Tapojen ja elämäntapojen muuttamisesta puhutaan paljon.
Elämme elämäntapamuuttumisen kultakautta ja nyt vähän jokaisen ”kuuluu” muuttua. Kukapa ei olisi aloittanut jotain uutta vaikkapa niiden klassisten viimeisten viiden kilon takia?
Osa onnistuu, kaikki eivät.
Meidän valmennuksissa on ollut viitisen tuhatta osallistujaa, mutta en toki voi sanoa, että jokainen olisi onnistunut, vaikka näitäkin tarinoita on tietysti lukuisia. Meillä mennään suoraan asiaan ja jos tuntuu siltä että muutos on liian suuri, sitten kehotamme pilkkomaan sitä pienempiin osiin.
Oma kiinnostukseni liittyykin tällä hetkellä siihen, että miksi toisille asioiden – kuten syömisten – muuttaminen on paljon vaikeampaa? Miten siinä voisi auttaa? Löytyisikö jotain yksinkertaisia, yleispäteviä keinoja ja työkaluja? Tiedän tottakai hyvin syyt, jotka vaikeuttavat vaikka laihtumista, mutta pyrin aina miettimään myös uusia keinoja.
Ja mikä tärkeintä: entä jos syömisessä ei ole kyse syömisestä ensinkään?
Innostuksen alkumetreillä ”projekteihin” mennään yleensä samalla kaavalla: muutetaan ruokavalio, pidetään sokerilakko, aloitellaan liikuntaa ja osallistutaan lankutushaasteisiin. Näillä tavoitellaan aina jotain – useimmiten kai laihtumista ja kiinteytymistä – ja hyviähän tällaiset ovat.
Mutta tuskin ne ovat oikeita keinoja pidemmällä aikavälillä. Kaikkihan toimii hetken, mutta usein alun innostuksen jälkeen homma hyytyy. Kilot hiipivät takaisin ja hyvä startti murtuu. Sokerilakko ei auttanutkaan.
Entä jos miettisi ihan muita juttuja, kuin tyypillistä kampaviinerin vaihtamista taateliin? Entä jos ”vaihtamisen” menetelmä ei olekaan paras?
Tiedättekö, jos on iltaisin tapana syödä ja napsia kaikenlaista telkkarin ääressä, yleinen ohje kuuluu, että vaihda perunalastut porkkanaan. Sitten pilkotaan juureksia kuppiin ja kevennetään dippikastikkeen rasvapitoisuutta, mutta jatketaan kuitenkin sen varsinaisen tavan toteuttamista. Uskon, että tälläkin menetelmällä pääsee pitkälle, mutta menisin silti askeleen syvemmälle omaan käytökseen liittyen.
Kun purkaa arkeaan ja tekemisiään selkeämmäksi, kaikelle yleensä löytyy syy-seuraus-yhteys, jonka tunnistaminen helpottaa monessa. Täytyy osata korjata oikeaa asiaa. Mikä oikeastaan on juuri se asia tai tapa, jota pitäisi muuttaa? Jos haluttu elämäntapamuutos ei ole onnistunut, voiko se johtua siitä, että on yrittänyt muuttaa vääriä tai epäolennaisia asioita?
Kävin taannoin Naantalissa Supertreenit-tapahtumassa puhumassa muuttumisesta ja motivaatiosta täydelle salille ja innostuin itsekin aiheestani niin, että poukkoilin vähän sinne tänne. 🙂 Aiheena oli se, että miksi elämäntapamuutos on niin vaikeaa – ja miten voisi onnistua pysyvästi. Otsikoksi tiivistin Miksi en muutu?
Puhuin tavoista ja siitä, miten päivittäiset tavat muodostavat kaiken mitä teemme. Olipa se nyt liiallinen kahvin juominen, jatkuva syöminen, puhelimella roikkuminen tai stressaaminen, monet niistä ovat ”vain tapoja”, joihin voi vaikuttaa.
Tapa kuulostaa vähäiseltä, mutta vaikuttaa isosti.
Minusta tuo on helpottava tieto, koska se pienentää ongelman ja tekee siitä konkreettisen.
Yksi, sitkeä ja ärsyttävä arjen ongelma itselleni on murehtiminen. Olen ammattihuolestuja. Voin pyörittää ja vatvoa kaikkia ongelmia aamusta iltaan. Ihan sama, onko kyseessä iso vai pieni asia, voin täyttää sillä koko vuorokauden. En nauti stressaamisesta, mutta teen sitä silti. Kun saan yhden murheen pois mielestä (yleensä tekemällä asialle jotain), nappaan heti toisen huolen työn alle.
Vastikään oivalsin, että murehtiminen on tapa. Tuo oli helpottava oivallus, koska se tarkoittaa sitä että asialle voi tehdä jotain. Se ei olekaan ominaisuus tai osa persoonaa, eikä riipu elämäntilanteesta tai todellisuudesta, vaan se on tapa.
Ajan takaa sitä, että kaikki päivittäiset tavat vaikuttavat syömiseenkin – tällöin kannattaa katsoa asioita myös lautasen ulkopuolelta. Jos syömisen säännöllisyys on hankalaa, miksi näin on?
Olen vakuuttunut siitä, että jatkuva mobiililaitteella räppääminen vaikuttaa rytmien ylläpitoon ja ”naposteluntunteen” lisääntymiseen.
Uskon, että vuorokauden selkeys ja sen myötä myös ateriarytmien säännöllisyys hämärtyvät, jos kuorruttaa kaiken tekemisen aamusta iltaan netissä olemisella. Millään asialla, koko vuorokaudella, ei oikein ole alkua eikä loppua. Aamu alkaa somesta, päivä tapahtuu somessa, loppuu someen. Voiko se olla vaikuttamatta muuhun käyttäytymiseen? Tämähän on hyvin tuore ilmiö, mutta odotan että jostain pullahtaa joskus tutkimuskin.
Mobiililaitteella roikkuminen on tapa, jonka vaikutuksia arkeen kannattaa miettiä.
Itse puhelinta pitkälti tylsyyteen. Se on näennäisesti pieni tapa (sormen lääppiminen näytöllä), mutta sillä on isoja vaikutuksia keskittymiseen, nukkumiseen, syömiseenkin. Eli kaikkeen sellaiseen, joilla on vaikutusta vaikkapa painonhallintaan.
Jos omaan tekemiseen on vaikea saada muutoksia, suosittelen pilkkomaan kaikkia arjen tekemisiä pienemmäksi. Mistä päivä koostuu? Mikä asia vaikuttaa toiseen? Mitä ovat syy-seuraus-suhteet? Mikä toiminta on oire jostain toisesta?
Murehtiminen on hyvä esimerkki, koska siitä alkaa usein seurata tunne, jonkinlainen ahdistus. Mitä enemmän huolestuu, sitä suuremmaksi asiat omassa päässä paisuvat. Tätä paikataan vaikkapa syömällä karkkia. Syödään tunteeseen, jonka on itse rakentanut.
Tässä tapauksessa ratkaisu ei olekaan se sokerilakko, vaan murehtimisen lopettaminen. Tunteethan tulevat ja menevät, eivätkä ne ole vaarallisia. Niihin ei tarvitse reagoida, joskus voi vaan odottaa.
Siksipä mietin tänään sitä, että kun muuttaa itseään, on hyvä pohtia mitä muuttaa.
Suosittelen tutustumaan tähän: Charles Duhigg: The Power of Habit. Itse suosin Audiblea ja äänikirjoja. Oikean ongelman ratkaiseminen voi korjata mukanaan monta muutakin asiaa. Mutta onnistuakseen pitää osua maaliin.