Ei lisättyä sokeria eikä mummoja, kiitos.

Ruokahysterian aikakaudella Varpu Tavin maanläheisyys ja järki on ihailtavaa. Tuore Glutamaatti tulee ja tuhoaa aivosi! -postaus oli yksi parhaista aikoihin.

Ja viimein tämäkin nostettiin esiin: Ruokateollisuus kiertää pakkausten lisäainemerkintöjä. Mutta ei kalapuikko terveyspuikoksi muutu, vaikka koko patukka käärittäisiin suomenlippuun ja poistettaisiin paketista kaikki eet.

Piilottelun lisäksi mielenkiintoista on se, että suuri osa ruokamainonnasta ja -infosta painottuu tällä hetkellä siihen, mitä kaikkea ruoassa ei ole. Ei lisättyjä lisäaineita. Ei lisättyä sokeria. Ei rasvaa. Ei kaloreita. Ei natriumglutamaattia. Ei sitä, eikä luojan kiitos myöskään tätä.

Mitä ruoassa sitten on? Keskitymme vain siihen, mitä emme ainakaan syö. Rakas, mitä ei syötäisi tänään?

Ja kun on poistettu, aletaan lisäämään. Tavallinen ei enää ole mitään, koska lisäarvo (peruste kalliimmalle hinnalle) on tuotava jollain. Lisätty vitamiineja. Lisätty kuitua. Lisätty probioottia, prebioottia, homogeeni ja heterogeeni.

Ruoasta siis tehdään ’terveellistä’ lisäämällä tai poistamalla. Mutta kuinka paljon raaka-ainetta voi velloa ja käsitellä edestakaisin, jotta siinä olisi jäljellä edes se, mitä siinä ihan alunperin piti olla? Minä en tiedä. Vaikeinta on löytää ruokaa, jolle ei olisi tehty mitään.

Koska asiat ovat tapetilla mediassa, aitouden janoon vastataan marketissa: Laadun takeeksi ruokaan lisätään eläkeläisiä ja siniristilippuja. Laitetaan musat päälle, niin päästään tunnelmaan.

http://www.youtube.com/watch?v=572VhrmihwA

Ruokapakkauksiin ilmestyy termejä mummo, maalainen, aito, perinteinen. Koko perheen. Isännän omat. Mummola. Sisko.

Kun tavallisen, kuivan roiskeläpän nimeen liitetään sana aito tai emäntä, siitä tulee mehukas, perinteinen ja täyteläinen. Oikea Maalaisroiskeläppä. Kun kanannahkapullan pakettiin laitetaan sana mummo, ne muuttuvat muhkeiksi täyslihapulliksi. Mummon Kanannahkapullat.

Myös kotimaisuus on valtti, jota ei sovi unohtaa.

”Kyllä kato se on suomalaista niin se on turvallista ja laadukasta” on myytti, jonka nimissä myydään törkyhintaan paitsi puisia koruja ja lasisia lintuja, myös kallista ruokaa. Mutta voiko laadusta mennä takeeseen sen kummemmin kuin ruotsalaisesta tai perulaisestakaan ruoasta? En tiedä, voiko?

PS. Herra Kolmonen ei liity asiaan mitenkään muuten, kuin hyvän musiikin takia. Ja ehkä tuon suloisen porsaan (ajalta jolloin porsaat olivat vielä porsaita eivätkä tuotemerkkejä).

Lisäksi lienee syytä lisätä, että olen ehdottomasti kotimaisen ruoan kannalla. Siis silloin, kun kotimaista on itse ruoka – eikä vain sen ympärille valittu värimaailma.