Ravinto

Kesäkeittiö (G,L,M).

Tässä elokuun vinkiksi muutama hyväksi testattu lautasmalli. Tyyli on tuttuun tapaan G, L, M, eli gluteeniton, laktoositon, maidoton, jollain asteikolla ehkä jopa paleohenkinen (jos jotain ideologiaa haluaa liputtaa, minä en halua, eikä ketään kiinnosta, otaksun).

Tuntuu siltä, että oma syömistapa ei ole enää alkuunkaan niin askeettinen kuin joskus on ollut. Vai onko edes? Nyt olen jotenkin ehkä laajentanut lautasta, vai kuvittelenko vaan?

En tosin edelleenkään ole kastikeihminen. Vuosi sitten käytin termiä paljasta ruokaa, mikä ei ehkä ollut hassummin sanottu – vaikka itse sanonkin. Älä pukeudu päivälliselle? 

Mutta, tässä muutama hyvä kuvio.

Avauskuvassa jo kalkkunaa ja papuja, toimii aina. Broilerista en välitä yhtään, jotenkin kalkkuna on maultaankin parempaa.

Lohisalaatti. Tämä oli hyvää, joskin aika täyteen pakattu, nälkäisenä sitä haluaa kaikkea aina kapriksesta kukkaruukkuun. Olkoon vaikka yhdeksän täytteen fantasiapizza (ilman krapulaa, pohjaa ja tuplajuustoa), sellainen .. kyllä te tiedätte. Joku tyyliniekka voisi olla sitä mieltä, että nyt on mukana vähän turhan paljon täytteitä, mutta sitähän ei kysytty.

Tässä lohta, parsakaalia, selleriä, kevätsipulia, paprikaa, kurkkua .. sitä kaprista ja jopa verigreipin sain mahtumaan lautasen kulmaan. Päälle rouhin pippuria ja kastikkeiden sijaan käytän esimerkiksi etikkaa ja öljyjä.
lohisalaatti
Kookoskalkkuna. Pienehkön treenin jälkeen malliin sopi hyvin riisi ja banaani, joten kokkasin kerralla oikein kookosmaidossa. Taas kalkkunaa, edellisen salaatin jämät (siitä sipuli !), yksi banaani, pari cashew-pähkinää ja kookosmaitoa. Mausteina taisi olla kurkumaa ja juustokuminaa, en muista oliko muuta. Jotain chiliä?
kalkkuna
Guacamole seikkailee nyt vähän siellä sun täällä. En ilmeisesti tee sitä mitenkään oikeaoppisesti, laitan avokadon ja sen sekaan vaihtelevasti jotain. Esim. korianteria, jalapenoa, sitruunaa tai etikkaa, MCT-öljyäkin olen laittanut.

Kerran erehdyin lukemaan netistä guacamole-keskustelua ja nopeasti oivalsin, että väärin tehty, joten olkoon tämä nyt sitten vaan jokin avokadosose, joka sopii kaiken kanssa. Viimeinen asia, josta haluan internet-keskustelua on “oikeaoppinen guacamole” ja sitä, että “yrittääkö tuo olla meksikolainen guacamole” ja sitä rataa. Ei se yritä.
avokado
Ja sitten vielä yhdet kalkkunat, nyt nektariinin siivittämänä. Eli kalkkuna + negtariini.
nektariini
Lopuksi voisin esitellä taas yhden pizzan. Tämä ei menne enää mihinkään terveyskategoriaan, ollen täynnä mozzarellaa ja mitä nyt ikinä, mutta vaikka se ei ole M, niin ainakin se on G.

Pohja on kananmunasta: maailman helpoin ohje, eikä maistu munakkaalle. Otetaan 5 munaa, erotellaan valkuaiset ja keltuaiset, sekoitetaan kumpikin tahoillaan erikseen ja sitten yhdistetään. Noin 10 min esipaisto 200° (?) ja sen jälkeen laitetaan täytteet ja kohdellaan kuten “tavallista” pizzaa.
pizza
Jos ei ole laihtumassa, niin pizzavinkeistä kannattaa katsoa myös:

Pizza kukkakaalipohjasta I
Pizza kukkakaalipohjasta II (supersize me -henkinen)

Ja myönnän, että tästäkin kesästä olen viettänyt enemmän aikaa huoltoasemilla kuin keittiössä. Instagramissa kaikki löytyy paremmassa reaaliajassa, täältä @kukkalaakso.  Seuratkaa sielläkin!

One thought on “Kesäkeittiö (G,L,M).

  1. Hyvin sanoitettu ja sävelletty nuo lautasmallit, rennolla otteella. Kaikki on niin suun mukaisia. Kuvatkin ovat ihan mukiin meneviä, vaikka en ole kovinkaan montaa kertaa nähnyt kenenkään treenailevan Teboilin wessassa, patsi kerran, jossain Philadelphiassa, yks iso musta mies nosti vähän “ronkkaa”, huh 😉 … Nautitaan silti vielä kesästä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *