Fiilistelyt

Palkinto olet sinä.

Kuva liittyy tapaukseen, se on internetistä.

Maanantaina 26.8. täällä blogissa alkaa kahden kuukauden mittainen muutoskampanja. Ravitsemuksen osalta asiantuntijana on Sami Sundvik, yhteistyökumppaneina Life ja CocoVi.

Maanantaina saatte ensimmäiset konkreettiset ohjeet siihen, miten elämäntapoja ja erityisesti ruokavaliota voi ja kannattaa muuttaa, jos tavoitteena on laihtuminen. Tai vielä parempaa – pysyvä painonhallinta (= elämä, jossa koko asian voi oikeastaan jo unohtaa). Tuleva ruokavalio ei ole mikään tilapäisratkaisu, vaan sellainen jota voi jatkaa aina.

Kirjoitan myös energiasta, jaksamisesta ja muista elämää kohentavista asioista, mutta ei tarvitse olla suurikaan visionääri tietääkseen, että syksyllä halutaan laihtua. Eikä se väärin ole.

Koska painonhallinta on isolta osin kiinni ruokavaliosta, treeniohjeita ei varsinaisesti ole tulossa. Jos haluat liikkua, oikein hyvä. Se parantaa kaikkea – mutta ei ratkaise painonpudotuksessa onnistumista. Jos et ole liikkunut koskaan tai aikoihin eikä se tunnu luontevalta, on turha pusertaa itsestään mitään väkisin. Korjaa ruokavalio ja liiku siten, mikä tuntuu hyvältä.

Joka maanantai tulee uusi konkreettinen ohje, jonka suosittelemme otettavan käyttöön kyseisen viikon aikana. Linjaukset voi tuntua suuriltakin muutoksilta, mutta sellaista se joskus on. 🙂

Tiedän, että moni haluaisi ”itsensä näköisen ruokavalion”, ja se kuulostaa kyllä ihanalta, mutta jos tavoittelee jotain muuta, on kokeiltava jotain muuta. Minulle esimerkiksi tällainen ”itseni näköinen ruokavalio” sisältäisi lähinnä karpalolonkeroa.

Toki, jos haluaa tehdä ”kuten aina ennenkin”, pitänee hyväksyä että myös lopputulos on sama ”kuin aina ennenkin.”

Eli, kannattaa kokeilla, ja ennen kaikkea kannattaa virittää uusi asenne.

Kaikki on täysin maksutonta, eli ainoa mitä sinun tarvitsee tehdä, on lukea ohjeet ja ottaa ne käyttöön. Ohjeiden noudattaminen ratkaisee onnistumisen.

Uskon myös, että merkittävä tekijä onnistumisessa on oma asenne, ja se että tekee asioita itseään varten. Emme kannusta syöksymään päivän kauneus-, tai vartaloihanteiden perässä, tai olemaan joku toinen. Päinvastoin suosittelemme miettimään mikä on oma tavoite.

Millainen sinä haluat olla? Kirjoita viisi asiaa paperille vaikka heti.

Toinen asia on iloisuus ja positiivisuus. Olen varma siitä, että jos yrittää muuttaa itseään epätoivon kautta, jotenkin liikaa yrittäen ja itseensä jatkuvasti pettyen, ei kroppakaan toimi täydellä liekillä. Muuttuminen on hauskaa, kun sen tekee itseään varten. Ei siksi että pitää, vaan koska haluaa.

Jos into on päällä, ottakaa myös ennen-kuvat vaikka vain itsellenne talteen. Jos tekee isoja muutoksia, voi myös odottaa isoja muutoksia.

Valmentajat on tässä, minä ja Sami, ja kohta tulee ohjeet. Kuten sanottu, palkinto olet sinä. Näillä mennään!
Kukka_Sami
Kukan kuva: Jaakko Kahilaniemi.

19 thoughts on “Palkinto olet sinä.

  1. Mäkin odotan innolla.. kaksi innostavaa gurua yhdistävät voimavaransa – pitkästä aikaa jotain erinomaista odotettavissa..

  2. Ihana, että tällaista on tulossa! Pisteenä Iin päälle tahtoisin ja tarvitsisin erityisesti ne treeniohjeet, joilla muokkautua palkinnoksi. Kahvakuulatreeni-ohjeet mukaan kans, niin oispa eri loistava kamppis ;D

    Eiks tähän kamppikseen voisi liittää jonkinlaisia ohjeita/vinkkejä ja esimerkkitreeniviikkoa tmv kuinka pitää yllä tai hankkia myös sitä perus- ja/tai lihaskuntoa tuon ravinto-osuuden lisäksi?

    T. Tikkis

  3. Tavoitteidenasettelu, joka tässä jää jokaisen omaksi asiaksi onkin se kaikkein vaikein paikka. Jokatoinen haluaa laihtua 10kg, jokatoinen 15kg, laihtua vain sieltä muttei täältä, laihtuessaan muuttua myös luuston rakenteeltaan (epärealistinen kehonkuva), laihtua täysin ilman ponnisteluja tai liikuntaa (aika vaikeaa) kyllä kai hupenevan rasvan tila tulisi mielellään täyttää lihaksilla… Lupaatte paljon ja todella toivon (optimisti kun olen) että olisitte löytäneet viisasten kiven ja todellisia ratkaisuja

  4. Hienoa, täällähän on paljon innostuneita. Minäkin olen!

    Tikkis, kuula- ja muiden treenien osalta voisin jossain vaiheessa tehdä vaikka videoita. Treeniohjeiden jakaminen netissä on vähän kyseenalaista, koska pitäisi aina tarkistaa tekemisen tekniikat ennen kuin niistä on paljoakaan hyötyä.

    Mutta ainahan sitä voi jotain suositella. =)

    Lähinnä ajatus on siinä, että usein nämä syksyn ”elämäntaparemontit” kaatuu siihen, että kalenteri täytetään kaikilla mahdollisilla muutoksilla. Yritetään samaan aikaan muuttaa ruokavaliota JA treenata, olla parempia ihmisiä ja vaikka mitä, jolloin se kuulostaakin kauhean vaivalloiselta.

    Siksi valitsimme, että otetaan ensin ruokavalio ns. pääkäsittelyyn.

    1. Olen niin mukana! Olen tällä viikolla jo poistanut ruokavaliosta gluteenin ja ostellut luomukasviksia ja -lihaa. Jos vaikka ruokavalio olis sen suuntainen 🙂 manteleita tai pähkinöitä en ole ostanut kun pussillinen katoaa mun sisuksiin aika nopeasti ja se ei varmaankaan ole tarkoitus! Odotan maanantaita!

  5. Tässä sellanen kompus johon mukkaan ehottomasti. Ruokavalio ollu jo 10kk maidoton viljaton ja perunaton… Painoa ois sellanen 5kg puotettavana, enää. Silti olotila ei ole energinen, vaikka liikunkin paljon. Jossakin mennee edelleen pieleen. Jospa tämä auttaisi asiaa. Mukana siis!!!

  6. Karpalolonkero <3 Sehän se olisi hyvvee, muttei pidempinä kuureina oikein sovi tällekään punkerolle 😉 I'm in!

  7. Tämähän kuulostaa mielenkiintoiselta!! Kokemusta on toisenlaisestakin valmentamisesta, niin kyllä innolla odotan tätä valmennusjaksoa. Kukan artikkeleista ja Maanantaisoturista tykkään ja yleensä Kukan kirjoitustyylistä. Sami on tosiaan Sami ja hänenkin blogistaan löytänyt paljon hyviä vinkkejä!! Maanantain nähdään ja messissä ollaan 🙂 I H A N A A !!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *