Ravinto

Proteiinisorbettien ABC

Käytän niin hankalia ja itsekeksittyjä nimiä ja otsikoita, että monesti en itsekään löydä täältä etsimääni. Tänä vuonna aion tylsistyä sen verran, että lakkaan olemasta ”hauska” ja ”nokkela” ja alan olla selkeä.

Ensimmäisenä käsittelyssä on marjaisat proteiinisorbetit. Alkuperäinen postaus tästä aiheesta löytyy täältä: erikoishyveet ja raakajäätelö. Oikeastihan kyse on proteiinisorbetista, jos jostain. Kyseessä on tavallaan smoothien ja rahka-aterian välimuoto, mutta gluteeniton, maidoton, terveellinen ja erikoisen hyvänmakuinen.

Perusohje, näin se tehdään:

1. Jäisiä marjoja, mitä tahansa. Mustikoita, mansikoita, vadelmia, puolukoita, mustaherukoita.
2. Banaania tai avokadoa (riippuen mitä haluat – banaani on treenin jälkeen hyvä)
3. Heraproteiinia, eli jotain proteiinivalmistetta 1 annos.
4. Valinnaiset lisäosat, kuten superfoodit (jos tykkää).
5. Makeutus: stevia, hunaja, erytritoli, maun mukaan (jos tarvitsee, useimmiten ei)
6. Tilkka vettä.

Laita kaikki aineet sekaisin kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella. Laita vettä vain vähän, jotta koostumus pysyy kiinteänä eikä siitä tule smoothie. Myös marjojen tulee olla jäisiä, eli se on raaka-aineissa kaikkein olennaisin pointti.

Tässä kertauksena vanhoja ohjeita. Proteiinisorbetti, os. erikoishyve.

kuva-19

Ohje: avokadoa, mustikoita, heraproteiinia, raakakaakaota, tippa steviaa ja lopuksi lisättynä hieman vettä. Tässä samalla kaavalla:
kuva-48

Mustikka-banaanisorbetti
– 1 banaani
– 2 dl mustikoita ja mustaherukoita
– mitallinen mansikka-proteiinijauhetta
– pari tippaa vaniljasteviaa
– MCT-öljyä
– ripaus suolaa
– vettä vain vähän
IMG_3450
Päälle näitä kookoslastuja:
IMG_3453
Kookos-marjasorbetti
Näin: jäisiä marjoja, heraproteiinia, avokado, makeutukseen hunajaa, lopuksi pikkuisen vettä ja päällä kookoshiutaleita.

img_3169
Mustikka-suklaasorbetti
Näin: sekalaisia marjoja, hieman heraproteiinia, vettä, kookosöljyä ja päällä kaakaorouhetta.
IMG_2900
Tästä varmasti voisi saada suklaa-erikoishyveen, vähentämällä vettä ja laittamalla jotain jäistä mukaan. Toisaalta hedelmät varmasti sopisi hyvin. Hannan SportsLady-blogista löytyy versio, jossa on pakastettua mangoa! Tässä: Soft Ice.

Suklaabanaanisorbetti
1 banaani
1 annos suklaanmakuista proteiinijauhetta
1-2 rkl kaakaojauhetta ja kuvan kaakaonibsejä
pikkuisen suolaa
1 rkl kookosöljyä
vettä

Myös tyrnillä voi tehdä keltaisia versioita. Sen kanssa suosittelen banaania, koska tyrni itsessään ei ole maailman pehmeimmän makuinen.
IMG_3036
Tämän sisältöä en muista, mutta acai-jauhe on hyvän makuista.
IMG_3120
Mustikka-lakritsi-suklaa-sorbetti

– 1-2 dl jäisiä mustikoita
– annos suklaanmakuista proteiinijauhetta
– lakritsijuurijauhetta
– tippa vaniljasteviaa tai erytritolia tai hunajaa, en muista
– hieman vettä

IMG_3420

Mustikka-mansikka-sorbetti
Tämä oli ansa. Tein ensin yhden, sitten tein toisen. Huh.

Näin:
1-2 dl jäisiä mustikoita
mansikanmakuista proteiinijauhetta
pari tippaa vanilja-steviaa
hieman vettä
päällä isoja kookoslastuja

Tämän (kuten kaiken) voi viedä astetta pidemmälle jos haluaa, eli tehdä raakajäätelöksi. Ohje on Samin. Tuo on kyllä hyvää, mutta ei ehkä joka päivä?
jc3a4c3a4telc3b6c3a4
Raakajäätelö (sorbetti?) =)

– 1 avokado
– 1 banaani
– 100 g pakastemustikoita
– 2 tl lakritsinjuurta, jauhettuna
– 1 rkl MCT-öljyä
– 200 ml kookosmaitoa
– 1 rkl kookossokeria
– 1 rkl erytritolia (makeutusaine)
– 2 mitallista maustamatonta heraproteiinia

Näin: Sekoita kaikki aineet blenderillä tai sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Kuppi pakastimeen, sekoittele lusikalla noin 15 minuutin välein kunnes massa jäätyy sopivaksi. Jäätelön valmistumista nopeuttaa huomattavasti, jos kookosmaito, banaani ja avokado ovat jääkaappikylmiä, tai pakastettuja ennen massan sekoittamista.

Ohje: Raakajäätelö/Sami
IMG_3236

4 thoughts on “Proteiinisorbettien ABC

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *