Luen mainiota kirjaa, joka ei olekaan pelkästään urheilijoiden kirja. Nils Fabriciuksen Kuntourheilun opas (v. 1947) on ajankohtainen.
Fabricius ottaa kantaa mm. siihen, miten ”koneellistuminen on vähentänyt työpäivän kokonaisrasitusta” ja koska liikettä ei työn puolesta tule, väestö on kovin huonossa kunnossa. Näin vuonna 1947.
”Kuitenkin on useimmiten asian laita niin, että että urheilulle ei riitä kovinkaan paljon aikaa, kun työn ulkopuolella on on myös täytettävä kaikki velvollisuudet kotia, seuraelämää, opiskelua jne. kohtaan. Siten olisi suureksi eduksi, jos voitaisiin määritellä, millä tavoin nopeimmin ja hauskimmin voisi puuttuvan voimankulutuksen saada korvatuksi.”
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mitä kevyempää työtä tekee, sitä raskaampaa tai kuluttavampaa urheiluharrastuksen pitää olla, jotta terveys ja tasapaino säilyy. 8 tunnin toimistopäivän jälkeen ei varmasti ole järkevin valinta mennä kuntosalilaitteeseen istumaan.
Tarkista tästä oma voimankulutuksesi työssä, jota teet.
Ompelijatar esimerkiksi kuluttaa työpäivänsä aikana niin vähän, että hänen kannattaa miettiä, riittääkö sauvakävely kerran viikossa. Ei siksi, että pitäisi saada vatsalihakset näkyviin, vaan koska:
”tiedämme kokemuksesta, että henkinen työ on liian kevyttä pitääkseen tekijänsä fyysillisesti normaalina”.
Pesijättären tilanne on tässä mielessä parempi: urheilun ei tarvitse välttämättä olla niin rankkaa, koska työ on kuluttavampaa. Ehkä on hyvä tutustua eri lajeihin ja selvittää, mitä olisi peruskunnon kannalta järkevintä harrastaa.
”Ruumiillisen suorituskunnon ratkaisevana tekijänä eivät suinkaan ole valtavat lihakset eikä myöskään ole kysymys yksinomaan sydämestä ja sen suorituskunnosta, vaan kaikkien elimien ja siten ruumiin jokaisen solun kudosnesteen, kudoksien ja veren rakenteesta ja toimintakyvystä.”
Kokonaisvaltaisuus ja peruskunto ovat yksittäisiä lihaksia tärkeämpiä:
”Nyt käsitämme myös hyvin sellaisen mahdollisuuden olemassaolon, että harjoitamme lihaksistomme hyvinkin voimakkaaksi ottamalla kehitettäväksi vain pienen lihasryhmän kerrallaan, jolloin kukin lihas saa kyllä voimakasta harjoitusta, mutta voimankulutus koko ruumista silmälläpitäen pysyy pienenä ja elimistön suorituskyky samoin.
Vasta kun suuremmat lihasryhmät toimivat pitemmän aikaa, nousee voimankulutus lopullisesti huomattavaksi.”
Päivän arvoitus on, mikä tai mitkä lajit mahtaisivat olla sellaisia, joissa liikeradat ovat tarpeeksi suuria ja harjoittelu tarpeeksi rasittavaa ollakseen hyödyllistä paitsi lihaskunnolle, myös hengitys- ja verenkiertoelimistölle?
Etteivät ompelijatar ja räätälikään kehittäisi vain yksittäisiä lihaksia, vaan myös kuntoa. Löytyisikö lajeja, joissa nopeimmin ja hauskimmin saisi puuttuvan voimankulutuksen korvatuksi? Ehkä jopa yksinkertaisesti?
Voisiko olla näin:
Kehossa on 650 lihasta, joista 450 on käytössä kun tehdään kepillä tai tangolla tempaus kyykkyyn. Kuulin juuri näin. Jos siis harjoittaa yhden lihaksen per päivä, eikö koko kehon treenaamiseen kuluisi kaksi vuotta?
Tempaus kahvakuulalla taas tehdään heilauttamalla kuula alhaalta, jalkojen välistä suoralle kädelle ylös. Kun tekniikka on kohdillaan ja liikkeeseen saadaan vauhtia ja voimaa, tätä voidaan melko raskaallakin painolla toistaa useita minuutteja ilman taukoa. Ja näin siinä käy:
”Ulkoisesti havaitaan voimankulutuksen kasvu hikoiluna (lihastoiminnan yhteydessä syntynyt liika lämpö poistuu), hengityksen kiihtymisenä (muodostuneen hiilihapon poistaminen), sydämentoiminnan kiihtymisenä (veri kuljettaa uusia aineita lihaksiin ja poistaa niistä kuona-aineita). Muut ilmiöt, kuten erityselimien ja ruoansulatuselimien toiminta, eivät ole niin välittömästi havaittavissa, eivät liioin ne lukemattomat tapahtumat, jotka aiheutuvat toiminnan synnyttämästä voimankulutuksesta.”
Ratkaisu: Etsi vaikkapa lähin SPNL:n alainen painonnostoseura ja kysy aikuisten punttikouluista. Mene keppijumppaan. Tai hakeudu hyvään kahvakuulaoppiin, jossa saat opetusta perustekniikoihin. Mitä harjoitteluun ja kuormituksen lisäämiseen tulee,
”vasta liikkeen hallitsemisen jälkeen on voiman ja nopeuden lisäämisestä hyötyä”, kuten tässä todetaan:
Keppijumpan perusliikkeitä. Juhani Salakka 2004.
Olipa hyvä kirjoitus ja hyvä kirja!!