Tuli lenkillä mieleen buffet-tyyppinen tapa elää, tehdä ja syödä. Tai treenata. Samat lainalaisuudet pätee kaikkiin elämän asioihin, olipa kyseessä treeni, työ, syöminen .. miksei myös ihmissuhteet?
Tiedättekö, eat as much as you can -lähestyminen. All you can eat.
Olen luontaisesti hyvin buffet-henkinen ihminen, eli otan kaikkea niin paljon kuin mahdollista. Paitsi lautaselle, myös työlistalle. Olen tehnyt sitä myös treenissä: yrittänyt tunkea samaan aikaan kaikki taidot tai lajit, tai kehittää kaikkia ominaisuuksia yhtä aikaa.
Ei tule onnistumaan.
Toki niin voi tehdä, mutta silloin on hyvä tiedostaa, että tulee tehneeksi montaa asiaa sinne päin, mutta ei todennäköisesti mitään kovin hyvin. Craving-tyyppinen ahnehtiminen on yleensä pois ennen kaikkea laadusta.
Pointtina onkin buffet vs. balanssi.
Syömisessä, treenissä, työnteossa, elämässä, kaikessa pätee samat asiat. Balanssi olisi varmastikin kehittävin ja pitkäkestoisin tapa elää ja tehdä asioita.
Kaikkea sopivasti. Yksi asia ja ateria kerrallaan. Ei lihapullatornia jälkiruoan päälle. Ei työpäivän aikana ”pikkujuttuja” ja sinkoilua kesken sen tärkeimmän asian. Ei treenin aikana satunnaista kikkailua ohjelmasta toiseen tai kuvapäivityksiä Instagramiin. Kaikki ylimääräinen tilke sotkee sen varsinaisen asian ja siihen keskittymisen.
Työpäivien hallinnan osalta oma ongelmani on se, että teen liikaa kaikkea, koko ajan. Näin: Mä teen vielä tämän.
Urheilulääkärillä oli asiasta hieno kiteytys, jota voi soveltaa myös työhön:
“Jos haluat hyvän tuloksen penkkipunnerruksessa, mitä teet? Teetkö ensin treenin, sitten käyt illalla tekemässä vähän lisää penkkipunnerrusta. Sitten vielä ennen nukkumaanmenoa vähän vielä penkkiä. Ja aamulla ensimmäisenä penkkipunnerrus?”
**
Jos ajattelee työn aiheuttamaa stressiä, suurimmat häiriötekijät on yleensä kaikkea muuta kuin se itse asia. Kuormittavinta on pienet tilkkeet, joista päivä ja pää täyttyy. Facebook ja muu sosiaalinen media. Tai sähköpostin piippaus, tekstiviestit.
Joku ylimääräinen häsläys.
Mitä syömiseen tulee, harvemmin ongelma kai on se varsinainen ateria.
Jos laittaa päivän syömiset vaikkapa Kalorilaskuriin, voinee huomata, että kuormitus tulee kaikesta siitä mitä syö aterioiden välissä tai niiden oheen. Päälle. Sekaan. Ennen ja jälkeen.
http://kalorilaskuri.fVaikkapa kastikkeet, kahvin kanssa otetut pullat, seisten syödyt juustoviipaleet, sinne tänne lisätyt tilkkeet ja täytteet. Harvoin se varsinainen ravitseva osuus (eli oikea ruoka) ketään lihottaa.
Olen elänyt buffet-tyyppistä elämää todella pitkään, sillä lopputuloksella että joka paikassa on kaikkea. Teen koko ajan kaikkea, yhtä aikaa. Sinne tänne. Viuh. On yhtä aikaa viidessä eri paikassa, tuhannelle eri ihmiselle, kaikilla välineillä. Lopulta ei ole oikeastaan missään.
Oivallus siitä, että buffet-lifestyle ei tue mitään ja siitä voi opetella pois, on ollut todella helpottava. Pyrin balanssiin. Asioiden lopputulos on parempi, kun tekee ne yksitellen.
Yksi asia kerrallaan, ei kaikkea yhtä aikaa ”niin paljon kuin mahdollista”. Yksi ruoka, ei tilkkeitä. Yksi treeni, ei sähläystä.
Yksi työasia kerralla ja se valmiiksi. Ei 506 Facebook-chat-ikkunaa samaan aikaan.
Tykkään ihan hirvittävän paljon. Asiat tulee kerralla hoidetuksi, eivätkä ne jää lillumaan. Itsestäänselvää ehkä, mutta minun on pitänyt opetella kantapään kautta. Surrealistinen multitasking-pauhaaminen on karsean kuluttavaa – paitsi toteuttaa, myös seurata vierestä.
Vielä kun saisin uudet paremmin istuvat trikoot, olisin asteen verran lähempänä zeniä. Mutta näin. Tästä aamulenkki, ilman puhelinta.
Ihan hyvät trikoot..
Moi Kukka! Luin tämän kirjoituksesi, tänään vielä uudelleen. Olet nyt niin asian ytimessä kuin voi olla. Arki on juuri tällaista, niin treenin osalta kuin töissä, mutta myös elämässä muutenkin. Sitä yrittää multitaskata jatkuvasti, lajissa kuin lajissa. Luulisi, että olisi jo oppinut sen, että tee yksi asia kerralla, siihen täysillä keskittyen, niin valmistakin tulee jostakin. Hyvä, realistinen, arkea kuvaava kirjoitus! Tässä olisi paljon itselläni petraamista. Taas osui ja upposi 🙂
Terkuin, Teemu