Tärkeät asiat osaavat tapahtua aina oikeaan aikaan. Minulle suositeltiin tätä kirjaa yli kuusi vuotta sitten. Hankin sen silloin, mutta en muistaakseni koskaan lukenut sivuakaan. Nyt luen. Ja on selkeästi oikea aika.
Julia Cameron: Tyhjän paperin nautinto.
Se, että luen kyseistä kirjaa, ei kuitenkaan ole vielä syy kertoa sitä blogissa. Mutta kun Cameron kirjoittaa kirjoittamisesta, se herättää minussa ajatuksia, jotka soveltuvat myös vaikkapa liikuntaan.
”Jos opimme kirjoittamaan silkasta rakkaudesta kirjoittamiseen, löydämme aina riittävästi aikaa, mutta se aika on varastettava kuin rakastavaisten nopea suukko. Kuten eräs viisas nainen kerran sanoi: ”Kiireisin ja tärkeinkin mies löytää sinulle aina aikaa, jos hän on rakastunut sinuun, mutta jos hän ei löydä aikaa, hän ei ole rakastunut.” Kun rakastamme kirjoittamista, löydämme siihen aikaa.”
No. Ajatus siitä, että tärkeille asioille löytyy aina aikaa, pitää paikkaansa ikuisesti. Minä olen aina rakastanut kirjoittamista. Kirjoitan joka paikassa jotain – se ei ole koskaan ollut ongelma. Minun ongelmani on ollut liikunta. Vihasin sitä, inhosin, pelkäsin, salaa haaveilin siitä – mutta ennen kuin täytin 20 vuotta, liikunta kaikissa muodoissaan oli melkein painajainen.
Nykyään rakastan liikkumista ja liikun joka paikassa – silkasta rakkaudesta liikkumiseen. Olen jotenkin oppinut siihen.
Voisiko tuossa olla joku juju? Onko vaikkapa pysyvä elämäntapamuutos oikeasti koskaan mahdollinen, ellei ensin opi pitämään liikunnasta – ja myöhemmin jopa rakastamaan sitä?
Kun oppii rakastamaan liikuntaa, liikkumaan silkasta rakkaudesta sitä kohtaan, elämä muuttuu lopullisesti. Ja tässä on helppo luvata, että paremmaksi.
Moni pelkää kirjoittamista: mitähän muut ajattelee, kun en ole niin kauhean terävä kynäilijä. Mutta yhtä lailla moni pelkää liikuttaa itseään julkisesti: mitähän muut ajattelee, kun olen niin kömpelö.
Ei huolta: kaikkea voi opetella ja melkein kaikesta voi ehkä oppia pitämään. Aina voi lohduttautua sillä, ettei kukaan kuitenkaan niitä lue tai sinua katso. Ei kukaan ajattele mitään.
Tyler Durden sanoisi tähän: Just let go.
Ja tämä on kirjoitettu tapojeni vastaisesti kerralla, miettimättä, oikolukematta ja vain yhdellä esikatselulla. 5 min.
Ja tietenkään vielä se, että rakastaa jotain, ei tarkoita että siitä seuraava lopputulos olisi aina hyvä. Niinkuin nyt vaikka tekstit. Heh.
Joo, voin taas samaistua tosi hyvin. Olipa kerran, kun koulussa suunnistus tarkoitti sitä, että otettiin kuntopuikot (röökit) ja leikittiin piiloa metsässä. Ja vähän myöhemmin oli aika, kun en osannut kirjoittaa – olin sitä paitsi asunut ulkomailla yhdeksän vuotta ja kynäni oli ruosteessa pahemman kerran. Molemmista päästiin, kun vaan ryhdyin hommiin. Kirjoittamisesta tuli ammatti ja kehosta ystävä. 🙂
Tää on niiiiin totta! Mulla on jääkaapin ovessa kiinni sitaatti Laura Honkasalolta: ”Ei ole pakko olla loistava, tekeminen riittää. Se tekee sielulle hyvää.” Hän taisi liittää tuon käsitöihin, mutta pätee mielestäni liikuntaakin. Tai kirjoittamiseen. Että kaikenlaista voi tehdä, vaikka ei olisikaan huippu. Ja se on pääasia.