Nouse, ota koneesi ja käy.

Mobiili kirjoittaminen, se on tämän päivän teema.

Päätin lähteä pienelle matkalle toimistotyöläisen kuntokirjani kanssa. Ei siksi, että kuvittelisin tuottavani parempaa tekstiä jossain muualla, tai että tarvitsisin varsinaisesti jotain ”kirjoitusrauhaa” tai ”etäisyyttä” vaan ihan siksi että vaihtelu kuitenkin virkistänee, ja koska voin.

Olen aika rutinoitunut omaan laatikkooni ja sen laajentaminen tekee aina hyvää. Laatikolla tarkoitan sitä, että päivissä on usein aika tiukka rytmi. Jokainen aamu alkaa samalla tavalla ja päivien kulku iltaan saakka noudattaa lähes aina samaa kaavaa. Olen samoissa paikoissa, samoina aikoina, teen aina samoja asioita. Nykyään. Ennen olin boheemimpi, nyt vanhemmiten alan selvästi tylsistyä.

Toisaalta olen muokannut päiväni ihan tarkoituksellakin ja tehnyt aika paljon töitä sen eteen, että saan vuorokauteeni jotain tolkkua. Sen jälkeen kun turhauduin aikaansaamattomuuteen ja säätämiseen, kehitin itselleni aikatauluja.

Halusin korjata muutamia huonoja, pinttyneitä tapoja esim. työn tekemisen, netissä lillumisen ja aikataulujen vellottamisen suhteen. Meni ehkä puoli vuotta, että voin sanoa kyenneeni muuttamaan esimerkiksi työajat sellaisiksi, että illat ei veny 23 saakka jotain minimaalista, hyödytöntä, työnkaltaista asiaa ruuvaten.

Tapojen muuttaminen on vaikeaa ja hidasta, mutta se on kannattanut.

Luovuuteen ja kirjoittamiseen laatikossa eläminen vaikuttaa hieman heikentävästi. Se voi olla ns. body-terveellistä, säännöllisine nukkumis- ja syömisrytmeineen, mutta huomaan, että kun jokin asia on keholle hyväksi, se ei välttämättä olekaan sitä enää mielelle.

Joku jäätelöbakkanaali tai kapakkacase sopii hyvin tähän esimerkiksi: kumpi on terveellisempää, kieltäytyä aina kaikesta ja ajatella terveysvaikutuksia, VAI pitää hauskaa silloin kun on mahdollisuus?

Uskon, että mieli on kuitenkin se, joka meitä kantaa. Säännöllisyys helpottaa elämää, vähentää stressiä ja tuntuu hyvältä, mutta vielä hauskempaa on tehdä jotain muuta. Ehkä se ei ole sen ihmeellisempää, kuin maalaisjärkisesti arki ja juhla ja niiden erottaminen.

Jos ei ”käy sunnuntaisin ulkona”, ei tapaa tarpeeksi uusia ihmisiä tai löydä paikkoja. Lopulta sitä tuijottaa iirikset soikeana elämää pienen mehupillin läpi, eikä päähän sinne synny enää uutta.

Ja jos ei näe tai koe mitään uutta, ei voi tuottaa uutta? Kun energia ja ajatukset virtaavat vapaasti, kaikki soljuu paremmin.

Hyvinvoinnin täytyy sisältää myös hauskuus, eihän se muuten ole hyvinvointia, vai onko? Lukekaa Huuma-lehden haastattelu, Hyvinvoivasta kehosta irtoaa parempia juttuja.

Tykkään myös kirjoittaa mobiilisti. Kutsun autoani nimellä mobiili sali (löytyy myös instagramista, #mobiilisali) tai mobiili mainostoimisto. Jälkimmäisiä töitä en ole toimistossa tehnyt enää vuosiin, (täällä viimeksi, sinne kiitos myös uudesta blogista: Hungry) -mainosalan töitä kyllä, mutta freelancer-henkisesti.

Julia Cameron kirjoittaa kirjoittamisesta hyvin. En pidä itseäni kirjailijana, vaan ihan vaan kirjoittajana, mutta toinen kirja on kuitenkin tekeillä. Cameron:

”Kirjailijoiden rutiineista pidetään usein paljon melua. Kuuleman mukaan kirjoittaminen vaatii täydellistä keskittymistä ja kaikkien henkisten voimavarojen keräämistä – ja vielä enemmän. Erikoiskyniä. Erikoismuistikirjoja. Siivottua kirjoituspöytää ja täydellistä järjestystä. Puhelimen sulkemista. Perhe etäällä tai suljettuna jonnekin kauas ovien taakse. Yksityisyys, jopa koskemattomuus on välttämätöntä.

En halua tehdä kirjoittamisesta noin suurta numeroa. Haluan, että kirjoittaminen on pikemminkin liikkuvaa ja joustavaa. Haluan, että kirjoittaminen sopii rakoihin ja väleihin. En halua sen hallitsevan elämääni. Haluan sen täyttävän elämäni. Siinä on iso ero. Kun kirjoittaminen hallitsee elämää, ihmissuhteet kärsivät – ja myös kirjoittaminen, eikä aiheetta.”

.. ja niin edellleen.

Hauskaa on se, että tuo pätee ehkä kaikkeen. Treeniin ja muuhunkin – tai ainakin itse löydän yhtäläisyyksiä paljonkin.

Mutta mitä siihen kirjoittamiseen tulee, tunnustan, että tulevaa toimistotyöläisen kuntokirjaa on tähän mennessä tehty aika monessa paikassa. Olen kirjoittanut sitä paitsi kotona, myös ainakin Lohjan ABC:lla, Niittykummun Mäkkärissä, Kasinonrannassa, Munkkiniemessä, Kivihovin Teboililla, Helsinki-Vantaan lentokentällä, noin muutaman mainitakseni.

Oikeastaan kirjoitan aina, kun on paikka. Mitä tahansa, mihin tahansa. Jos laittaisin kaiken tekstin vaikkapa tänne blogiin, sivut tulvisivat tekstiä joka päivä. Julkaisen tänne ehkä 5% siitä mitä suunnittelen ja saatan luonnostella, mutta usein tekstit eivät päädy minnekään. Toki käytän niitä kolumneissa ja nyt kirjassakin.

Pakko muuten sanoa, että esimerkiksi blogia kirjoitan puhtaasti kirjoittamisen ilosta. En siksi että voisin toimia tuote-esittelijänä tai kertoa jollekin miten pitää elää, ihan kuin itse tietäisin jotenkin paremmin?

Ja jos asiaa ihan pohjimmiltaan miettii, lukijamäärätkään eivät ole se ratkaiseva tekijä sille, mitä teen.

Kirjoittaisin joka tapauksessa, riippumatta siitä lukeeko joku vai ei. On kiva jos luetaan, mutta ei se oikeastaan muuta mitään. On ehkä sittenkin ihan samantekevää tykkääkö joku, tai jos joku ei tykkää, tai lukee, tai ei lue, koska tekisin tätä kaikesta huolimatta? Kirjoitan, koska rakastan sitä. Tiedättekö?

Nyt paketoin koneeni tähän laukkuun (joka ei ole läppärilaukku, mutta sen sisään mahtuu kone suojuksineen) ja suuntaan muualle. Netissä olen, tottakai, sitähän mobiilius tarkoittaa. Eli mikään ei varsinaisesti, koskaan muutu. =)

Kirjoitan joskus myös Voimakadulla.

Ja näin se kulkee.