Kaikki paikat pursuaa elä hetkessä -teemoja, mikä on todella jees. Läsnäolosta on helppo tykätä, mutta ei vaan mene kaaliin. Carpe diem carpe diem, sitten puuskutetaan.
Ehkä hetkessä eläminen on sellainen omanlaisensa Pekka Haavisto. Kaikki kyllä tykkäävät ja kovasti jakavat, mutta silti joku toinen vie voiton. Eli kiire, puuskuttaminen (ja sosiaalinen media).
Montako kertaa tämä pitää lukea ja kuulla, että sen voi jotenkin ottaa käyttöön? En tiedä. Pahimmillaan sitä voi kai puuskuttaa läpi elämän, elämättä ja olematta koskaan paikalla.
Itse tarvitsen näiden teemojen omaksumiseen tuhat oivallusta, kompastumista ja ennen kaikkea sysimustan olon, jotta ymmärrän ja sisäistän, mistä oikeasti on kyse. Jotta voin lopulta muuttua.
Olen kirjoittanut aiheesta viime aikoina, mm. Kenen kiire? ja Mä teen vielä tämän. Ehkä myös Lottovoittajatesti liippaa samaa aihetta.
Vuoden takainen blogitekstini Ihminen, hauras järjestelmä kertoo siitä myös. Luin sen ja muistelin, että voi kun olisikin nykyään noin vähän tekemistä. Mitä oikein valitin? Eipä siinä, ainakin säädän nykyään vähemmän.
****
”Kuulostakoon väsyneeltä, mutta pienten hetkien varastoiminen on tärkeää, koska niistä kaikki lopulta oikeasti koostuu. Elämä rullaa, valuu lopulta hiekkana ohi tekipä niin tai näin. Onneksi yksityiskohdat muuttuvat muistoiksi.
On isoa linjaa, aina kiirettä, arkea ja elämää, mutta kaiken taika on joissain .. se on ohimenevissä minuuteissa. Omassa asenteessa. Siinä, että on joku runko (esim. levytanko), johon nojata. Ehkä siinä, että kaiken keskellä muistaa nähdä myös ne minuutit, ne jotka eivät koskaan palaa.
Jos käsillä on hyvä minuutti (tai levytanko), tartu siihen.”
****
Jatkuva kiire ja poissaolevuus on oman elämän ajan varastamista. Jos ei ole läsnä siinä mitä tekee, siinä missä on, niiden ihmisten kanssa jotka ovat paikalla, elämä menee yksinkertaisesti hukkaan.
Ei tule muistoja, mikään ei tunnu miltään, tietenkään, koska mietit jotain muuta. Et ollut paikalla.
Oliko kiva viikonloppu? En muista, koska ajattelin jotain ihan muuta.
Se on varastamista. Häiritsee ajatella, miten paljon olen varastanut omaa ja toisten aikaa miettimällä ihan muuta silloin, kun olisi voinut nauttia siitä käsillä olevasta hetkestä, niistä ihmisistä, siitä tilanteesta. Mutta ei.
Hetki olisi voinut olla mahtava, mutta minäpä sabotoin sen ajattelemalla mennyttä tai tulevaa.
Se on harmi. Joidenkin asioiden täytyisi vaan antaa mennä, jotta uutta voi tulla. Energian ja ajatusten olisi hyvä saada virrata aika vapaasti. Jos jumittaa ajatuksissaan, sitä ei tapahdu.
Ongelma: liikaa kaikkea.
Ratkaisu: siivoa mahdollisuuksien mukaan ne asiat, jotka aiheuttavat tulppia päähän.
Esim. työasioiden miettimisestä – saati turhasta huolestumisesta – ei jää kauheasti muistoja, jos ymmärrätte mitä ajan takaa. Facebookin ja Instagramin kanssa voi tallentaa hetket nettiin, mutta onko niistä olemassa omia muistoja?
Kannan tällaisia läsnäolon taskukirjoja mukanani kaikkialla. Olen kyllä läsnäolon ystävä, niinkuin olin myös kestovaippojen ystävä silloin kun lapseni oli vauva. Liberoa käytin.
Teoria hallussa, käytännän toteutus vielä hieman puuttuu.
Minäkin olen miettinyt näitä läsnäolemiseen liittyviä asioita viime aikoina. Kyllähän se taitaa olla aika lailla niin, että suurin osa ajasta eletään joko menneessä tai etenkin tulevassa, ”sitten kun..” Kuuntelin, kun eräs 87-vuotias mindfulness-meditaatioguru munkki kertoi läsnäolemisen tärkeästä merkityksestä onnellisuuden ja rauhan löytämisessä ja se sai kyllä miettimään asioita. Kyllähän tuosta meditoinnista on tullut myös länsimaassa suosittu ilmiö ja etenkin monet julkkikset ovat ottaneet meditaation mukaan ”treeniohjelmaansa”. Ainakin Jennifer Lopez tuntuu olevan aika hurahtanut siihen, liekö siinä hänen hyvin säilyneen ulkonäkönsä salaisuus.
Mulla on auttanut hetkessä elämiseen ihan hemmetisti pari juttua:
* Mediapaasto – uutisia lukemalla saa pään todella tehokkaasti tukkoon ja tulee sellainen kiva ahdistus, vaikka omat asiat olisivatkin ihan kunnossa
* Meditaatio/mindfulness/rauhoittuminen – Headspace appi/nettisivu on tehonnut tässä parhaiten. 79 päivää meditaatiota takana (välipäivät laskettavissa yhden käden sormilla).
Elämä kulkee vauhdilla ohi jos on jatkuvasti kiireessä ja vielä pää täynnä sekavia ajatuksia :P.
Pakko kysyä: mikä tuo kirja on, mistä nuo kuvat ovat? Ihan vain sillä että eipä tekisi itsellekään pöllömpää kannella sitä mukana.. 🙂