Tänään lautasella

13# vatsan hyvinvointi, Molkosan

Kuvassa myös Hair&Nail ja Strath-nalle.

Vogelin klassikko Molkosan on yksi ikiaikaisista suosikkituotteistani. Olen kirjoittanut siitä usein ennenkin, mm. kesäjuhlien korjaajana (sopii myös pikkujouluihin, toim. huom).

Molkosanin ydinosaaminen on helliä vatsaa. Yleensä en kärsi vatsavaivoista, mutta jos satunnaisesti syön jotain mikä ei lainkaan sovi tai aiheuttaa vatsakipua, Molkosan korjaa tilanteen (sitä on pakko olla kaapissa).

Näin kävi pari vuotta sitten kun ostin ja “valmistin” valkoisia papuja, mutta unohdin joko liottaa tai keittää ne (en muista kumpi, mutta vatsakipu oli järkyttävä). Eilen söin jotain kummallista lihaa ja vietin illan kaksinkerroin sohvalla. Molkosan onneksi auttoi.
kuva-31
Ruoansulatusongelmat on ilmeisen yleisiä, ja johtuvat pitkälti ruokavaliosta (myös pitkittynyt stressi voi saada vatsan sekaisin).

Jos tilanne menisi vaikkapa näin: ensin syödään väkevää ruisleipää kaikilla täytteillä (meetvurstia, suolakurkkua, yhdeksän siivua juustoa, päälle aromisuolaa), siitä lounaaksi nuggetteja, kahvin kanssa kampaviinerit ja mitä se nyt “kunnon kotiruoka” nyt onkin.

Vatsa oireilee, jonka jälkeen oloa paikataan sokeripitoisella ruoansulatusjugurtilla (nämä taitaa sisältää enimmäkseen maitoa ja hilloa). Sitten tehdään uusi väkevä ruisleipä, thai-nuggettiateria ja jatketaan samalla kaavalla. Ruokaa – vatsakipua – sulatusjugurttia – ruokaa – vatsakipua … ja niin edelleen.

Naisenvaistoni sanoo, että ainoa kestävä ratkaisu voisi olla itse ruokavalion, eli ongelmien aiheuttajan korjaaminen. Tässä on tietoa vatsavaivoista ja tässä vatsan turvotuksesta.

Eli jos ruoansulatus vaivaa, Molkosan kuuluu korjaussarjaan. Se sisältää L+ -maitohappoa, jota elimistö tarvitsee hyödyllisten suolistobakteerien ravinnoksi. Näin elimistö kykenee paremmin hyödyntämään ravinnon: olo on energinen ja vastustuskyky paranee.

Se tehostaa myös aineenvaihduntaa, siksi se on painonpudottajallekin hyvä tuote.

Myös Molkosania saa mm. Life-myymälöistä. Ja ihan kuriositeettina: Vogelin sivuilta löytyy juttu jossa Molkosania käytetään myös hevosille. Hellästi, toimii kyllä.

MOLKOSAN

2 thoughts on “13# vatsan hyvinvointi, Molkosan

  1. Niin hyvää kuin se tekeekin vatsalle, hampaille se ei ole hyväksi. Kannattaa välttää hampaiden harjausta heti juomisen päälle ja ottaa vaikka xylitol-purkka suuhun. Näin opasti hammaslääkäri minua, koska olen molkosanin suuri fani.

  2. kolmen viikon dieetin jälkeen vedin hätään jauhelihapastakastiketta duunissa ja välitön vatsakipu, jonka seurauksena ummetus. Molkosan näköjään pitää hankkia kotiin ! Hyvä dieetti, oppii vanhakin että ummetuksesta pääsee 5 päivässä, turvotuksesta 40 tunnissa, ja refluksioireista päivässä. What more could you possibly learn within 5 days ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *