Päivät lyhenee, blokki syvenee. Osittain kirjoittamisen tahmeus on Facebookin ”vika”, koska tänne tykkäämisten ryhmään tulee heitettyä nopeasti kaikkea, mistä yleensä ehkä kirjoittaisin.
Koska en jaksa kirjoittaa ”oikeasti”, tein listan asioista, jotka tuntuvat faktoilta. Saatan olla väärässäkin, mutta siitähän ei ole kysymys.
1. On helpompi tykätä läsnäolosta kuin olla sitä.
HS otsikoi, että Onnellisuuden ihannoiminen tekee ihmisistä onnettomia.
Tuntuu faktalta, että tuo pätee myös läsnäoloon ja muuhun hyvinvointiin. Mitä enemmän seuraan läsnäoloa mediasta, sitä useammin mietin, olenko nyt läsnä. Oh my hyvänen aika. Lopettakaa.
Olen alkanut miettiä läsnäoloa vasta kun se tuli muotiin. Ennen taisin vaan olla, mikä oli ehkä terveempää. Luulen, että internetin ulkopuolella elävät ihmiset voivat paremmin, koska he eivät tiedä, että heidän normaali elämänsä onkin ongelma, johon voi ostaa ratkaisun.
Entä jos monitorin takana pysähtyminen ja läsnäolon ajattelu aiheuttavat niin kovia keskittymishäiriöitä, ettei lopulta pysty olemaan missään tilanteessa ilman, että ajattelee jotain muuta?
Missä henkilö on läsnä, jos läsnäolon hetkellä ajattelee eniten sitä, miten ilmaisee sen eteenpäin? (tämä tosin lienee kirjoittajan ongelma nyt ja aina – elämää miettii lauseiden kautta: Miten kertoisin tästä? Kiitos sosiaalisen median, nyt se on kaikkien ongelma)
2. iPhone osaa olla läsnä. Sorkin siitä koko ajan jotain. Jos en meilejä tai sitä mitä ”somessa tapahtuu”, tarkistan oliko puhelin nyt äänellä vai äänettömällä. Pidänkö tästä tavasta? En. Muutanko sen? Kyllä.
Olen alkanut pitää puhelinta lentokonetilassa. Äänetön on liian vähän, mutta sammuttaminen olisi ehdottomasti liikaa.
3. Tommy Hellsten lienee oikeassa. Haluaisin olla kuten hänen isoäitinsä.
”Muistan isoäitini, jonka lähellä oli hyvä olla. Hänen lähellään oli hyvä olla siksi, että hän oli ihmeellisellä tavalla läsnä. Hän piti kaikkea mitä teimme hyvin merkittävänä. Kalan perkaaminen oli kaikkein merkittävintä ja jännittävintä maailmassa silloin kun sitä teki. Syöminen ja aterialla oleminen oli maailman tärkein asia silloin kun sitä teki.”
(Kirjasta Ihminen tavattavissa, Kirjapaja 2001).
4. Läsnäoloon ei tarvita laiturinnokkaa. Ei myöskään ehkä edes ylhäältä tai makuuasennossa kuvattuja varpaita.
5. Jos haluaa olla kaikkialla, ei ole missään. Muistan elävästi, kun Elisa lanseerasi mainoskampanjan, jossa sanottiin ”Haluan olla kaikkialla, kaiken aikaa, kaikkien kanssa, nyt ja aina.” Ei juma. Siitä on .. mitä, 10 vuotta? No, nyt se ainakin onnistuu.
6. Päädyin termiin täysläsnäolo. Tietänette tyypin, joka on kyllä paikalla, mutta joko räplää puhelinta tai on muuten poissaoleva. On niinkuin light-tuote, eli ei oikein mitään. 0 %. Onko täysläsnäolo kuin täysrasvainen juusto tai jugurtti?
Kevytjuustoa tarvitsee monta siivua, kun taas täysrasvaista juustoa tarvitsee yleensä syödä vähemmän. Jos siis on läsnä vain puoliksi, mikään ei koskaan täyty.
Jos eläisi sähköpostin kanssa täysillä 30 minuuttia kerrallaan, ehkä sitä ei tarvitsisi vilkuilla koko ajan?
6. Maitosuklaa on silti parempaa kuin tumma suklaa.
7. Treenin kautta voi opetella läsnäoloa. Yksi helpommista tavoista opetella olemaan hyödyllisesti läsnä ovat raskas voimaharjoittelu ja nopeatempoinen kuulan nostaminen. Jos et elä hetkessä, paino ei nouse.
Läsnäolo voi kestää muutamasta sekunnista minuutteihin. Sen jälkeen se jo hajoaa, koska mieleen tulee ”miten kerron tämän sosiaalisessa mediassa”.
8. Läsnäolo painojen kanssa helpottaa kehon kuuntelua. Mielestäni kehon pitää ensin reagoida, jotta sitä voi kuunnella. Se reagoi esim. hikoilemalla, tai kivulla, sykkeellä tms.
9. Tämä jäi tyhjäksi, kiinnostus loppui, en jaksa keskittyä.
10. Löysin blogin This world ends with me ja jäin siihen heti koukkuun. Tämä oli suloinen: Sometimes bad things happen..
Ihana! Menee jakoon.
Tätä olen itse ajatellut viime aikoina läsnäolosta:
On fakta, että tunnemme vain sen, mitä ajattelemme tässä hetkessä — eli koemme tässä ja nyt sen, missä huomiomme on.
Jos ajattelen tässä hetkessä omia ajatuksiani (”onko tämä hyvä ajatus”, ”mitä mun pitää ajatella”, ”mitä mä sanon seuraavaksi”), tunteitamme (”olenko mä nyt onnellinen”, ”miten mä voin olla onnellinen”, ”miksi mulla on aina näin paha olo”, ”mä en halua että mulla on näin paha olo”), sitä olenko nyt läsnä vai en tai ylipäätään itseäni, menneisyyttäni tai tulevaisuuttani, silloin koko kokemuspiirini täyttyy tässä hetkessä ”minulla” ja sillä mitä ajattelen ja tunnen.
Toisin sanoen voisin ihan yhtä hyvin olla tällöin vaikka tyhjässä huoneessa, koska huomiopiiriini ei mahdu mitään mitä itseni ulkopuolella tapahtuu.
Tämä on yksi syy siihen, miksi suhtaudun nykyään superkriittisesti omien tunteiden ja ajatusten analysointiin ja kaikenlaisiin tekniikoihin, joilla yritetään parantaa fiilistä tai muuttaa ajatuksia — ml. kaikenlaiseen self help -kirjallisuuteen.
Ajatuksemme vaihtuu jatkuvalla syötöllä — muutaman sekunnin välein. Jos en pidä tunnetilasta, jonka tällä hetkellä ajattelemani ajatukset aiheuttavat, minun tarvitsee vain odottaa hetki, ja uusi, parempi ajatus juolahtaa mieleeni. Toimii joka kerta.
Kun tajuaa miten älytöntä on analysoida ajatuksiaan ja tunteitaan, sitä ei edes tee mieli tehdä. Huomiomme on aina jossain — ja jos se ei enää ole koko ajan *minussa*, se menee automaattisesti siihen, mitä ulkopuolellani tapahtuu.
Toisin sanoen silloin kun en ajattele itseäni, ajatuksiani, tunteitani, menneisyyttä tai tulevaisuutta, olen automaattisesti läsnä tässä hetkessä.
Ja tässä hetkessä on käytännössä aina kaikki hyvin.
Niin kuin tämän ”musiikkivideon” (http://www.youtube.com/watch?v=8thEGQywODQ) kertosäkeessä sanotaan:
”Ja tässä hetkessä me olemme täydellisiä. Olemme kokonaisia ja kauniita.”
Tuntuu faktalta myös se, että self help -kirjallisuus aiheuttaa enemmän ongelmia kuin ratkaisuja.
Jep — ja itse asiassa se ON tutkittu fakta, että omien huonojen fiilisten analysointi (silloin kun on huonoissa fiiliksissä) vain pahentaa ja pitkittää huonoa fiilistä…
…kun taas huonon fiiliksen noteeraus (”OK, nyt olen huonolla tuulella”) ja kuittaus ajatuksella ”tämä menee kohta itsestään ohi” nopeuttaa dramaattisesti huonon fiiliksen ohimenemistä.
Lähde: The Willpower Instinct -kirja
”6. Maitosuklaa on silti parempaa kuin tumma suklaa.” Amen 🙂 Allekirjoitan myös sen, miten painoharjoittelu vaatii läsnäoloa. Tempaus on minulle moninkertaisesti meditatiivisempaa kuin hiljaisuudessa istuminen.
”Tempaus on minulle moninkertaisesti meditatiivisempaa kuin hiljaisuudessa istuminen.”
Johanna, se on. Flow-tila, minuutit ym. sen tekee, joten tilana se _on_ meditatiivinen.
Uskon tekemiseen, jonka jälkeen voi *olla*, siksi että on väsynyt. Mutta tarkoituksenmukainen oleminen ja sen tavoittelu on mun silmiin aika kummallista. Ehkä en vaan ole ymmärtänyt vielä jotain; ja jos niin, so be it, koska tällaisia asioita ei sovi miettiä liikaa. Se ei voi olla terveellistä.
Läsnäolon tunnusmerkki on pieni vihreä pallo <3 Siitä tietää, että nyt on pysähdytty <3
Itse olen huomannut että hyvä tapa olla enemmän läsnä ja elää hetkessä on rutiineista poikkeaminen. Jos tekee joka päivä samat asiat samaan aikaan, samassa paikassa ja samalla tavalla elää tavallaan autopilotilla, jolloin kaikki päivät ja hetket muistuttavat toisiaan, ja yhtäkkiä on mennyt päiviä, viikkoja, vuosia ilman että on huomannutkaan. Nykyään pyrin poikkeamaan rutiinista useammin, jolloin saan uusia kokemuksia ja päivästä jää oikeasti jonkinlainen muistijälki. ”Sitten kun” -ajattelu on myös hyvin vaarallista, pitää elää nyt!
Facelakko on ollut myös yllättävän helppo toteuttaa. Ja keventänyt elämää huomattavasti. 🙂
Autopilotti, hyvä huomio!
Lähinnä minusta on kiinnostavaa saada itsensä kiinni niistä ärsyttävistä tavoista, joita ei voi sietää muissa.
Pysähtymisasia on kummallinen kierre, josta en ehkä silti kirjoita enempää. 🙂
Tuo FB-käyttäytyminen ja sen aiheuttamat ihmishäiriöt on niin kiinnostavia, että ajattelin tehdä jatko-opinnot ko. aiheesta, jotta olisi syy tutkia asiaa. Ei tästä näkökulmasta, mutta kuitenkin.