Flavor of the Month

Voita CocoVi-tuotepaketti (arvo 129€)!

Blogeissa kuuluu arpoa jotain. Itse olen ollut näissä jutuissa vähän nihkeä huhtikuun Kevätherkku-kamppista lukuunottamatta, mutta nyt voisi olla hyvä hetki arpoa yksi rouhea CocoVin tuotepaketti. Omiin suosikkeihin kuuluu mm. nämä tuotteet.

Kalaharin suolaa.
kuva
Manteleita, ohranorasta. Pakuri menee edelleen minulla jonnekin ”syssymmällä”-osastoon, huolimatta sen kovasta suosiosta. Juon niin paljon kahvia, etten tiedä mihin väliin joisin pakuriTEETÄ koska en ole teeihminen. Kofeiini on sen sijaan ihanaa. Tuo pieni suloinen purkki on kuitenkin pikapakuri, jollaisen omistan ja jota laitan kylmään veteen joskus.
sosovi
Lisää suolaa.
sosovi3
Ja aina ennen treeniä kahvia ja kookosöljyä. Paras treenibuusteri mitä on olemassa.
kahvi
CocoVin FB-sivuilta löytyy hyviä esimerkkejä tuotteiden käytöstä.

Rakastaisin itseni rikki, jos osaisin tehdä vaikkapa raakakakkuja tai muita Instagram-ruokia, kuten CocoViBarin sivuilta näkyy. En osaa, joten katselen aina vaan kuvia.

Kysymys: Mikä on CocoVi-suosikkituotteesi? Jos et tiedä, mitä luulet, mikä voisi olla suosikkituotteesi? Vastanneiden kesken arvotaan 129 €:n arvoinen tuotepaketti. Arvonta päättyy 13.6 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

357 thoughts on “Voita CocoVi-tuotepaketti (arvo 129€)!

  1. Ehdottomasti kookosöljy. Sopii koko perheelle, pitää jopa koirankin turkin sileänä 🙂

  2. Lemppari on ehdottomasti kookosöljy, jota menee meillä ihan tuhottoman paljon: lapsille (4), aikuisille (2) kuin koirillekin (2) – niin ruokaan, treeniboosteriksi kuin ihon/hiustenhoitoonkin. Ihan mailman loistavin tuote!!!
    Tosin CocoVilla on monta muutkin niin huipputuotetta, että onneksi et pyytänyt laittamaan niitä paremmuusjärjestykseen. 🙂

  3. Tämän hetken suosikki on kookosöljy, vasta opettelin sekoittelemaan kahviin ja voi video et on hyvää! 🙂 Muutoin se aiemmin on mennyt ihan lusikka per päivä pelkiltään periaatteella.

    Psyllium on kokeilussa ja chiaa haikailen

  4. kookosöljy! ehdottomasti. raakakaakojauhe toisena. ja ne mantelit, ne on laadukkaita myös! 🙂

  5. Kookosöljylle ääni täältäkin. CocoVin kookosöljyä on meillä käytetty niin ruoanlaittoon kuin vauvan karstan hoitamiseenkin. Siksi plussaa myös isommasta pakkauskoosta.

  6. No suklaa tietty! Sekä kylmäpuristettu kookosöljy, sopii moneen hetkeen ja tarpeeseen.

  7. CocoVin Kookosöljyn olen hiljattain löytänyt, paistan ”niitä” banaanilättyjä kookosöljyssä eli se on suosikkini. Raakasuklaan tekopaketti odottaa vielä kaapissa.

  8. Ehdoton suosikki CocoVilta on kylmäpuristettu kookosöljy, se on auttanut hius/iho-ongelmiin ja tuonut paljon uutta makumaailmaa myös keittiöön. Esanssikookoksen inhoajana oli mahtavaa löytää sellainen kookostuote, joka ei saanut minua kiemurtelemaan inhotuksesta. Toinen ehdoton suosikki on pakuritee, tosin tuunattuna inkiväärillä ja hunajalla.

  9. Suosikkini on Cacaonibsit, joita lisäilen puuroon ja rahkan sekaan. Välillä tulee myös tehtyä raakasuklaata 😛

  10. Kookosöljy ehdottomasti. Cocovin öljy on parhaimman makuinen ja ylipäätään kookosöljy on älyttömän monipuolinen aine, jota käytän niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

  11. Öljyä kahviin? Kaippa siinä joku idea on jos Kukka niin tekee. Yhtään CocoVi:n tuotetta en oo käyttäny, enkä käytä ennenkuin voitan tän.

  12. Kuvittelen, että suosikkituotteeni on raakasuklaan valmistuspaketti. En vaan ole päässyt vielä kokeilemaan sitä 🙂

  13. Ihan ykköseksi on noussut Acai-jauhe, joka korvaa meikäläisellä purkista pillereistä otetut vitamiinilisät yms. sekä nostaa päivittäisen kuidun määrää. En vaihtaisi pois.

  14. Kookosöljy! Mä olen ihan hirveä kookoshiiri, ja tämä on kyllä markkinoiden parhaimpia kookosvalmisteita 🙂 Toisaalta on myönnettävä, että muita Cocovin tuotteita ei ole tullut vielä kokeiltua… Kookosöljy asettaa silti riman korkealle 😉

  15. Tällä hetkellä suosikkini on kuivatut mulperit, nam. Pakuriteepussin laitan monesti kahvia keittäessä suodatinpussiin kahvinpurujen päälle. Haudutusaika ei tietenkään päätä huimaa, mutta muuten tulisi juotua mitään pakuriin päinkään olevaa tosi harvoin.

  16. Vielä tällä hetkellä suosikki on CocoVin Raakakaakao-jauhe, jota sekoittelen taateleiden, banaanin ja hunajan kera kreikkalaiseen jogurttiin lievittämään suklaanhimoa. Juuri tuli postissa paketti, jossa tilasin ensimmäisen kylmäpuristetun kookosöljyni ja kalaharin suolaa. Saa nähdä muuttuuko suosikki 🙂

  17. Raakasuklaa (koska siihen saan sekoitettua kaikkia mahdollisia Cocovin tuotteita; mm. gojimarjat, kookosöljy, suola, raakakaakao, kaakaonibsit….)

  18. Kookosöljy on ihan kuningas! Ja Mulperi on kuningatar! Olen rakastunut molempiin. Kookosöljyä yritän syöttää salaa miehellekin, joka ei niin kookoksen mausta välitä. Itselläni sitä menee myös iholle -varsinkin näin kesäisin!

  19. Kaakaonibsit! Luonnollinen magnesiumlisä, maistuu hyvältä jugurtin seassa, pakko saada joka aamu aamupalalla näitä.

  20. Kookosöljy ja siitepöly on päivittäisessä käytössä. Suosikiksi näistä valkkaan kuitenkin tuon kookosöljyn, koska sitä voi tunkea ihan mihin vaan =)

  21. Kyllä se on Kookosöljy, tekee hyvän säväyksen aamupuuroon, sopii leivontaan ja ihon hoitoon

  22. siis apua, kaikkihan ne on hyviä ja herkkuja. Mutta ehkä se on tuo kookosöljy ykkönen ja hyvänä kakkosena ehdottomasti Opti-Camu!

  23. Suosikki on kookosöljy, mutta olisi varmasti nuo raakasuklaalevyt jos olisi varaa maistaa.. kun ei maista ei tiedä mistä jää paitsi eikä tee mieli lisää 😉

  24. En ole kokeillut mitään vielä, mutta kookosöljystä on kuulunut niin paljon kehuja sen monipuolisuudesta, että sitä haluaisin testata. Paljon muutakin kokeilemisen arvoista sivuilta kyllä löytyy….

  25. Suosikkituotteeni on ilmeisen kuivasti kookosöljy. Sitä menee aamuisin teessä, aamuin illoin naamaan kosteuttamaan, meikinpoistajana, vartalovoiteena, aurinkorasvana ja hiusnaamiona, tietysti ruoanlaittoa unohtamatta! Ihan parasta.

  26. Kookosöljy! Mielettömän monikäyttöinen 🙂 paistamiseen, makua tuomaan, iholle, hiuksiin…

  27. Ihan ehdottomasti kookosöljy – toimii jokapaikkaan ja joka paikassa, oikea monitoimituote ja mielettömän hyvää 🙂

  28. Kookosöljy <3. Mihin sitä ei käyttäisi? Sitä menee mulla kilokaupalla ihoon, ihana tuoksu tekee joka kerta myös hyvää mielelle ja juon sitä sun vinkattua(kiitos vaan vinkistä!)kahvin kera, no lähinnä vain ennen kahvakuulaan tarttumista :).

  29. En ole ikinä maistanut kyseisen valmistajan tuotteita, tai raakaherkkuja näin yleensäkään. Mutta kovin tekisi mieli! tässähän tulisi minulle oivasti oikein varsinainen aloituspakkaus 🙂 uskoisin että kaikille tuotteille löytyisi paikka kaapista (ja mahasta tietty 😉 ), raakasuklaatakaan en ole ikänä maistanu ja se tietysti kiinnostaa herkkusuuta 😛

  30. Kookosöljy on ehdoton hitti, sitä kuluu sekä sisäisesti että ulkoisesti nautittuna. Tänään olen jo ehtinyt hulauttaa kookosta aamupalan joukkoon sekä hoitanut sillä meriveden kuivattamia hiuksia. Ihan parhautta!

  31. Tällä hetkellä msm-jauhe nivelrikon vuoksi käytössä,maca kans ollut käytössä..haluisin kokeilla kaikkee. 😀

  32. Suosikkeihin kuuluu Opti-MSM jauhe – joka on selkeästi auttanut niveleiden kunnossa pitämiseen ja lihasvammoken parantamisessa. Toinen suosikki on ehdottomasti Cocovin mainio kookosöljy, jota voi käyttää hyvin monipuolisesti. Viimeisempänä kuulin jonkun käyttävän sitä tasaisen rusketuksen saavuttamiseksi! Eilen ostin Chia-siemeniä, jotka aamupuuroon sekoitettuina maistuivat todella hyviltä.

  33. Oma lemppari on ehdottomasti mulperimarjat!! (Ja tänään alkoi 21 day sugar detox eli tuun nää seuraavat kolme viikkoa kuolaamaan kaapista löytyvää mulperipussia :D)

  34. Kaakaonibsit on tällä hetkellä omista varastoista löytyvä suosikki! Ja tuo mintturaakasuklaa on pakko saada kohta kokeiluun, kuullut niin paljon kehuja siitä, että kuola valuu vaikken ole itse vielä edes maistanut!

  35. Kyllä se on ehdottomasti tuo mintturaakasuklaa…. Niin synnittömän hyvää!! Hyvänä kakkosena tulee multikäyttöinen kookosöljy..!

  36. Itse olen käyttänyt cocovilta tähän mennessä vaan tuota kookosöljyä, mistä kyllä tykkäänkin paljon! Kovasti kyllä kiinnostaisi tutustua muihinkin tuotteisiin, varmaan löytyis muitakin lemppareita 🙂

  37. Kaakaonibsit on ehdottomasti parhaita! Erityisesti rahkan ja puuron seassa tai luonnon jogurtin sekaan lisättynä. 🙂

  38. Kookosöljy! Jokapaikanhöylänä ollut käytössä jo vuosia, mutta vasta nyt tuli todettua sen toimivuus treenibuusterina. It works indeed!

  39. Suosikkituotteeni on ehdottomasti kookosöljy! Se on niin monikäyttöinen. Haluaisin tutustua myös tarkemmin muihinkin tuotteisiin, paljon on vielä testaamatta 😉

  40. Ehdottomasti kookosöljy, joka sopii niin kauneudenhoitoon kuin ruoanlaittoonkin! Tällä hetkellä sekoitan kookosöljyä mm. aamupuuroni sekaan, oi nam. <3

  41. ”Mulperit” ja kookosöljy, ensimmäinen herkutteluun ja toinen yleiseen hyvinvointiin 🙂

  42. Ehdottomasti kookosöljy monikäyttöisyyden vuoksi. Minttusuklaa on järisyttävän hyvää ja pikapakuri toimii kahvin seassa erinomaisesti):

  43. Kookosöljy on se ykkönen! Voitelee sekä sisäisesti että ulkoisesti, ajatuskin kulkee liukkaammin tämän superöljyn ansiosta!! 🙂

  44. Kuten monet muutkin ovat vastaneet: kookosöljy. Myös oma uusi suosikkini on laittaa sitä kahviin, kuten Sami Sundvik viikko sitten luennollaan suositteli. 🙂
    Lisäksi CoCovin raakasuklaa ja mulperit ovat suosikkiherkkuja.

  45. Tällä hetkellä se on Goji-raakasuklaa! Myös raakakaakaonibsit ovat erittäin hyvä lisä smoothien tai vaikka rahkan joukkoon.

  46. Nyt ei vielä kokemusta tuotteista ole, mutta veikkaan että toi minttu raakasuklaa vois nousta ykköseksi =)

  47. Nuo suklaat aikas hyviä energian lisänä tuolla mettässä ja kookos öljy, samoin nuo erilaiset marjat mitä kaikkia niitä nyt olikaan

  48. Siitepöly!
    Villi maku, which is rather nice.
    Toimii sellaisenaan suoraan suuhun tai smoothien sekaan, usein kyllä raakasuklaan lisukkeena… 😛

  49. Raakasuklaa ehdottomasti! Just meni kahvin kans pari palaa mintun makuista. Ja 3v tykkää myös: pyytää ” jälkipalaksi” suklaata 😉

  50. Lempparituotteita CocoVilta on ainakin gojimarjat, chiasiemenet, hamppuproteiini ja on noi raakasuklaatkin hyviä. 😉 oikeestaan lähes kaikki menee!

  51. Kaikista tarpeellisin tuote on varmasti ollut MSM, huomaa että niveliä kolottaa vähemmän treeneistä kun muistaa ottaa sitä säännöllisesti.

  52. Kookosöljyä tekisi mieli kokeilla, kun olen siitä paljon hyvää kuullut. Chian siemenet on jatkuvasti käytössä. Lapsillekin niitä saa smoothieissa ujutettua 🙂

  53. Ehdottomasti mulperi-marjat, joita tulee napsittua ihan paljaaltaan, vaikkakin parhaimpia ovat vadelmien kanssa smoothieissa! Tietysti kookosöljyä tulee käytettyä myös runsaasti.

  54. aion kokeilla super chocoa ja kookosöljyä. kyllä, aiempaa kokemusta tuotteista (paitsi trailmix) ei ole vaikka niitä/niistä tehtyjä ruokia innoissaini seurailenkin netissä.

  55. Teki mieli vastata kookosöljy, mutta se näyttää olevan kaikkien lemppari, joten vastaankin MULPERIT! Jos omistaa tosi huonot hampaat, ja lääkäri on kieltänyt toffeen syömisen, on mulperit täydellinen korvike 😀

  56. Mantelit. Goji ja Mulberi-marjat on myös testattu ja hyviä 🙂
    Koookosöljyä täytyy kans kokeilla..

  57. Tekis mieli sanoa hamppuproteiini tai muuta omaperäisempää, mut totuuden nimissä vastaan: kylmäpuristettu neitsytkookosöljy. Paistan siinä aamumunat, laitan sitä raakaleivonnaisiin ja -jäätelöön, ja hemmotteluiltoina sivelen iholle. CocoVin tuotteita on leipälaatikko täynnä (leipää siel ei oo näkynyt aikoihin), ja lähes kaikkia käytän joka päivä.

  58. Kyllähän se kookosöljy on ja perustelut, koska se on vaan niin monipuolista ”ainetta” 😀

  59. Munkin on pakko sanoa, että kookosöljy. Käytän sitä joskus jopa soijamaidon tilalla mustassa kahvissa.

  60. Ooh, ihana arvonta. Olen pari päivää kuolannut noita cocovi tuotteita, mutta en osannut vielä päättää mitä tilaisin. Pahoin pelkään että suosikki taitaisi olla tuo minttu raakasuklaa. Nam.

  61. Kookosöljy täälläkin päivittäin käytössä. Samoin muut raakasuklaan raaka-aineet; raakakaakaojauhe, kaakaovoi, lucuma…. ja Chia! Näitähän voisi luetella kymmeniä, yhden valitseminen on mahdotonta!
    Ja se mintturaakasuklaa on ihanaa! <3

  62. Lempparini on ehdottomasti gojimarjat ja kookosöljy! Nyt en ole piiiitkään aikaan saanut kyseisiä tuotteita, sillä olen asunut vuoden Englannissa – Mutta kesällä Suomessa asustaessani tämä olisi nappivoitto!

  63. Yksi ääni lisää kookosöljylle… Aamumunakas maistuu parhaalta kun se on paistettu kookosöljyssä!

  64. Cocovin kalaharin suola kesti puoli vuotta käytössä ja hintakaan ei ole paha, joten se tulee hyvänä kakkosena RAAKAKAAKAON jälkeen. Valitettavasti sen… suolaisempi hinta estää liian useat raakasuklaasekoilut.
    Yhteenveto: Kyllä, haluaisin voittaa lahjakortin, jotta voin nauttia kesän jälkeen raakaherkuista opiskelijabudjetilla.

  65. Kookosöljy. Niin syötynä kuin kasvo- ja vartalorasvanakin. Ennen kovin näppyinen ja kuiva ihoni on parantunut täysin puolen vuoden kookosöljyn käytön jälkeen. Aivan huippu tuote! 🙂

  66. en ole vielä kerenyt testaamaan cocovin tuotteista kuin goji raakasuklaata, mutta pidin siitä toodella paljon niin sanon sen!

  67. Cocovilta löytyy monia ihania tuotteitta, mut yks suosikeista on ehdottomasti vehnänoras. En selvii ilman sitä. Sitä syödessä (eli juodessa) tulee niiiin terveellinen olo! Ja hyvääkin se on luomuomenamehun ja chlorellan kanssa. 🙂

  68. Kookosöljy saa ääneni. Muita en ole vielä kokeillut ja olisi ihana päästä testaamaan tämän tuotepaketin avulla.
    Kiitos Kukka hyvästä blogista!

  69. Kookosöljy! Ja herkkuna suklaatit 🙂 Kookosöljy mm. ihon kosteuttamiseen, paistorasvaksi ja helpottaa yhdessä suolan kanssa jopa ystäväni psoriasis päänahkaakin.

  70. Kookosöljy on ehdoton suosikki. Sisäisesti ja ulkoisesti koko perhelle. Niin lasten atooppiseen ihoon, kuin koiran kuiviin korviin.

  71. Voih, niitä on niin paljon, onko pakko valita!!?? 😉 kookosöljy on ensimmäinen kosketukseni Cocoviin. Mulperit ovat lisäksi aivan ihania, joten vastaan tällä kerralla MULPERIT! Ne koristavat jokaista smoothieta, joita päivittäin teen 😀

  72. Maca-jauhe ja raakakaakao tällä hetkellä käytössä. Kookosöljyyn täytynee tutustua, kun sitä kaikki niin kehuu. Jospa sitten voiton myötä. 😉

  73. Mikä pakuri, mikä ohranoras? Suolan tiedän ja Kalaharin, mutta että nämä kaksi yhdessä? Googletuksen paikka.

    Vastaan kookosöljy, sillä sitä minulla on, käytän sitä säännöllisesti kasvoihin ja hiuksiin, ja tällä hetkellä auringonpolttamaan mahaan.

  74. Kaakaotuotteet ja tuo valtavirran hehkuttama kookosöljy. Ovat melkein jokapäiväisessä käytössä. Myös mulperit ja mantelit maistuu, yhdessä tai erikseen 🙂

  75. Kookosöljyn nimeen vannotaan täälläkin; kanakaan ei maistu enää miltään ellei sitä ole paistettu kookosöljyssä 🙂

  76. Suosikkituotteeni on:
    1) CoCoVi kookosöljy
    2) CoCoVi Chia siemenet
    3) CoCoVi mulperimarjat

  77. Kookosöljy, niin sisäisesti kuin ulkoisestikkin käytettynä. Ko. tuote pelasti minut myös kahta poikaani odottaessa raskausarvilta!

  78. Super Choco, koska en ole vielä onnistunut itse valmistamaan yhtä hyvää suklaata 🙂

  79. Mikähän ois parasta, raakasuklaa 😉 mutta kalaharin suolaa olen nyt käyttänyt joka päivä 🙂

  80. Maca-jauhe! Koko ikäni hemoglobiini ollut anemian puolella ja kuin taikaiskusta macan syöminen on muuttanut tilanteen! Olen ihan uusi tässä ”superfood-maailmassa” mutta tämän kokemuksen perusteella taitaa olla aika koittaa muitakin tuotteita 🙂

  81. Kookosöljy täälläkin, lisäksi itsellä ahkerassa käytössä mm. Kalaharin suola, MSM ja Ashwagandha 🙂

  82. Sanotaan vaikka chlorella. Ei mikään huippumaku, mutta hyvät vaikutukset. ( Kuulostaa terveellisemmälle, kuin ne suklaspatukat)

  83. Kookosöljy. Se on niin monikäyttöinen. Sitä voi käyttää ihoon ulkoisesti, kahvissa makuaineena ja vaikka missä. <3

  84. Cocovilla on monta hyvää tuotetta, mutta ikisuosikkini on tuo kookosöljy. Se on täydellistä. 🙂

  85. CocoVi-suosikkituotteeni on tällä hetkellä acai-jauhe, jota lisään pirtelöihin, maustamattomaan jogurttiin ja rahkaan. Myös psyllium-jauhetta olen käyttänyt säännöllisesti keväästä asti vatsavaivoihini ja voin vain todeta, että se todellakin on edistänyt vatsan toimintaani 🙂

  86. Mulperimarjat ovat parhaita ja Chia siemenet. Kookosöljyä en ole vielä kokeillut.

  87. OptiMSM. Juomaveden joukossa, joka päivä. Kynnet ja hiukset tykkää ja uskon, että muukin kroppa.

  88. Monta näpsää tuotetta, suosikki on hankala valita..Mutta sanon chia-siemenet, niitä tulee käytettyä eniten 🙂 Kookosöljy, suklaatiherkku ja maca saavat plussaa myös!

  89. Cacaonibsit tai kookosöljy. Kumpaakaan en ole omistanut, mutta maistanut olen ja tykkäsin kovasti! 🙂

  90. Mulle tuotteet täysin tuntemattomia, mut veikkaisin, että raakasuklaa vois olla ykkösvalinta.

  91. Niitä suosikkejahan riittää (chia-siemenet, maca-jauhe, raakakaakaojauhe…), vaikka kuinka. Jos yksi on kuitenkin valittava, on se Acai-marjajauhe, joka piristää mahtavasti aamusmoothien joukossa, pitää nesteitä liikkeellä ja sisältää vielä hyviä rasvahappojakin.

  92. Kuoritut hampunsiemenet. Sopii niin hyvin siemenleipään. Minttusuklaata pitäis ehdottomasti testata!

  93. Ehdottamasti niin monikäyttöinen, terveellinen kookosöljy. Hyvänä kakkosena mysliin sopivat kuivatut hedelmät

  94. Oma suosikkini ovat Cocovinkokonaiset kaakaopavut. Parasta herkkua ja hintakin kohdallaan! Kovin monia Cocovi-tuotteita en ole kokeillut mutta luulen että voisin pitää myös Cocovin lakkakäävästä, sillä pidän lakkakääpäteestä.

  95. En ole vielä kokeillut mitään tuotteita, mutta tuo ensimmäisessä kuvassa esiintyvä minttusuklaa saattaisi hyvinkin olla meikäläisen makuun.

  96. Ihan ehdottomasti kookosöljy! Sitä menee näin maidottomassa ruokavaliossa paljon! Ja olen hurahtanut raakakakkujen kokkailuun, niin monia tuotteita tulee käytettyä 🙂

  97. Kookosöljyä kuluu meillä kyllä paljon mutta suosikkini on raakakaakaojauhe, jota lisään protskudrinkkiin ja palautusjuomaan macan kanssa tuomaan iloista mieltä ja paaaljon antioksidantteja!:) ja tietenkin sitä taivaallista makua!<3

  98. Kyllä se kookosöljy taitaa olla, vaikka käytössä on monia tuotteita. Kysymys on vähän samankaltainen, kun vanhemmilta kysyttäisiin kuka niiden lapsista on mieluisin. 🙂 Tulee käytettyä mm. ruoan laitossa, aurinkovoiteena, pirtelöissä, raakasuklaassa, hiuksiin, iholle ylipäätään, hierontaöljynä ja ja ja…

  99. Kookosöljy on ehdoton suosikki, vaikka monia muita CocoVin tuotteita on myös käytössä.

  100. Cocovin raakasuklaantekopaketti muutti tämän perheen herkut kertaheitolla parhaimpaan suuntaan! Ainoa suklaa tässä huushollissa on nykyään Cocovin tuotteista valmistettu raakasuklaa 🙂

  101. Kalaharin suola ehottomasti! Lisäksi käytössä on myös mm. Kookosöljy, mulperit, kaakao ja opti-msm ym.

  102. Ehdottomasti kylmäpuristettu kookosöljy jota olen jo pitkään käyttänyt jokaikinen päivä. Tosin KOVANA kakkosena tulee ehdottomasti minttusuklaa!!! NAM.

  103. Suosikki on mulberryn marjat, aivan ihania! Ja aina loppu kun niitä tulee mussutettua niin kovin 🙂

  104. Kaakaonibsit ja mintturaakasuklaa kuulostaa mun jutulta, mut maca-jauhe on loistava tuote.. ei toki maultaan mitään herkkua, mut aina kaikki hyvä ropalle ei vaan oo 😉

  105. Mmm, loppujen lopuksi kookosöljy on vaan kingi monikäyttöisyytensä vuoksi, chia-siementen ja lucuman jäädessä jaetulle kakkospaikalle.
    Paketin sisältö kuulostaa uuskomattoman hyvältä tämän opiskelija budjettilaisen korvaan!

  106. Kaakaomassaa tulee käytettyä jos jonkun näköisissä suklaakeitoksissa, nom nom 🙂

  107. Kookosöljy on ehdoton lemppari, ja CocoVilla se on paras ! Käytän paistamiseen, kahviin, smoothieihin, vartalo- ja kasvovoiteena, ja silloin tällöin hiuksille naamiona. Ihan huippua että se on niin monikäyttöistä ^^

  108. Tähän on pakko sanoa Raakasuklaantekopaketti! Eilen tein sillä elämäni ekat raakasuklaat ja NAM! Opti-MSM ja kookosöljy myös ahkerassa käytössä 🙂

  109. kookosöljy! auttaa myös pitkälliseen ihottumaan 🙂 ja veikkaan, että toi minttusuklaakin painuis 😛

  110. Oi, saako valita vain yhden suosikkituotteen? Kookosöljy sen monipuolisuuden vuoksi. Muuten olisin toki sanonut suklaa 😉

  111. Apua, vastaan aika pitkälti kuten muutkin, eli Kookosöljy! Perusteluina sen monipuoliset käyttömahdollisuudet. Itse käytän kookosöljyä päivittäin ulkoisesti tai sisäisesti. Ihon hoidossa kookosöljy on erittäin toimiva. Sisäisesti se puolestaan sopii erinomaisesti kahviin, paistinpannulle ja suklaan tekoon. Toinen suosikki on Kaakao nibsit, smootieen blendattuna antaa hiukan kaakaon makua ja pureskeltavaa.

  112. Höm, ompas vaikea kysymys! Voisin ostaa kaikki CoCoVin tuotteet kaappiini 😀 Mutta kaikessa käytännöllisyydessään se on varmasti kookosöljy. Sitä tungen lähes kaikkeen mitä syön: kahvi, puuro, paistamiseen, leivän päälle, itsetehdyn maapähkinävoin sekaan yms. NAM 🙂

  113. Nämä on minulle suht uusia ”tuttavuuksia”. Lucuma-jauhetta löytyy ja laitoin sitä raakakakkupohjaan. Jatkossa aion ostella lisää ko tuotteita. Edessä terveempi olo;).

  114. Ihan ehdottomasti kookosöljy! Tekisi mieli keksiä tähän jotain erikoisempaa, kun moni muu näyttää vastanneen saman, mutta kookosöljy on vaan niin ylivoimaisesti parasta 😀

  115. Kyllä se vaan on tuo kookosöljy ehdoton lempparituote. Niin monikäyttöinen ja maistuu ja tuoksuu ihanalta. Ulkoisesti sitä on tullut kokeiltua jo vaikka mihin. Hiushoitona, kosteusvoiteena, aftershavena sekä ainesosana suolasuihkeessa.
    Hyvinä kakkosina tulevat hamppuprotsku ja chia. Käytetään lenkin jälkeen smoothieissa.

  116. Juuri sivelin auringonpolttaman ihoni kookosöljyllä, lempparituote, niin monikäyttöinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *