“Ihmiset eivät välttämättä edes tiedosta, miten huonossa kunnossa ovat”, sanoi Työterveyslaitoksen tutkija (?) Riitta Simonen tänä aamuna Yle Puheen radiohaastattelussa.
Pitää paikkaansa.
Kuntokuurien alussa monen toivelistalla on kiinteytyminen ja muodokkuus. Rasvaa pitäisi palaa ja lihasta tulla ns. sopivasti. Myös miesten olen kuullut sanovan, että “ei kehonrakentajan vartaloa”, vaan sellainen kevyesti atleettinen keho kelpaisi.
Tavoitteet ovat usein melkoisessa ristiriidassa todellisuuden kanssa. Harjoittelu, joka viimein muokkaa vartalon, edellyttää painoharjoittelua. Tuloksellinen painoharjoittelu vapailla painoilla taas edellyttää jonkunlaista kehonhallintaa ja -tuntemusta sekä liikkuvuutta. Monesti näitä on harjoiteltava ensin.
Monelle omaan kehoon tutustuminen voi olla ensimmäinen ja jopa turhauttava askel, vaikka motivaatio “kovaan treeniin” olisikin korkealla.
Väinö Lestelä kirjoitti jokin aika sitten Assess & Correct -tekstin, josta lainaan tämän:
“Toimistoelämä tekee väistämätöntä tuhoaan ja pikaisen arvion mukaan n. 80%:lla ihmisistä on harjoitteluun nähden puutteita liikkuvuudessa. Erot ovat tietysti yksilöllisiä, toisilla kyse on lantion liikkuvuudesta, toisilla rintarangan. Tämä vaikuttaa käytettävään liikevalikoimaan.”
Naisilla on keskimäärin parempi liikkuvuus kuin miehillä, mutta puutteita on erityisesti voimassa. Tarkoitan ihan tavallista lihaskuntoa – sellaista, joka mahdollistaa hyvän ryhdin ja yleisesti terveellisen elämän. Voima on äärettömän tärkeä ominaisuus, joka etenkin naisten keskuudessa on unohdettu.
Yksikään nainen ei “tarvitse” laihuutta, mutta kaikki tarvitsevat liikkuvuutta ja lihaskuntoa. Voima ei suoraan ole suurten lihasten synonyymi – mutta se on synonyymi kehon toiminnalle ja ihmisen kyvylle käyttää omia raajoja.
Kokemukseni mukaan monilla on vaikeuksia hahmottaa vartalonsa toimintaa: miten eri osat saisi työskentelemään yhteen? Että jalat, keskivartalo ja kädet toimisivat yhtenä yksikkönä, jotta esimerkiksi vapailla painoilla harjoittelu olisi mahdollista. Jos ei pysty hallitsemaan omaa kehoaan, miten voisi hallita kehon ulkopuolista painoa ja ns. kiinteytyä?
Kuten Väinö totesi, “80%:lla ihmisistä on harjoitteluun nähden puutteita liikkuvuudessa”. Olennainen on kohta “harjoitteluun nähden”.
Vaikka lehdet ja netti huutavat (minäkin), että nyt vaan salille ja isoja painoja nostamaan, toteutus ei ole niin yksinkertainen. Jos aloittaa nollasta, matka voi olla pitkä. Vaikka on muotia treenata kovaa ja pyrkiä sellaiseen, monelle voi tulla yllätyksenä, ettei se olekaan heti mahdollista.
Jokaiselle innokkaalle löytyy varmasti harjoituksia, joita voi tehdä ns. kovaa. Mutta jos takana on 20 vuotta toimistossa istumista, aloittamisen pitää olla pehmeä (ja tausta huomioitava).
Liikkuvuus ei välttämättä riitä menemään kyykkyyn edes ”ihan muuten vaan”. Entäpä sitten treenit painojen kanssa? Myöskään juokseminen ei välttämättä ole aina viisain valinta. Sen sijaan huonokuntoisinkin pystyy yleensä seisomaan paikallaan ja tekemään heilautuksia tai rinnallevetoja kahvakuulalla.
Suosittelen ehdottomasti hyvän salin ja ammattitaitoisen valmentajan tai personal trainerin etsimistä. Ja kärsivällisyyttä.
”Polvet eivät välttämättä kestä juoksemista – saati kyykkyjä.”
Ja mitä yleensä polvivaivaiselle suositellaan. Kävelyä, sauvakävelyä – ei onnistu kuin pehmeällä alustalla, asfaltilla polvet kipeytyy. Uintia, vesijuoksua – hohhoijaa, miten tylsää. Hiihtoa – kun olis sitä lunta ja sittenkin pitäisi päästä vielä sinne ladun varteen. Pyöräilyä – kun ei olis jäätä ja sohjoa.
Kahvakuulan kanssa perusliikkeitä tehdessä polvet saa mukavasti ja turvallisesti pumppaavaa liikettä, jota ne tarttee, jotta rustot pysyisi kunnossa – kaiken sen muun hyvän lisäksi, mitä harjoittelusta seuraa.
Vielä kerran kiitos Kuopion kurssista!
Oi, kiitos! Olipa hieno palaute. 🙂
Hi to every body, it’s my first visit of this website; this
blog contains amazing and in fact good stuff designed for readers.