Fiilistelyt

Porilainen elämäntapamuutosrikollinen

FB:ssä on ryhmä Knowledge is Power, josta bongasin tämän hienon kuvan ehkä kuukausi sitten. Juu, voi muuttua, niinkuin kesä taipuu syksyyn.

Mutta tiedättekö, kun jotkut asiat ja ongelmat eivät tunnu muuttuvan, vaikka ne miten tiedostaisi, ajattelisi, puhuisi ja linkittäisi. Tietäisi ratkaisunkin ja olisi periaatteessa koko ajan matkalla.

10 kiloa ei lähde. Ei nuku. Töitä on liikaa. Stressi aina. Ei vaan tykkää liikkumisesta. Ihmissuhteet? Mitä se nyt ikinä kullekin on. Kaikki ohjelmat ja neuvot on kerätty ja tieto hankittu, mutta mitään ei tapahdu.

Jotkut asiat pysyvät ennallaan ja puheissa yllättävän pitkiä aikoja. Vuosia ja taas vuosia. Vuosikymmeniä?

Siinä vaiheessa, kun ihminen jo tietää mitä pitäisi tehdä, mutta ei tee sitä, alkaa kuulostaa porilaiselta taparikolliselta. On tavallaan ikuinen tunnustaja, joka kiertää kehää muutoksen ja virheiden tunnustamisen ympärillä. Teen tuota itse monessa asiassa aika paljon.

Ehkä tunnustaminen on sitten kun -ajattelusta hieman edistyneempi ja jalostuneempi muoto. Ollaan preesensissä, nytten kun, mutta ei oikein päästä puheesta pidemmälle.

http://www.youtube.com/watch?v=cBVNUlBA5Pk

Aivan kuin ongelmien tiedostaminen ja tunnustaminen vielä ratkaisisi mitään. On se tietysti jo askel eteenpäin, mutta samalla se on askel johon on helppo jäädä polkemaan.

Että kun nyt tiedostan tätä ongelmaa, ja teen muillekin tiettäväksi että tiedän kyllä, sitä varsinaisen muutoksen hetkeä voi taas vähän siirtää?

Tunnustamisella voi pelata aikaa.

Voi tunnustaa, miten paljon ja huonosti on syönyt ja juonut, miten vähän liikkunut ja sen jälkeen kertoa miten huono olo tuli. Ja jatkaa että ei enää koskaan, ja että miten nyt todellakin tiedän että ei enää koskaan.

“Nyt tuli vielä huonompi olo kuin viimeksi. Todellakin jos minä tätä jatkan, tulee _____ ihan kohta.”

Voi myös käydä tunnustamassa asioita lääkärissä, jolloin myös hän tietää että potilas tietää, ja tavallaan ollaan jo näennäisesti hyvinkin pitkällä. Homma on työn alla.

Tää saa loppua tähän ny.

Kunnes sama taas toistuu ensi viikolla ja seuraavalla kerralla? Eihän se mitään helppoa ole.

Minua mietityttää eniten se, jos lopulta käykin niin ettei ikinä muuttunutkaan, vaikka koko ajan piti ja ihan vakavissaan halusi.

Se, että joku homma on “henkisesti työn alla” sen sijaan, että todella tekisi sitä, on loppujen lopuksi paljon stressaavampaa. Ihan vain siksi, että se on ikuinen tekemätön työ.

Pidän kyllä porilaisesta taparikollisesta. Kaikista maailman life coacheista ottaisin hänet. Hän kuitenkin tietää mistä puhuu. <3

8 thoughts on “Porilainen elämäntapamuutosrikollinen

  1. Niinpä, tiedostaminen voi olla vasta ensimmäinen askel mutta jos se ei johda toimintaan, se on hyödytön. Ei niveliämme kiinnosta liikummeko ihmeellisen inspiraation tilassa vai tavallisessa olotilassa, kunhan liikumme.

    Se on jännä kyllä miten ihmisen teoista näkee mitä hän oikeasti haluaa ja arvostaa, puheiden ja linkitysten ollessa ehkä jotain muuta.

  2. Jossain aina sanotaan, että “sille mitä todella haluaa tai mikä on todella tärkeää”, on aina aikaa jne. Jos se pitää paikkaansa, todellisuus on lopulta aika karu.

  3. Batmanillekin sano se mimmi, että “ei se kuka olet, vaan se mitä teet, määrittää sinut”. Lepakko hiljeni.

  4. Kukka,

    sie oot fiksu nainen, sulla on huumori(n kukkakin) kohillaan.
    Sillon tällön niitä läppätekstejä on kiva lukea, vaikka vain sen otsikon takia, mutta sitten kun tulee taas näitä tekstejä, kuten tämä kirjoitus, jossa on oivallettu Se Asia, jonka jokainen itse aivan varmasti tietää, mutta a) joko hiljenee siitä tai b) ei vain osaa pukea sitä sanoiksi, tulee itselle ainakin varmempi olo, että sisimmissään ihminen pyrkii mukavuuteen, kuka milläkin tavalla. Ja se, että ihmiset puhuvat itsensä kanssa totta hiljaa, mutta ääneen asiat kuulostavat hiotuilta. Miksi?

    Itse nuorempana ajattelin oman elämäntapani jatkuvan loppuun asti, ei sitä silloin nähnyt kahta päivää pidemmälle, tai näki, mutta juuri sellaisena kuin se juuri silloin oli, ja halusi saman jatkuvan loppuun asti, ilman että tiesi mitä se tulevaisuus on.

    Itse tiedän nyt, mistä asioista olen luopunut, ja vain siksi että en enää viitsi tai olen laiska, olen liian hedonistinen, koska tiedän mitä kaikkea vaatii se, että on olla vaikka timmi tai tuntea jatkuvaa adrenaliinivirtaa kehossa. Toisaalta, haluanko enää sitä, vaikka se on vitin siistiä, vai haluanko sitäkin sen lisäksi mitä nyt haluan, vai tietääkö oikeasti kukaan mitä haluaa?

    Olla eksyksissä on pelottavaa, mutta kiehtovaa. Siinä on omat vaaransa, oikeasti ja myös symbolisesti.

    Ihminen tekee sitä mitä haluaa, usein ei mitään, ja juuri sille on aina aikaa. Mikä siis on tärkeintä elämässä? Puhuminen auttaa aina, mutta sanat ovat konkreettisia vasta kun ne näkee. “Rakastan sinua.”, “Luota minuun” eivät merkitse mitään, ellei puhuja ja kuulija koe ja tunne niitä itse.

    Ihminen tunnustaa laiskuuden, onnistumisenkin, vain oman itsensä takia. Ihmiset ovat aina itsekkäitä. Tunnustaminen helpottaa oloa aina, mutta vasta kun tunnustaa itselleen omat vikansa, voi alkaa päästä huolistaan eroon. Ja joillekin ne huolet, puhumisen jälkeenkin, ovat niitä mitkä kiehtovat. Huoleni määrittää minut. Surullista? Yes sir.

    I don’t give a fuck-mentaliteettii sopii joillekin ihmisille. Herkät ihmiset ottavat liikaa vastuuta muistakin. Apua saa kaikilta, ja sitä kannattaakin kysyä, mutta itse olin terveimmillään silloin kun olin sosiaalinen erakko ja sinkku. Ristiriitaista siihen nähden mitä kaikki media syöttää… Vai enkö osaa elää?

    Mutta myös ympäristö muokkaa sinua halujesi suuntaan, joko ympäristön vaatimaan suuntaan tai sinne päin, tärkeintä on uskaltaa kuunnella itseään, enkä puhu sydämestä, vaan kaikesta mitä päässäsi on.

    “Sydän käskee, järki sallii.”

    Ihminen on vitun monmutkainen, mutta joskus niin järkyttävän simppeli, mutta niin kiehtova. Rakastan istua bussissa, juna-asemilla, missä vain on paljon ihmisiä ja katsella ihmisiä, luoda heille tarinoita, hyviä ja huonoja asioita, nähdä niiden läpi, menneisyyteen ja tulevaisuuteen, ja valaa itselleni uskoa.

    En enää tiedä, missä tässä tekstissäni oli kyse, piti vain sanoa, että Kukka sä osaat! Sussa on ainesta, en puhu nyt ulkoisista tai fyysistä meriiteistä, kahvalla, kuulalla tai ilman, sun sielu on kaunis.

    Meille kaikille:
    http://www.youtube.com/watch?v=R4lUJBAVfQs

  5. Kuinka moni life coach tekee juuri niin kuin sanoo?
    Kuinka moni ihminen olisi terveempi ja onnellisempi jos ei käyttäisi puheissaan konditionaali-muotoa?
    Kuinka moni ihminen, kysymysten latelemisen sijaan käyttäisi senkin ajan toimintaan ja toteamiseen, olisi elämässä fiksumpi konkreettisesti kokemuksella ja tuntemisella?

    Todella moni.
    Tee, toimi ja totea: tein sen. Next target, please.

    Onneni on olla, toden teolla!

  6. Tomi, kiitos!

    Luulen, että olet yksi (harvoista?) jotka lopulta jotenkin aidosti *ymmärtää* mitä kirjoitan. Ja jotenkin ehkä myös sen, etten koskaan tarkoita olla ilkeä, vaikka tyyli olisikin toisinaan vähän kovan kuuloinen.

    Luultavasti näen maailman vähän erilaisena ja luulen, että näet sen samanlaisena. Tiedätkö? Tiedät <3

  7. Ja hieman ohi aiheen: maailmassa, jossa etsitään ja myydään pelkkää täydellisyyttä, ihmiset yleensä valitettavasti lakkaavat olemasta kiinnostavia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *