Vantaan leirit, Osa II. Ja tyttöjen tiimi.

Julkaistu huhtikuu 29, 2012| 2 kommenttia

Tänään vedin vielä toisen kurssin Vantaalla. Porukkaa vielä enemmän kuin eilen, mutta onnekseni mukana oli viisi joukkueen nostajaa. Pakko sanoa, että kun huomenna lähdemme Espanjaan, ainoa järkevä ja hyvä syy tulla takaisin (tyttäreni oppivelvollisuuden lisäksi) on meidän mahtava tiimi. :)

Kirsi:

.. ja tässä pakkaillaan Krissen autoa.
Ja jos eilen ajelin prätkän perässä, niin tänään seurasin tätä autoa. Tarviiko erikseen mainita, että meidän posse on todella jees? 

Porukkaa oli tosiaan paljon, hieno ja hyvä tunnelma.

Ja tässä vielä joukkue demoaa työnnön tekniikkaa. Milla, Taija (rv 22 tai jotain), Emppu ja Krisse.

Porukka:


Vähän vastavaloon, mutta tässä kuitenkin:

Päivän nuorin apuohjaaja kirjoitti kurssin aikana omia muistiinpanojaan:

Ja tiivisti olennaisen.
Seuraavan kerran kun painot tuntuvat raskailta? (Kuvassa 8 kg ja 8+4 kg)
Sellainen sunnuntai. Kiitos kaikille osallistujille!

→ 2 kommenttia

Kategoria(t): Harjoittelusta, Kahvakuulaurheilu, Koulutukset ja kurssit, Tekniikka, The only easy day was yesterday, Tykkää tästä, Välineet

Sunnuntain protskuletut.

Julkaistu huhtikuu 29, 2012| 1 kommentti

Krisse teki meille protskulettuja Annen ohjeella. Näistä tuli todella jees! Tänään on leiri Vantaalla, joten siihen valmistaudutaan täällä koko joukkueen voimin.

Protskuletut itävantaalaisittain:

2 luomumunaa
1 dl aitokaura-hiutale
2 tl tattarijauho
1 tl psyllium
1 dl vaniljahera (tai muu protskujauho)
1,5 dl vettä (tai kookosmaitoa, mantelimaitoa…)

Ja näin Krisse teki: laittoi kaikki ainekset kulhoon ja sekoitti blenderillä tai sauvasekoittimella. Psyllium oli loppu, mutta chia-siemenet paikkasi niitä ihan hyvin. Antoi turvota melkein 30 min. Sitten paistoi voissa. Sitten nosti pinon pöytään ja meistä kaikista tuli kovin onnellisia.

Viisikkona tänään leirillä minä, Krisse, Satu, Milla sekä Emppu. Tällainen aamu meillä oli, lettuineen kaikkineen:

→ 1 kommentti

Kategoria(t): Fiilistelyt, Ravinto, Tänään lautasella, Tykkää tästä

Vantaan kahvakuulaleiri ja niskasta kiinni.

Julkaistu huhtikuu 28, 2012| 4 kommenttia

Tänään oli Vantaan kursseista ensimmäinen. Kiitos kaikille osallistujille ja kiitokset myös Kamppailukeskus Vodaan. Tässä vielä porukka ryhmäkuvassa:

Pienin apuohjaajista (8 v) nappasi vähän enemmänkin kuvia.

Auttamassa oli myös (KIITOS!) joukkueesta Milla, Kirsi ja Taija, jotka vetivät omat treeninsä leirin jälkeen.

Lisää

Reunimmainen, Taija, tempaisi juuri hiljattain 10 minuuttia 16-kiloisella. Ihan huvikseen tosin, koska SM-kisoihin hän ei sattuneesta syystä nyt osallistu.

Kirsi teki tempaustreenit ja ajeli sen jälkeen Elixiaan.

Siitä jatkoimme Krisselle kahville.

.. jossa tehtiin kullekin vielä pihtimittaus.

→ 4 kommenttia

Kategoria(t): Flavor of the Month, Harjoittelusta, Kahvakuulaurheilu, Koulutukset ja kurssit, Välineet

Ja melkein kasvoin kiinni nurmikkoon.

Julkaistu huhtikuu 26, 2012| 2 kommenttia

Tässä vähän viikon saldoa sieltä täältä. On laskujeni mukaan kaiketi perjantai, en toki voi olla täysin varma. Mistä nyt tällaisina aikoina voisi täysin varma ollakaan. Paitsi siitä, että aina ennen pitkää tie käy salille, vaikka miten päättäisi olla jossain muualla. Missä helkkarin muualla?

Sali on siitä kiva paikka, että se on paitsi tila, osin myös henkinen tila. Jos olisin Metallica tai liittyisin millään tasolla, edes etäisesti, James Hetfieldiin, sanoisin eeppisesti näin:

Anywhere I roam / Where I lay my head is home / heh-yeah /

Ja tältä se näyttäisi:

Kävin juurruttamassa itseäni salin lattiaan. Aikaa meni niin paljon, että jos olisin vielä hetkeksikään jäänyt, olisin kasvanut kiinni nurmikkoon. En edes tehnyt mitään ihmeellistä; yhdistetyn keppi- ja vähän tankojumppaa, mutta hiki lensi kuin pääskynen etelään tai luoti.

Toisilla oli paljon totisempaa tekemistä.

Luen paraikaa Matt Foremanin kirjaa, jossa on hyviä juttuja. En itse koe olevani strength athlete ensinkään, mutta luenhan minä joskus Cosmopolitaniakin.

Kirjassa on hyviä juttuja treeneistä ja virheistäkin. Tarinoita, mielenkiintoisia sellaisia. Ja rehellisiä. On kai selvää, että kun treenaa paljon, ei kaikki aina mene välttämättä ihan putkeen, unelmasti, niinkuin .. elokuvissa.



Tunnelmointia.

Tää on yhteinen ryhtiliike, sanoo Paleface. Niinon.

Älä mieti menneitä / älä turhaan mieti tulevaa / kerro mulle miten historiaa luetaan / tässä hetkessä on kaikki mitä tarvitaan / voidaan tehdä ihan mitä halutaan. 

Joo, ideaalisti. Todellisuudessa, tässä hetkessä on tämä hetki, mutta katse silti tulevaisuudessa. Mutta Carpe diem, aina, jos tarjolla on keppi.

Suosimme keppijumppaa, sillä on välittömiä terveysvaikutuksia.

Tein ensin 2 kierrosta kepillä, 10 toistoa per liike. Sitten pidensin sarjat 20 toistoa per liike. Palautus välissä 30 sek. Viiden kierroksen jälkeen otin tangon ja pidensin palautukset 45 sekuntiin. Ihan napakka 10 kierrosta.

Käytännössä tarkoitus oli tehdä ihan vaan keppijumppa, mutta jotenkin se muuttui matkan varrella pikkuisen.

→ 2 kommenttia

Kategoria(t): Fiilistelyt, Harjoittelusta, Ihana elämä!, Spartareksia, The only easy day was yesterday, Välineet

Kahvakuulakisat, kuntosisu ja tahti

Julkaistu huhtikuu 26, 2012| 4 kommenttia

Kahvakuulaurheilun SM-kisat on kahden viikon kuluttua. Myös valmentajan näkökulmasta tämä on haasteellista aikaa; ovathan joukkueen naiset paitsi kovia, myös .. no, innokkaita. Nyt pitäisi kuitenkin osata levätä sopivasti. Kuten eräs kaveri sanoi, nostamaan mennessä pitäisi olla sellainen into, että saa pitää ponnarista kiinni, kun toinen vaan menee.

Urheilun oppassa (1920) on termit piiskasisu ja kuntosisu.

“Mielestämme se urheilija on sisukkain, joka päivästä päivään itseään pahimmin rääkkää. Saattaa laillaan ollakin, mutta ei totisesti sillä sisulla voiteta. Ei piiskalla koulittu hevonen virein ole eikä parhaiten juokse.”

Hevoset, naisten kahvakuulajoukkue, sama asia. :) Rääkkäämiselle ja rautariimuillekin on paikkansa, jossain ja joskus. Mutta piiskasisun sijaan pitäisi löytää kuntosisu.

Kumpaa tämä nyt on, miettii Satu.  
Milla, Krisse ja Kirsi pohivat samaa. Kuntoa vai piiskaa?

Sanoisin, että on paljon helpompi vetää aina täysillä, kuin osata jättää sopivasti varastoon. Piiskasisu on kaikille sama (täysillä, kovempaa, loppuun saakka, oksenna, makaa, itke jne). Kuntosisun kanssa vaihtelu on vaikeampaa, paljon herkempää ja yksilöllisempää.

Treeniä rakastavalle vaikeinta on laskea kuulat maahan ja olla jatkamatta silloin, kun vielä kulkisi hyvin. Ja valmentajana on kieltämättä haastavaa löytää jokaiselle se juuri oikea määrä.

Kirjassa hevosmiehiä kuvataan näin:

“He osaavat harjoittaa hevosensa sellaiseen kuntoon, että sitä on täysi työ pidellä ennen kilpailua, jossa se käskemättä heti alusta lähtien panee parhaansa ja vasta lopussa uupuessaan tarvitsee pienen varvun ripsauksen merkiksi kaikkensa pinnistämään.”
 Kuva aukeaa klikkaamalla isoksi, kannattaa tsekata!
Kirja: Lauri Pihkalan Urheilun opas (Lahti, 1920)

Ihan niin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole, että nyt vaan lepoa ja odottelua. Tilanne olisi toinen, jos takana olisi vuosikausien treenit ja täysi varmuus omista kyvyistä ja kunnosta.

Mutta koska ihan näin ei ole, jokaisen valmistautuminen on vähän erilainen. Yksi voi tarvita pitkiä sarjoja vielä pari päivää ennen kisaa – enemmänkin henkisen varmuuden takia. Toiselle taas täysi lepääminen on ehdottomasti paras tapa nostattaa ‘nälkää’. Ihan kaavojen mukaan ei aina voi mennä, koska .. olimme joskus ihmisiä.

Tekemisen tahti, eli rpm

Tahti, eli Repetitions per minute (RPM) on yksi tärkeimmistä asioista paitsi harjoittelussa, myös ohjelmoinnissa. Käytännössä harjoitusten ja ohjelman laatiminen on lähes mahdotonta tai ainakin vaikeaa ja mielivaltaista, ellei tahtia määritellä.

Kisoissa nostajan on tärkeä tietää lavalle mennessään, millä tahdilla aikoo tehdä suorituksensa. Ilman sitä suorituskyvystä ei saa tarkkaa tietoa treenissä tai testipäivinä jne. Eikä realistista tavoitetta tai suunnitelmaa voi tehdä, ennen kuin tietää missä ollaan ja mihin pystyy. Eli: tekemisen tahti.

Käytännössä, jos tavoite on 160 toistoa, nostaja tekee suorituksensa tasaisella tahdilla, 16 toistoa minuutissa (rpm). Loppukirit ja muut on sitten tilanteen ja päivän mukaan asia erikseen.

Jos aloittaa liian nopeasti ja hätäilee ensimmäiset minuutit esimerkiksi 18-20 rpm, väsyy varmasti aikaisemmin, eikä mahdollisesti pääse edes loppuun saakka. Esim. 20 rpm on jo tahti, joka saattaa hyydyttää otteen yllättävästikin, ellei sitä ole harjoitellut (niin tempauksessa kuin yhden käden työnnössäkin). Sillä tahdilla vaaditaan myös jo aika kovaa kuntoa.

Pace yourself. 

Tahti on myös yksi niistä asioista, mikä määrittää harjoituksen rasittavuuden (painon ja sarjan pituuden lisäksi). Yksinkertaisesti 16-kiloisella: 6 minuutin sarja 12 rpm voi olla kevyt, mutta 6 minuutin sarja 20 rpm kova.

Nämä on oikeastaan enää niitä viimeisiä viilauksia ennen kisaa. Jos nostajan tavoite on ollut 150 toistoa (10 min 15 rpm), treeneissä on saatettu tehdä lyhyempiä sarjoja nopeammin (6 min 18 rpm) ja niin edelleen. Jokaiselle ansionsa mukaan.

12.5 kaikki tiet vievät Hyvinkäälle ja siellä sisut kohtaavat. :) Tsemppiä kaikille nostajille (valtava määrä nostajia!) ja siellä nähdään. Tulkaa kaikki katsomaan!

→ 4 kommenttia

Kategoria(t): Harjoittelusta, Kahvakuulaurheilu, Spartareksia, The only easy day was yesterday, Välineet, Voimasanoja

Kylmät pihdit, lämmin sydän. Treenit.

Julkaistu huhtikuu 25, 2012| 15 kommenttia

Eilen oli ihana päivä Helsingissä. Tärkeitä ihmisiä, paljon naurua ja lopuksi vähän joutseniakin (otin kuvan, mutta kuvaan joutsenet jäi niin pieniksi että näytti kaloilta. Ei saatu romantiikkaa).

Ensin olin pitkästä aikaa Optimal Performancen ja Annen luona vähän kehon koostumusta tsekkaamassa. Kiitos!

Ajatus Annen pihtimittaukseen lähti siitä, kun kävin muutama viikko sitten hetken mielijohteesta inBody-kehonkoostumusmittauksessa. Laite näytti (ja mittaaja totesi), että olen hieman keskivartalolihava. Tämä oli sen verran yllättävä tulos ja toteamus, että halusin poiketa myös Annella. Ei sillä, etteikö minulla olisi silmiä päässä, mutta asia alkoi kiinnostaa.

Tragedia. 

InBody-mittaaja sanoi aivan vakavissaan, että “muualla sinulla ei rasvaa olekaan kuin keskivartalossa”, joten asia jäi vähän vaivamaan. Tottakai on – mutta aivan erityisesti kyllä ihan muualla. Joten tuollaista näkemystä minulta ei olekaan vielä todettu. Että se olisi ihan oikea ongelmakohta.

Kuulin toki toisaalla, että inBody voi heittää keskivartalomittoja vähän miten sattuu, jos on esimerkiksi hyvin vahva keskivartalo. Silloin kaiketi vyötärö voi olla erilainen, kuin jos ei ole koskaan sitä treenannut jne. Ehkä se muuttaa mittarin näyttämää vyötärö-lantio-suhdetta johonkin suuntaan, jos nyt syitä haluaa etsiä. Niin tai näin, ohjeena oli tarkkailla keskivartaloa.

InBody on varmaan ihan hyvä ja suuntaa antava –  mutta kylpylämittauksen ja aktiivisesti treenaavan tulokset pitäisi kai tarvittaessa pystyä tulkitsemaan vähän eri tavalla.

- Olet sä kuitenkin varmaan jotain urheilua harrastanut?  
- No joo, joskus jotain pientä. Eilen vedin maasta 130 kg mutta ei se nyt varmaan tähän vaikuta. 

Varmaan se oli se 2 x 55 kg tuskainen farmarikävely, joka vaikutti.

Viimeksi kävin Annella elokuussa, joten olihan se myös ihan kiinnostavaa mittailla, mitä pihdit sanoo kehon rasvoista. Mutta se inBody. Edellinen kerta oli 2009 ja seuraavasta en tiedä. Tai no, never say never.

Oli hauskaakin aikaa, pihdit oli yhtä kylmät ja Anne yhtä lämmin kuin aina ennenkin.

Tämä teksti tuli vastaan kadulla Optimal Performancea vastapäätä. Sopi tilanteeseen, sopii Anneen. Mahtava tyyppi. Ei hän koskaan vain ja ainoastaan tyydy mittaamaan tai ohjeistamaan ihmistä, vaan myös kuuntelee ja antaa paljon enemmän, kuin itse olisi osannut ehkä edes pyytää. Annelle kortti:

Sen jälkeen meillä oli joukkueen treenit Pitäjänmäessä Voimapuodilla. Sinnekin pitää antaa erikois-super-deluxe-kiitokset, koska olivat tehneet meidän tiimille mankkauspisteen salin takaosaan, jossa mimmit tapaavat nostaa. Onhan tuo nyt ihan mieletöntä asiakaspalvelua!

SM-kisoihin on enää reilut pari viikkoa, joten tässä mennään. Elämme taas jännittäviä aikoja.

Emppu on niin luotu tähän lajiin:

White Wedding.

Emppu:

Emppu ja Milla tempaamassa, Krisse ja Kirsi mietivät strategioita.


Illalla kävin Lauttasaaressa yli tunnin kävelyllä. Kävelin, en juossut. 

Ja ehkä myös makoilin vähän.

→ 15 kommenttia

Kategoria(t): Fiilistelyt, Harjoittelusta, Tekniikka, Tykkää tästä

Kun väliaikaisesta tulikin elämä.

Julkaistu huhtikuu 23, 2012| 6 kommenttia

Juttelin liikakilojen kanssa kamppailevan ystäväni kanssa. Hän sanoi osuvasti, että on viimein tullut tiensä päähän ylipainon kanssa. Ettei hänen koskaan ollut tarkoitus olla lihava. Jossain vaiheessa kiloja vaan tuli. Sitten niistä piti päästä eroon – mutta se ei mennytkään ihan niin.

“Tämän piti olla vain väliaikaista – ja nyt olen ollut jo seitsemän vuotta lihava. En halua olla enää.”

Tunnistan tuo väliaikaisuuden ja sen, miten siihen huomaamattaan jää. Työhön tai ihmissuhteisiinkin voi vaan jotenkin unohtua. Siitä huolimatta, että väkevästi ja todella aidosti tietää sen olevan vain väliaikaista.

Se oikea minä ei elä eikä tee näin, eikä ole yhtään tällainen.

Silti, sitä helposti unohtaa itsensä paikalleen ja huomaa kahden, viiden tai seitsemän vuoden kuluttua, että se minkä piti kestää vain hetken, muuttuikin arjeksi. Siitä tuli elämää – jonka ei tosiaan pitänyt mennä niin.

Olen aina ajatellut, että ihminen muuttuu sitten, kun kyllästyy nykytilaan. Mutta ilmeisesti kyllästymisen ja muuttumisen välissä on vielä yksi vaihe: tottuminen.

Ei-toivottuun väliaikaisuuteen tottuu. Siitä tulee elämää, jossa ei enää huomaa mitään ihmeellistä. Ennen kuin sitten seitsemän vuoden kuluttua herää: elänkin ikuista väliaikaisuutta.

Toisaalta se on hyvin mielenkiintoista oman totuuden manipulointia – mitä sitä kiertelemään. Ja tuskin kovin harvinaista, missään asiassa.

Olen itse todella väliaikainen. Tiedän esimerkiksi, että jossain maailman kvartaalissa olen järkevämpi ja paljon käytännöllisempi. Organisoin asiat tehokkaasti, hallitsen aikaa ja elämää. Treenaan sopivasti ja järkevästi, en koskaan loukkaannu, syön pieniä aterioita kolmen tunnin välein ja teen aarrekarttoja (ja muutun naiseksi, jota kiinnostaa sellainen).

Että tämä mielivaltaisuus ja toistuvat, päivittäiset väärät valinnat on vain väliaikainen tila, kunnes ihan kohta muutun.

Just.

Se “oikea minä” vaan jotenkin kummallisesti tulee sieltä?

TAI kenties voikin olla, että muutosten kanssa pitää sittenkin tehdä töitä. Koska en olekaan muuttunut haluamani (tai kuvitelmani) kaltaiseksi, lienee aika ymmärtää että  se ei edelleenkään tule tapahtumaan itsestään.

Ja ainahan voi päättää jatkaa väliaikaisuudessa?

Mutta en voi tehdä niin, koska väliaikaisuus on liian stressaavaa. Aivan kuin ne lamput, jotka on olleet vaihtamatta marraskuusta saakka. Tai joulukuusi, joka on edelleen takapihalla. Oikeista asioista puhumattakaan.

On jokaisen oma asia millainen on, mutta en muista tunteneeni koskaan ketään, joka olisi päättänyt, että aikoo nyt tietoisesti elää elämää, josta ei pidä. Ja sellaisena, mitä ei halua olla.

Väliaikaisuus kuuluu kai aika harvan suunnitelmaan, olipa se sitten ylipaino, työpaikka tai keittiön palanut lamppu. Kaikki vaihdettavissa.

Luulen, että muutoksen voi tehdä vain itse. Se on varmaan samaan aikaan sekä asian paras, että se huonoin puoli.
Lähden nyt jatkamaan niitä kaikkia typeriä asioita, joita teen ilmeisesti päivittäin, mutta joita minä en kuitenkaan oikeasti tee, vaan se toinen.
Tässä minä nyt sitten muutun. Hei hei väliaikaisuus, tervetuloa ______?

PS. Se ystävä, joka kyllästyi ylipainoonsa, ei todellakaan ole sitä kauaa. Luulen, että hänen väliaikaisuutensa on ohi paljon nopeammin kuin minun.

→ 6 kommenttia

Kategoria(t): Fiilistelyt, Ihana elämä!, Joku sanoi sen niin hyvin, Tykkää tästä