Flavor of the Month

Underground Garagella. Ajatus kehittymisestä.

Underground. In simple terms, the opposite of mainstream.
– Urban Dictionary.

Kävin torstaina Väinön Underground Garagella moikkaamassa.

Nina ja kevään urban street wear.

The UG Wall of Fame. Tällainen ajattelu on minulle mieleen. Ei siksi, että pitäisi koko ajan olla rikkomassa omia tai toisten ennätyksiä, tai olla seinän paras. Vaan koska uskon tavoitteellisuuteen, kehityksen seuraamiseen, suorituksiin ja niiden mittaamiseen.

Olen fiilispohjainen ihminen kaikessa muussa, paitsi harjoittelussa. On tiedettävä mistä lähtee ja minne on menossa, jotta voi suunnitella reitin, päästä perille ja beyond perille.

Mitattavat tulokset lisäävät motivaatiota. Tieto siitä, että nostaa tänään vaikkapa tangolla enemmän tai kuulalla pidempään kuin helmikuussa, tarkoittaa kehitystä joko suorituskyvyssä, tekniikassa tai molemmissa. Kehitys taas tarkoittaa onnistumista – ja onnistuminen parantaa elämänlaatua. Näin ajattelen.

Mitattavan tuloksen saaminen ja suorittaminen ei ole vastakohta liikunnan ilolle, vaan mielestäni päinvastoin lisää sitä. Liippasin aihetta viime syyskuussa blogissakin, tekstissä Suorituskyvystä: kehitä, älä kuihduta. 

Täällä on yksi StrengthStandards-taulukko. Itse aion mitata kiinnostavuuteni ja elämänlaatuni penkkipunnerruksella. Voima on toki vain yksi ominaisuus, mutta aika hieno sellainen.

Miten kukaan voi väittää tuntevansa itseään, ellei tiedä paljonko nostaa penkistä?  Seinää päin, my friends.

5 thoughts on “Underground Garagella. Ajatus kehittymisestä.

  1. Urheilussa kehitys ja onnistuminen parantaa elämänlaatua tosi monella muullakin alueella jos vaan antaa. Silti siihen pitää olla valmis, että se voi toteutua. Mietin tossa juuri, että oispa kiva ku ois tämänkin (lajin) tajunnut jo viis vuotta sitten, mutta hiffasin, ettei se ois ollut oikea aika. Nyt kun on resurssit ja ymmärrys niin nyt on. Ja asiat tapahtuu. Olen tosi kiitollinen sulle harva se päivä, kun teit nämä asiat mahdolliseksi. Teet muija mahtavaa duunia!

  2. Tää on niin tätä. Mä sekoilen kahden välillä – toisaalta olen kauhean kilpailuhenkinen ja suorituskeskeinen ja toisaalta yritän olla olematta, koska oma suoritushakuisuuteni saa mut aina joskus sekaisin. Siis kyllä muakin kiinnostaa tietää, kuinka monta kiloa nousee versus viime viikko. Mutta sitten, jos menee överiksi, niin menee överiksi ja katoaa ilo. Kääk. Mä voisin ottaa nyt tähän väliin lobotomian – jos ajattelisin vähemmän, kaikki olisi varmaan paremmin. Auta mua Kukka, mitä mä teen. Olenko vaan iloisesti suorittaja vai yritänkö suorittaa itseni pois suorittamisesta? 😀

  3. Laura, hehe.

    Harjoittelua voi ja pitää suorittaa, eikä se silti tarkoita sitä että se olisi ankeaa tai överiä. Kehittyminen _kuuluu asiaan_ ja jos on valinnut lajin jossa sen seuraaminen on mahdollista, kannattaahan se hyödyntää. Se on mahdollisuus, ei uhka. 🙂

    Pakkomielteisyys on eri asia, mutta jos ei ole kilpailullisia tavoitteita eikä siten esim. aikarajaa tavoitteen saavuttamiselle, sellaisesta voi ehkä luopua. Saat sen mistä luovut?

  4. Joo, noin se kylllä varmaan menee. Jos tekee jotain, niin onhan se välttämätöntä kehittyä – outoa olisi, jos vaan harjoittelisi, mutta ei ikinä tulisi paremmaksi. Se “suorittaminen” on kai sitä pakolla ja pelko persuuksissa vääntämistä ja siitä voi todella luopua. Itsensä ylittäminen on kuitenkin tosi jees. Mutta en mä silti jaksa kirjaa pitää painoista tai edes treeneistä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *