Lainhuuto, kiinteistövero, sokkelipalkki, salaoja, raitisilmaventtiili. Kreosootti, yläpohjarakenne, maankallistus ja juurivuotojälki.
Kaikkeen tällaiseen olen ”tutustunut”, kun muutto pohjoiseen lähestyy. Tehtiin näet Palomiehen kanssa sellainen juttu, että ostettiin pieni maatila Kuusamosta, tarkemmin Rukalta. Päätin aloittaa blogisarjan muuttohommista!
Miltä tuntuu muuttaa Turusta, kivasta ja helposta rivitaloasunnosta (merinäköalalla) maaseudulle, 1964 rakennettuun purulaatikkoon?
No, en tiedä vielä. Kaupat on tehty, talo on meidän, Palomies asuu siellä jo, mutta itse pääsen paikan päälle pidemmäksi aikaa vasta viikon kuluttua. Tietysti jo tässä kohtaa on tullut eteen kaikenlaista uutta, täysi taloamatööri kun olen. Luen tärkeän näköisenä, ylähuuli viivana kuntotarkastusraportteja, nyökyttelen, mutta en ymmärrä sanaakaan.
Talo on rakennettu rintamamiestalo-tyyliin. En ole ollut siellä vielä yhtäkään yötä, mutta sen sijaan olen viettänyt lukuisia öitä lukuisissa aiheeseen liittyvissä Facebook-ryhmissä. Kuulun mm. ryhmiin kuten Rintamamiestalo, Rintamamiestalon remontointi, Purkutavarakirppis, Pelastetaan vanhat talot, Halutaan maalle! sekä tietysti Omavaraistalous ja Omavarainen – vinkit ja neuvot.
Yksi, ehkä aavistuksen kunnianhimoinenkin ajatus meillä on jopa jonkinasteinen omavaraisuus! Viime vuosien kriisit ovat saaneet minutkin, paatuneen mainos-, wellness- ja diginaisen kiinnostumaan omavaraisuudesta. Tätä toki edesauttaa metsästäjä-keräilevä puoliso, joten kyllähän tässä ”kalastajan vaimona” (heh) on helppo omavaraistella.
Toistaiseksi olen itse tuonut yhteiseen saalispöytään lähinnä kuivattua nokkosta. Eikä siinä, nokkonen on hyväksi eturauhaselle ja koen olevani ”tärkeä”, mutta kyllä ei keski-ikäinen mies pelkillä yrteillä elä. !!!XxXo_o
Se, tuleeko meistä oikeita amerikkalaishenkisiä survivalisteja, bunkkereineen kaikkineen, jää nähtäväksi.
Ainahan on olemassa se riski, että sisältäni löytyy sittenkin pieni Mikko Kärnä. Hän näet totesi jokunen vuosi Twitterissä, että
”On aina kotivara. 100 kg riistaa ja 100 kg marjoja pakkasessa. Aggregaatti ja polttoainetta. Vesi omasta kaivosta. Paljon aseita, runsaasti patruunoita. Ei käteistä, vaan kultahippuja.”
.. ja niin, ainahan se on mielessä: aseet ja kultahiput, mutta muutetaan nyt ensin.
Mitä muutto pohjoiseen tuo? Mitä odotan?
En vielä varsinaisesti TIEDÄ. En myöskään voi sanoa, että ”täysmuutto” pohjoiseen olisi ollut itselleni mitenkään pakkomielteinen unelma, mutta voihan sitä kokeilla. Ensin ajattelin, että se on ”kakkoskoti”, mutta realismi iski: kaksi kotia tuhannen kilometrin välimatkalla tuntuu kustannuksiltaan ja järkevyydeltään vähän kyseenalaiselta.
Eniten odotan sitä, että saan asua luonnon – tarkemmin sanoen metsän ja soiden – keskellä. Ei siis tarvitse lähteä erikseen vaellukselle tai retkelle, jotta voin juoda hartaat aamukahvini keskellä kuusikkoa. Ei, ei tarvitse mennä mihinkään, sen kun astuu ovesta ulos! Meillä on oma ranta, joten avanto- ja kylmäuintiharrastus voi pyöriä keskeytyksettä ympäri vuoden.
Kuten huomaatte, vielä minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä maalla asuminen on. Kuvittelen, että juon vaan aamukahveja, ruokin pihapiirin kuukkeleita ja käyn avannossa, ja siinäpä se sitten onkin. 😀 Todellisuus on toki ihan toista, mutta siihen pääsen käsiksi vasta reilun viikon kuluttua.
Tällainen muutos ja muutto on mahdollista mm. siksi, että tyttäreni on jo miniaikuinen (täyttää kohta 20). Työt yrittäjänä taas olen tehnyt jo 12 vuoden ajan pääsääntöisesti etänä – mistä vaan käsin – joten siihenkään tämä ei vaikuta millään lailla. Pandemia-aika toi vieläpä Teamsit ym. arkipäiväisiksi, joten yhden ainutta livepalaveriakaan ei välttämättä tarvitse pitää.
Muutto pohjoiseen on ihana ajatus siksikin, että kenties se on sellainen ”sallittu tapa” erakoitua. Submisantrooppinen vyöhyke, täältä tullaan!
Tämä postaussarjan ensimmäinen osa on vielä vähän haparoivaa fiilistelyä, koska tällä hetkellä en voi tehdä oikeastaan mitään muuta, kuin pakata autoa. Ja ehkä googlettaa mattoja. Ens kerralla konkretiaa!