Alku

Ruokia (hiilarit)

Hiilarit saa muualtakin kuin kekseistä.

Alku-valmennuksessa on menossa kolmas viikko ja ruokavalioon tuli lisäyksiä ja muutoksia.

Hiilihydraattien määrää on lisätty, joten tässä samalla muutama hyvä ja oma suosikkini nihin liittyen. Nyt, HUOM, tässä on vinkkejä, mutta alkulaisille: lue ensisijaisesti saamasi ohjeet ja toimi tässä vaiheessa niiden mukaan. Nämä eivät välttämättä mene täysin yksiin ohjeen kanssa, johtuen siitä että mukana on lapsiakin.

En malta olla sanomatta, että meillä on aivan fantastinen porukka, tulokset ja muutokset on nyt jo huikeita (hei, – 6 kg kahdessa viikossa?!). Iloisuus ja innostus välittyy kaikille. 🙂 Kiitos jokaiselle! Ja muille tiedoksi, että mukaan pääsee edelleen. TäältäJa julkinen FB-ryhmä löytyy tästä, porukalle on oma suljettu keskustelupalstakin. Instagramissa (meikä) ruokia löytyy hashtagilla #alkuruokaa. 

Hiilihydraatteja suositellaan mm. treenin jälkeen ja iltaisin. Hyviä ja itse suosimiani lähteitä (gluteenittomia, viljattomia) on esimerkiksi riisi, bataatti, riisikakut, riisinuudelit. Näistä teen usein ruokia koko pienelle perheelleni, lapsikin rakastaa bataattiranskalaisia ja riisikakkuja erilaisilla täytteillä, kuten avokadosta tehdyllä guacamolella.

Bataattiranskalaisia ja lihapullia, höyrytettyjä papuja. Ohje tässä: bataattiranskalaiset.
bataattiranet bataattiranskalaiset
Toinen hyväksi todettu ohje on riisinuudelit, jotka maustoin kuuluisan avokadopastan ohjetta mukaillen. Mitään yrttejä ei ollut, mutta tämä oli tällainen köyhän naisen gluteeniton avokadopasta. Eli laitoin riisinuudeleiden sekaan avokadoa, valkosipulia, chiliä, suolaa, mustapippuria, limeä, oliiviöljyä. Tuli todella hyvää, joskin aika rasvaista, mutta kerrankos sitä.
riisinuudelit
Tai riisikakut, banaanilla ja kanelilla. Joskus päälle voi laittaa vaikka maapähkinä- tai mantelivoita.
kakut
Hiilihydraatti parhaimmassa muodossaan, eli sushi. Erikoista oli, että tuolla sushibuffetissa ollessa viereisessä pöydässä joku nuori nainen jätti sushista kaikki riisit sivuun ja söi vain kalan. Hmm. Ihan tuota suhtautumista en suosittele vähähiilihydraattiseen tai mihinkään ruokavalioon.
sushi
Tässä proteiinisorbetteja, jossa banaania ja kookosmaitoa, taisin sujauttaa sekaan vielä hunajaa. Kuten kuvakerronnasta voinee nähdä, se alkoi ihan paljaasta sorbetista, mutta päättyi versioon jossa oli lisättynä sekä kookosta, että hunajaa, että kaikkea. Kaukana keveydestä, mutta lähellä täydellistä. Proteiinisorbettien ABC -blogista löytyy vinkkejä ja linkkejä.

hyveet
Ja mitä palautusjuomiin tulee, niitä voi käyttää mutta en pidä mitenkään välttämättömänä. Kuten en heraproteiiniakaan.

Ylipäätään olen sitä mieltä, että olisi hyvä panostaa ruokaan ja ruokavalioon, ei niinkään tukituotteisiin.

Tottakai hyviä ja laadukkaita sellaisia on, mutta niiden kanssa menee helposti siihen kuvitelmaan, että se oheistuote tekee jotain. Sama liikkumisen suhteen. Tiedättekö – ei liiku, josta tulee ongelmia, jonka jälkeen hankitaan kaikkia tukia, kipugeelejä ja laitteita sen liikkumattomuuden seurauksia korjaamaan. Mutta niin kauan, kun ei korjaa sitä perimmäistä ongelmaa, on näiden tukiasioiden varassa.

Näin juuri jonkun mainoksen, jossa luki että “polvikipuun voi auttaa joku muukin kuin pilleri”. Eli geeli. Hetkinen? Entä jos siihen voisi ihan itse vaikuttaa (tai ainakin ennaltaehkäistä), omalla toiminnalla, jotain tekemällä, eikä niinkään jollain tuotteella.

No, palautusjuoma on vähän eri asia 😀 mutta ymmärrätte pointin siinä, mikä on perusta ja mikä on kuorrutus tai jokin lisä, tukitoimenpide siihen.

Eli ensisijaisesti ruoka, toissijaisesti tuotteet. Itse käytän palautusjuomaa satunnaisesti, jos sitä sattuu olemaan. Yleensä ei ole. Proteiinilisää korkeintaan kerran päivässä, jos sitä sattuu olemaan. Usein ei ole.

Syöty ruoka sisältää jo niin paljon proteiinia ja kaikkea muutakin, että ihan kauheasti proteiinilisille ei tunnu olevan tarvetta. Muista lisistä säännöllisessä käytössä on probiootti, D-vitamiini, kalaöljy ja magnesium.

Rakastan kyllä kaikkia purnukoita ja tuotteita, vähän kuten joskus aiemmin hamstrasin kaikkea kosmetiikkaa ja meikkejä. Tilasin netin meikkikaupasta sitä sun tätä, mutta vuosien saatossa se on vaihtunut iHerbiin, heh.

5 thoughts on “Ruokia (hiilarit)

  1. Kiitos … yksinkerttaisesti sanottuna helppoa ja hyvää, ilman sen kummempia krumeluureja 😉

  2. Siinä vaiheessa kun on vetänyt 15 sushia riisillä, ja edelleen tekee mieli, niin minullakin jää riisi lautaselle 😀

  3. Liike on lääke,sanottiin aikoinaan reumaliiton kuntoutuksessa ja sitä olen koittanut noudattaa. Silti joskus on aikoja jolloin liike tekee vaan kipeetä ja liikkumisesta tulee hankalaa. Geelejä ei pidä mollata,jos se auttaa,mieluumin kuin se Burana mahaa tuhoamaan. Reumassa tuhoutuu niveliä vaikka kuinka koittaisit liikkua. Itselläni on polvessa keinonivel. Sain sen alle viiskymppisenä. Siitäkin huolimatta että olen ollut aina kova liikkumaan 😉

  4. Mites pähkinät ja siemenet?
    Mantelimaito? Kannattaako niitä syödä, hyviä ovat, nam nam! sun kirjoitus tyyli ja jutut on aivan parhaita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *