Olen joutunut pohtimaan omia arvojani viime vuosina aika paljon. Huvittavaa ja mielenkiintoista lienee se, että koko ajan luulen tämän murroksen olevan itselleni ”uusi juttu”. Että päivän oivallus olisi jotenkin tuore. No tuore ei se ole, mutta kehittyvä ja eläväinen kyllä.
Törmäsin kaksi vuotta vanhaan FB-päivitykseen ja kuvaan, jossa selvästi olen jo tämän uuden kynnyksellä, mutta vielä se ei ollut jalkautunut arkeen. Muistan, miten salaisesti kärsin oman ajatteluni ja toimintani ristiriidoista, mutta en voinut vaikuttaa kaikkeen.
Myös kirjoittamattomuus on juuri tätä. En ole halunnut kirjoittaa, koska en ole ollut varma siitä, mitä sanoa. Sisäinen ristiriita on tuskallinen seuralainen. Mutta nyt olen tyytyväinen siitä, että tästä pohdinnasta (5/2015) olen päässyt ison harppauksen eteenpäin ja saanut ajatukset myös toimintaan. Joskin olen ihan samaa mieltä edelleen:
”Välillä mietin, että mahdanko antaa vähän ristiriitaisen vaikutelman. Vastustan laihduttamista ja samaan aikaan kuitenkin vedän painonhallintavalmennuksia
Tai kun meillä on mainoskampanja, jossa lukee että 10 kg kesään? ja samaan aikaan kuitenkin vastustan kesäkuntopuuskutusta. Haluan uskoa siihen, että jokainen itse tietää ja tuntee omat tarpeensa, etsii omat ihanteensa ja tekee ratkaisut sitä kautta. Ei siksi, että päivän trendi on peppu tai paleo. En jaksa käsittää sitäkään, että liimataan jääkaapin oveen ”motivaatioksi” jonkun toisen kuva?
Mitä laihtumiseen tulee, ajattelen nykyään että se on enemmänkin terveellisten valintojen sivutuote; ei niinkään itsetarkoitus. Toki, monesti se ON itsetarkoitus – eikä sekään ole väärin. Jos on ylipainoa, on selvää että ehkä haluaa ensin sen pois ja ajattelee lehtikaalisipsien terveysvaikutuksia vasta sen jälkeen.
Kukin kai itse tietää, mikä on tärkeää ja tekee ratkaisut sen mukaan. Jos haluaa laihtua, se sallittakoon ja siihen löytyy ratkaisuja. Jos ei halua, tai ei tarvitse, sitten ei kannata muuttaa mitään.
Alku-ruokavalio on suunniteltu G, M, L -malliin, mutta en hetkeäkään ajattele, että se olisi *ainoa* hyvä ja oikea ruokavalio. Tai että voileipä tai korvapuusti olisi jotenkin väärin, saati sitten jonkun suuren salaliiton välineitä (argh).
Mutta tässäkin toivon omaa ajattelua: ettei jätä munkkirinkilää syömättä siksi, että oikeasti pelkää sen aiheuttavan jotain, koska ”joku netissä sanoi”. Jos ruoka alkaa aiheuttaa pelkoa, niin silloin se on varmaan jo niin stressaavaa, ettei sillä mitään hyvinvointivaikutuksiakaan
Olen omassa lähipiirissäni ainoa gluteeniton ihminen (hehheh), eikä tulisi mieleenkään mennä arvostelemaan jonkun toisen syömisiä silloin, kun niissä ei ole mitään ongelmaa, tai jos siitä ei erikseen kysytä.
Summa summarum. Laihduttakaa, jos se tuntuu oikealta. Itsen takia, ei siksi että ”pitää”.
Jotenkin tämä laihdutuskuvio alkaa olla niin loppuunkaluttu, että jotain muuta voisi kehittää. Toisaalta, olen kiinnostunut muuttumisesta, muutoksesta ja siitä, mikä on onnistumisen mekanismi missä tahansa muutoksessa. Ehkä menen sillä! Ihanaa päivää.”
****
Kun nyt, lähes kaksi vuotta myöhemmin katson omaa toimintaa ja vaikkapa Alkua, omia tekemisiä ja työtäni, tämä on saavutettu. Muistan edelleen hyvin nuo 10 kg kesään? -mainokset. Lähetin aineistot lehtiin ja kun nämä ilmestyivät, toivoin ettei kukaan vaan näkisi mainontaa. Hehe. Siinäpä vasta kustannustehokasta markkinointia.
Tämän päivän laihdutus-, ja hyvinvointikeskustelu on aika raakaa, mutta siinä on se hyvä puoli, että ilmiöt (aina paleosta Vaakakapinaan) pakottavat miettimään vähän syvemmältä.
Alku-valmennus on muuttunut viimeisen vuoden aikana täysin, ja edelleen tarvittaessa muokkaan ja kehitän sitä eteenpäin sen mukaan, minkä totean toimivaksi asiakkaiden palautteen ja tulosten mukaan. Väistämättä se muuttuu myös minun mukanani.
Tunnelman on oltava aina rento, iloinen ja stressitön. Liika ehdottomuus ei koskaan voi olla hyvinvointia, mutta sitäkin on nähty. Puhumattakaan siitä, että yksittäiset ruoka-aineet alkavat pelottaa tavallista perheenäitiä (tällaista näkee tämän päivän ravitsemuskeskustelussa). Ei kaikista tule taateliperheitä, ja oma 13-vuotiaani varmasti muuttaisi pois kotoa jos ehdottaisin karkkipäiväksi raakasuklaamoussea kookoslastuilla.
Painonhallinnan on oltava sellaista, että vaikka vähän joutuukin kieltäytymään ja valitsemaan sitä mikä ei houkuta, niin silti ohjelmaa on kiva toteuttaa ja että se muotoutuu elämään. Tällöin se voi toimia myös pidemmällä aikavälillä, eli pysyvästi.
Harva halunnee laihtua siten, että koko arki on sorvattava ruokavalioon sopivaksi. Jälkimmäinen on toki mahdollista, mutta sopii ehkä toisenlaisille ihmisille. Jos oman arvomaailman ytimessä on 100% oma kroppa, kotona ei ole lasta eikä lammasta ja haluaa elämässään keskittyä vain itsen kehittämiseen, ehdottomuus voi toki toimiakin. Mutta sanoisin, että meistä ”noin nelikymppisistä naisista” melko harva haluaa taivuttaa elämänsä jauhelihakuution ympärille.
Itse olen löytänyt oman tieni yrityksen ja erehdyksen kautta. Niin työssä kuin kaikessa muussakin elämässä.
Arvojen kirkastuminen ei ole mikään helppo juttu. Löysin Mielenterveysseuran sivuilta tämän tiivistelmän ja oivalsin, että ainakin minun on täytynyt löytää ne nimenomaan toiminnan kautta. Kokeilla monenlaista ja todeta, mikä ei ainakaan ole se oikea reitti. Virheistä oppiminen on aina hitaampaa kuin se että menee kerralla maaliin, mutta toisaalta ehkäpä juuri niistä sitten syntyy se elämän verevyys.
”Arvot tulevat konkreettisiksi vasta toiminnassa. Kaikkia arvoja ei välttämättä toteuteta. Jos omat arvot ja toiminta ovat ristiriidassa keskenään, se aiheuttaa vaikeuksia toimimiselle. Jos omat arvot ovat osittain tai kokonaan tiedostamattomia, niitä on hankalampi toteuttaa ja oma toiminta voi olla helpommin niiden kanssa ristiriidassa. Siksi arvojen pohtiminen voi lisätä hyvinvointia ja kirkastaa elämän suuntaa.”
Tässä samalla kaasulla voisin suositella Unna Lehtipuun Timanttipesula-kirjaa. Ostin sen ihan sattumalta kirjamessuilta. Luulin sen olevan opas säästämiseen ja sijoittamiseen (heh), mutta opas olikin aivan muuta. Kirjassa on paljon mainioita tehtäviä, joiden tekeminen voi auttaa eteenpäin omissa pohdinnoissa ja valinnoissa.
Tiettyyn pisteeseen saakka voi aina mennä itseään ja arvojaan vastaan. Että vaan sulkee silmät ja ajattelee isänmaata, kyllä niinkin voi elää.
Mutta pidemmän päälle toinen – joskin työläämpi – vaihtoehto, itsetuntemus ja oman sisimmän kuuntelu on oikeasti paras tie.