Tasan vuosi sitten olin valmentajani Catherinen luona St. Louisissa ja Chicagossa. Treenasin helvetillisen kuumassa autotallissa, nostin nostin nostin. Fahrenheitteja oli ainakin ziljoona ja hiki valui niin, ettei koskaan ennen eikä jälkeen. 
Leikin koirien kanssa, nostin nostin nostin. Ozzie on tuo jota suutelen, valkoinen on edesmennyt Lily. God Bless that White Dog! <3
Meillä on keittiön seinässä maailmankartta, johon olen lapsosen kanssa liimannut merkit kaikkiin niihin maihin, joissa olen kilpaillut tai käynyt kouluttautumassa tai treenaamassa.
Suomi, Viro, Latvia, Saksa, Espanja, Kroatia, Amerikka. Latvia ja USA monet kerrat. Columbus Ohio, St. Louis Missouri, New York, New York. Luuuv!
Täytyy sanoa, että itselleni suurin hyöty tähän lajiin nähden on tullut via America. Parhaat kisat, parhaat kokemukset, eniten oppia. Eniten yhteyksiä.
Amerikkalaiset on itse asiassa vaikuttaneet myös suomalaisen kahvakuulaurheilun kehitykseen ja etenemiseen ihan valtavasti. Esimerkiksi omalla kohdallani voin vilpittömästi sanoa, että suurin osa lajiin liittyvästä tiedosta olen omaksunut sieltä. Ja niin, olen lopulta saanut levittää ja julistaa kuulatietoutta mediassa nimenomaan kilpaurheiluna. Sitä ei olisi koskaan tapahtunut ilman amerikkalaisia.
Toki, väline on venäläinen ja laji neuvostoliittolainen, eivätkä jenkit sitä missään määrin jätä muistamatta. En itsekään, naapurissa kun ollaan.
Silti minulle oli ja on paljon luontevampaa toimia amerikkalaisten kanssa. En puhu venäjää, mutta tuonne merten taakse meillä on yhteinen kieli ja samat intressit. Minulla on siellä superpaljon ihania ystäviä, ja aivan ehdottomasti on päästävä pian Kaliforniaan.
Nyt tietenkin koitan olla realisti ja muistaa, että tuo reissaaminen oli mahdollista vain siksi, että olin hyvin palkatussa päivätyössä. Vaikka nyt olisinkin vapaa matkustamaan, olen liian köyhä matkustamaan. Mutta eiköhän tähän ratkaisu vielä löydy.
Mutta juuri nyt olen Turussa, ja voin vaan nuuskuttaa magnesiumia ja painua muistelemaan hyviä autotalliaikoja. Garage Days kick ass! Täytyykin tehdä siitä ihan oma postaus. Niin kunkkuja muistoja. Ja biisejä. Ja ihmisiä. Ihana elämä! Olen vaan kertakaikkisen ONNEKAS saatuani olla parhaiden opissa.
Mutta saagahan jatkuu, heti kun ehdin kirjoittamaan lisää. Tämä tarina ei jää tähän!
Tykkää tästä:
Ole ensimmäinen, joka tykkää tästä artikkeli.
