Stressi ja unenhallinta

Otsikko tietysti tarkoituksella näin päin. Herään nykyään aamuviideltä ja siitä tiedän – ikäänkuin muuten en tietäisi – että olen stressaantunut. Mieli ei suoraan ole (= en siis tunnusta), mutta keho on, ja keho tunnustaa.

Pidin pitkästä aikaa vapaan viikonlopun. Olin kolme päivää ilman sähköpostia ja Facebookia. Nukuin. Kävin torikahvilla, kiertelin antiikkikauppoja, juttelin tuntemattomien kanssa, nautin auringosta, kaupungista, vapaapäivästä. Kirjoittajalle tuo on elintärkeää: havainnoida oikeaa maailmaa, eikä säätää laitteilla ja lääppiä älypuhelinta.

Kuljetan töitä ja asiakkaita taskussa kaikkialle (iPhone), joten on ihan selvää että joskus se alkaa rasittaa. Siitä ei ole helppo luopua, koska aina on menossa jotain ”tärkeää”.

Stressaamisesta ja uniongelmista minulla on pitkä kokemus. Olen paitsi kieriskellyt niiden kanssa vuosia, myös kirjoittanut aiheesta artikkeleita, haastatellut lääkäreitä, käynyt sellaisten luona itsekin ja niin edelleen. Olen myös kierrellyt ongelman ympärillä ja hakenut vastauksia ilman, että olisin muuttanut omaa toimintaani.

Liisa Keltinkangas-Järvinen kirjoittaa näin. Temperamentti, stressi ja elämänhallinta (WSOY 2008).

“Stressitila tarkoittaa aina jonkinlaista epäsuhtaa tai ristiriitaa ympäristön vaatimusten ja ihmisen kapasiteetin tai resurssien välillä, ja ristiriidan seurauksena syntyy tilanne, josta ihminen ei oikeasti selviydy, tai hän tuntee, ettei hän selviydy.”

“Stressi on ulkoisten vaatimusten ja ihmisen kapasiteetin tai resurssien välinen ristiriita. Vaatimusten ja resurssien valise ristiriidan ei tarvitse olla todellinen, ihmisen kokemus ristiriidasta riittää stressitilan syntyyn. On ihmisiä, joille mikään oma suoritus ei riitä vaan jotka omalla suhtautumisellaan ylläpitävät jatkuvaa stressitilaa. Heidän mielestään heidän työnsä vaatii aina enemmän kuin mihin he pystyvät. Jos he onnistuvat, ei siitä seuraa tyytyväisyys vaan oman sisäisen vaatimustason nostaminen, ja jälleen he tuntevat olevansa riittämättömiä ja tulkitsevat, että heidän pitäisi työssään kyetä parempaan.”  

Siltä varalta, että et jaksa lukea, tässä ensin omat ratkaisuni ja sen jälkeen ongelmat.

Uneen ja stressinhallintaan minulla auttavat nämä asiat. Kyse on omasta toiminnasta, eli ei niinkään elämän kaaoksesta. Ongelmien määrä tuntuu olevan vakio. Ainoa mihin voi vaikuttaa on oma käytös, kaikki muuhan on katastrofia joka tapauksessa.

1. Rentoutuminen ja rauhoittuminen illalla. Ei voi nukkua hyvin, jos vielä sängyssäkin tuijottaa puhelimen sinistä näyttöä. Ei vaan voi. En usko että ihminen on ihan kauheasti vuosisatojen aikana muuttunut. Jos luontainen rytmi, ilman aikaa ja sen käsitteitä, olisi se, että noustaan kun aurinko nousee ja mennään maate kun aurinko laskee (koska pimeässä ei näe suorittaa), niin miten se, että mennään sänkyyn sinisen valon kanssa, voisi auttaa nukahtamaan?

Samantien voisi kai laittaa otsalampun ja yrittää nukkua se päässä.

Tämä toimii: koneet kiinni klo 20.00, myös puhelin. Ehdottomasti myös puhelin. Kaikki blogit, netti, mielipiteet, kommunikointi, työpostit, ruokien kuvaaminen yms pois. On ihan yhdentekevää mitä muuta sinä aikana tekee, mutta kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa on hyvä tehdä jotain muuta kuin villiinnyttää ajattelua ja käynnistellä moottoreita.

Tuo on oma kompastuskiveni ja sanotaan nyt suoraan, että rauhoittuminen on minulle hyvin vaikeaa ja vastenmielistä. Mutta kun sen teen, tulos on heti toinen. Hyviä välineitä on piikkimatto ja joku rauhoittava musiikki. Se, että ei ole kaikkialla (mobiilisti) vaan blokkaa pois ylimääräisen.

2. Vähempi säätäminen päivällä. Sama kuin yllä. Jos päivät täyttyvät siitä, että jokaisessa hetkessä on oltava yhtä aikaa viidellä laitteella jossain, eikä koskaan siinä missä on, sitä on ylikierroksilla koko ajan. Tuo sekoittaa itselläni myös syömisen ja kaiken muunkin elämänhallinnan. Yritän tehdä samaan aikaan (samalla hetkellä) neljää eri työtä, olla äiti ja koti-ihminen ja pestä vessoja. Ei onnistu. Päässä ei jakaudu kaistoja niin moneen.

Jos illalla tekee mieli syödä päivän kahdeksas ateria, mielellään sokerikuorrutuksella, se johtuu yleensä siitä että takana on pelkkää säätöä aamusta iltaan.

3. Yksittäisistä toimenpiteistä: akupunktio tuntuu auttavan. Erilaiset uniteet eivät niinkään, mutta niiden ympärille voi rakentaa jonkun rituaalin, joka sinällään saattaa auttaa. Eli: kuppi teetä, tuikku palamaan, valot pois. Luon siis sen teekupin ympärille sen hetken, joka rauhoittaa (piikkimatto, musiikki).

Ne eivät ole pakollisia. Se, että ostaa erilaisia välineitä ja metodeja, jotka korjaavat ongelman, ei ole mahdollista. Useimmiten ongelma on oma käyttäytyminen. Toki sitä voi tukea joillain jutuilla.

Valehtelisin, jos väittäisin että en tiedä mistä stressi omalla kohdallani johtuu.

Siitä, että en rentoudu iltaisin, enkä juurikaan pidä vapaapäiviä muutenkaan. Ja nyt kun työn alla on kirja, saan siitä taas uuden ”kortin” käyttäytyä ihan miten sattuu. Käytän tätä korttia paitsi itselleni, myös muille. Lisäksi elämässäni on tapahtunut isoja, surullisia asioita, joita en tosin käytä korttina, mutta periaatteessa voisin.

Tiedättekö, näin:

”Kyllä minä muuten, mutta kun se kirja.”
”Kyllä minä muuten, mutta kun juuri nyt on tämä vaihe, deadlinet ja pari projektia.”
”Kyllä minä muuten, mutta kun on tämä luova prosessi.”
”Kyllä minä muuten, mutta nyt just ei kato pysty kun tää tilanne on tämmönen.”

Bullshit. Jään itselleni kiinni, vuosi toisensa jälkeen siitä, että aina on joku hyvä syy olla tekemättä asioita siten kuin tiedän, että pitäisi.

Ikuista laihduttamista? Tavallaan, kyllä.

Käytännössä, ja elämän tasolla se tarkoittaa sitä, että teen ihan liian pitkiä päiviä. Säädän mobiilisti, säädän muistikirjalla. Saatan pitää säätöä käynnissä aamuviidestä iltakymmeneen saakka jollain keinolla, tahallani. Siksi, että pidän siitä.

Tulee idea, idea, idea. Muistiin, muistiin, muistiin.

Saatan vielä nousta sängystä uudestaan ylös ja rapsuttaa johonkin paperinkulmaan tai puhelimeen kaiken muistiin. Ihan kiva, mutta aiheuttaa sen, että nukkuminen häiriintyy. Ja kun ei nuku, kaikki muukin häiriintyy. Kun tätä jatkuu jonkun aikaa, alkaa kehittyä ilmiöitä ja oireita sinne sun tänne.

Unohtelee asioita. Ei nuku. Niska menee jumiin. Stressi oireilee ärtyisyytenä, siinä että ei ole mitään toleranssia mihinkään. Seuraava vaihe voisi olla itkuisuus ja ahdistuneisuus. Sitä voi pitää kasassa jonkun osan elämästä, muutaman palikan, mutta toiset alkavat vuotaa.

Paras oppi on ollut tämä, Aamu alkaa illalla. 

Joissain asioissa sitä tietää varsin hyvin mitä pitäisi tehdä, mutta ei vaan tee. Sikäli ymmärrän hyvin laihduttajaa tai elämäntapamuuttujaa, joka ei vaan tunnu onnistuvan vaikka ”kaikki on kokeiltu”.

Entä jos ei olekaan? Rehellisesti: entä jos sitä on ns. kokeillut ihan kaikkea, paitsi sitä että syö vähemmän.

Niin minäkin olen stressiin ja uniongelmaan kokeillut ”kaikkea”. Paitsi sitä, että muuttaisin juuri sen asian, joka on paitsi vaikein, myös keskeisin. Eli vähempi tekeminen, yhteen asiaan keskittyminen ja rentoutuminen.

Uskallan väittää, että aika moni stressi – tai ainakin sen tilan jatkaminen – johtuu omasta toiminnasta, sen muuttamisen vaikaudesta ja puuskutuksen käsintehdystä ylläpitämisestä.

Siitä, että tietää mitä pitäisi tehdä, mutta ei tee. Toki, ympäröivä katastrofi ei stressiä kevennä (ja tiedän mitä se on), mutta koska elämää ei kuitenkaan voi hallita, miksi ei koittaisi hallita edes itseään?

Se palkitsee heti – kun sen vaan ensin tekee.

Ja vielä, koska rakastan sitä että omalla suhtautumisella voi vaikuttaa kaikkeen, tämä.