressaan –> nukun huonosti jos ollenkaan –> sairastun ja saan flunssan tms –> hermoilen niin että en itsekään siedä läsnäoloani.
Uskon, että kun tekee asioita jotka tietää oikeiksi, jaksamisen rajat venyvät kauemmas. Tieto siitä että tekee oikeaa asiaa, kantaa. Mutta kun ajautuu juttuihin, joissa ei pitäisi olla, tai jotka ovat arvomaailman vastaisia, sitä jollain tasolla sairastuu.
Onneksi on mahdollisuus kasvaa. En usko, että kenenkään on pakko tehdä mitään, minkä tietää olevan eettisesti väärin tai itseään kohtaan väärin. Jos elää ristiriidassa itsensä kanssa, onko mahdollista voida henkisesti hyvin? Jos mieli on musta kuin eebenpuu, miten fysiikka voisikaan kestää?
Ei se tietenkään aivan noin yksiselitteistä ole, mutta tuollaisenaan se olisi aika herkullista. Uskon, että periaatteessa juuri noin yksinkertaista se voisi olla.
Tärkeimmät työt lienevät raskaimpia, mutta kenties ne on myös jollain tavalla siunattuja. Hänellä, joka tekee näennäisesti helppoa, mutta “väärää asiaa”, saattaa olla vaikeampaa elää tekemistensä kanssa.
Elämän ei missään nimessä tarvitse olla walk in the park, mutta miksi vetää päiviin väkisin haasteita ja hankaluuksia, joita ei tarvitse. Ei niistä tule kuin sairaaksi ja hulluksi.
Zen Cafe sitä lauloi, että eipä tiennyt tyttö. Nyt jos kestät tämän vuoden niin on seuraava jos kestät sen niin kestät sitten varmaan vielä yhden.
Joko pitää koittaa kestää, tai sitten muokata laiffi sellaiseksi että sitä ei tarvitse kestä, vaan että sen voi elää. Vain itse voi tietää, missä oman elämän kestämisen ja elämisen rajat menevät. Livet er skønt.
Tykkää tästä:
Ole ensimmäinen, joka tykkää tästä artikkeli.
siellä esillä. Hyvä Milla!
tiedän, että kuvion (tässä tapauksessa siis ruoka) suunnittelu ja niiden ajattelu on oikeastaan paljon parempaa, kuin itse syöminen. Sehän on vain se systeemin loppuhuipennus, jossa usein katoaa tolkku.
