Fiilistelyt

Harrastus vai elämäntapa?

Kuva ei liity tapaukseen.

Olen ollut viime aikoina aika monessa haastattelussa treenibuumiin liittyen. Hieman My Little Body -tekstin hengessä, joka lienee yhtä ajankohtainen niin lokakuussa kuin toukokuussakin?

Haastattelujen aiheet pyörivät nyt paljon mm. kehonkuvan ja ‘salil eka salil vika’ -ilmiön ympärillä. Yleisvaikutelma tuntuu olevan se, että usein menee överiksi – ja että tavallaan kuuluukin mennä överiksi. Että se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Olen ehkä väärä ihminen näihin haastatteluihin? On blogi, sali ja kampanjat, mutta en silti elä minkään “lifestylen” mukaan. En edes oikein saa kiinni sellaisesta – ainakaan niin pitkälle, että voisin kertoa siitä mitään muuta kuin mielipiteen. En ole kuullut, että olisi olemassa kahvakuulaelämäntapaa tai merimieskävelyelämäntapaa?

Lähtisin myös ilman muuta kaljalle, jos joku vaan joskus pyytäisi (gluteenittomalle, mielellään, mutta voin kyllä joustaa).

Oletus vaikuttaa olevan se, että jos aloittaa liikuntaharrastuksen ja muuttaa ruokavaliota terveellisemmäksi, sitä ei voi tehdä ilman kovan luokan hurahtamista ja valtavaa elämäntaparemonttia. Että on pakko saada jonkinasteinen mania, jonka jälkeen maailmaa katsotaan pipo päässä kuntosalin peilistä (ja sen jälkeen FB-feedistä).

Hetken ajattelin, että mania on toimittajien keksimä juttu. Ihmettelin, mistä kysymykset tulevat – että “voiko treenata ja elää silti oikeaa elämää”.

Mietin, miten nämä poissulkevat toisensa? Sitten tajusin, että siltähän se nettiä selaamalla näyttää. Rahkaa, bodia. Pahaa ruokaa, ja sitäkin vain vähän? 😀

Ehkä tässä on tapahtunut väärinkäsitys?

Se, että pudottaa painoa tai muuttaa ruokavaliota, ei vaadi hurahtamista. Treenaamisen ei ole pakko olla elämäntapa, joka salikortin hankkimisen jälkeen määrittää kaiken muunkin. Se voi olla ihan vaan harrastus. Minulle se on edelleen harrastus (myös työ).

Voihan sitä hankkia kortin salille ja käydä treenaamassa kaikessa rauhassa, ilman ideologiaa tai sen suurempaa ajatusta “suuresta muutoksesta”. Treenata kolme kertaa viikossa ja saada näkyviä tuloksia.

Vaikka siksi, että se on kiva ja erittäin hyödyllinen harrastus.

Ottaa esim. kymppikortin tai kuukausikortin sen sijaan, että yrittäisi sitoutua vuosiksi. Eihän kukaan voi taata itselleen, että “tästä päivästä lähtien kiinnostun treenaamisesta seuraavat kaksi vuotta joka päivä.” Vaikkapa Voimakadulle voi tulla kokeilemaan – jos tykkää, jää. Jos ei tykkää, harrastaa sitten jotain muuta.

Tosin, kukapa ei tykkäisi?
lankku
Asioihin voi suhtautua rennosti. Niinkuin aloittaisi minkä tahansa uuden jutun. Partion, kokkikerhon tai kielten opiskelun. Innostuminen on hieno asia, mutta ei pakollista.

Jos alkaisin nyt tekemään käsitöitä (nollasta ilman virkkaustaustaa), tukehtuisin ajatukseen, että pitäisi tapetoida koko koti erilaisilla ryijyillä ja käyttää tästä eteenpäin vain omin käsin tehtyjä vaatteita. En itse asiassa edes aloittaisi.

Saattaisin innostua ajatuksesta virkata/neuloa (?) villasukat, mutta en haluaisi muuttua käsityöihmiseksi. Ainahan minusta voisi tulla sellainen, mutta en haluaisi aloittaa ajatuksesta, että “nyt minä muutun kokonaan.”

Että pitää neuloa joka päivä, ja keskittyä kaikessa muussakin mm. lankojen laatuun. Pitäisikö jopa pyrkiä suosimaan luomulankaa?

Myös ruokavaliota voi viilata maltillisesti, ilman että kaikki pitää kääntää kerralla ympäri ja yrittää “nauttia” kitalakeen kovenevasta rahkasta, vedensuodattimesta tai apaattisesta kananrinnasta. Tai että pitää ensin motivoitua ihan älyttömästi, että voi vaihtaa vehnän vihanneksiin.

Voihan sen vaan tehdä ja kokeilla – ihan ilman inspistäkin. Niinkuin minä voisin joka päivä klo 16.00 kokeilla, miltä tuntuu pitää virkkuukoukkua kädessä oikeinpäin.

Pystyn erittäin hyvin ymmärtämään, jos edes aloittaminen ei kiinnosta. Se vaikuttaa vaikealta ja monimutkaiselta, siltä että pitää olla “inspis”. Ei tarvitse. =)

Pointti: vaikka haluaisikin muuttua ja tehdä muutoksia, voi silti jatkaa elämää sellaisena kuin se on – lisätä arkeen treeniä ja syödä astetta terveellisemmin.

Yksinkertaisimmillaan näin: aloita voimaharjoittelu ja karsi turhat hiilarit (sokeri ja valkoiset jauhot). Jos aloittaa nollasta ja tekee nämä kaksi asiaa, on jo pitkällä. Ei tarvitse vielä liputtaa mitään ideologiaa tai elämäntapaa.

Hauis- tai vatsalihaskuvien ottaminen ei myöskään ole “pakollinen”, saati kehittävä osuus, vaikka se ulospäin onkin ehkä näkyvin osuus.

Mitenköhän tämän nyt muotoilisi niin, että se kuulostaisi järkevältä. En enää oikein tiedä. Että voi olla terve ja ihan tavallinen? Ja jopa aika helposti?

On selvää, että mitä isompia muutoksia tekee, sitä enemmän tuloksia saa – mutta asiaan voi silti suhtautua myös rennosti. Ja yleensä hyvät asiat seuraavat toisiaan automaattisesti. Ehkä se on lopulta ainoa kestävä suhtautumistapa, koska eihän kukaan voi elää jatkuvassa muutoksessa?

Tarkoitus kai lienee tehdä jotain omaa ja itselle oikeaa? Elämä on juuri sitä miltä se tuntuu, tai jotain sellaista. Ei kauheasti mitään uutta tänään, halusin vaan keventää ajatusta.
kuxa

8 thoughts on “Harrastus vai elämäntapa?

  1. Kukka, hyvää asiaa (niin kuin aina!)! Nimenomaan jos haluaa pysyä terveenä ja hyvässä kunnossa on se parempi tehdä hyvässä hengessä, ilman stressiä tai pakkoa painaa hampaat irvessä . Olen omissa asiakkaissani huomannut sen ongelman tuossa “ihan vaan harrastuksessa”, että ilman kunnon motivaatiota tai sitä inspistä homma tuppaa unohtumaan ja lipsumaan niin, että pian ollaan taas lähtöpisteessä. Jos taas mukana on intoa ja tsemppimieltä, niin tuloksia syntyy!

  2. Hyvä teksti. On se hassua, että ei ole inspiraatiota pestä pyykkiä tai laittaa ruokaa, ja joskus aamulla kun pitäisi lähteä töihin eikä ole yhtään motivaatiota, mutta niin nämä kaikki asiat tulee silti tehtyä. Laihdutuksessa ja elämänmuutoksissa asia tuntuu olevan ihan olennaisen tärkeä, eikä ilman inspiraatiota tai motivaatiota tapahdu mitään. Tiedän tämän koska olen itsekkin sen kokenut ja monesti yrittänyt laihduttaa ja muuttaa ruokailuja. Vasta nyt kun olen ottanut rennommin niin muutosta on alkanut tapahtumaan.

  3. 😀 Kiitos tästä!

    “ja joskus aamulla kun pitäisi lähteä töihin eikä ole yhtään motivaatiota, mutta niin nämä kaikki asiat tulee silti tehtyä.”

    Harvemmin tosiaan kuulee, että “En mennyt töihin, ei ollut motivaatiota.” 😀

    Hyvä että sinulla sujuu nyt – ja kiva myös huomata, että oivalsit jutusta yhden olennaisen seikan, mitä ajan takaa.

  4. Osu ja uppos jälleen kerran! Hyvin kirjotettu! 🙂 Viime keväänä aloin kiinnostumaan kuntosalista vähän enemmän, vaikka se on ollut elämässä vähän on-off jo monta vuotta. Eli suoraan suomeks, ennen kävin kerran viikossa ja nyt neljä kertaa. Porukka heittää kommenttaja, että “Ootko säkin nyt hurahtanu siihen? Treenaatko johonkin kisoihin?”Tietääkseni ei pidä hurahtaa mihinkään jos haluaa jotain harrastaa ja pysyä kunnossa. Tavotteita kuitenkin saa olla ja pitääkin olla. Niin ja eihän se lihas muuten kasva jos ei facebookiin postaa joka päivä statuksia tai niitä haukkarikuvia. Oli kyllä tosi hyvä teksti! 🙂

  5. Ihanaa Kukka! Olen seuraillut Haluan olla minä-kampanjaa ja miettinyt, että jaa-a, aika monta muutosta kerralla. Sitten mietin, että nappaan niistä jotain. Olen ajatellut tuon oivalluksen jälkeen, että minäpäs juon työpäivän aikana vettä reilummin ja kappas, janontunteeni on palautunut niin, että huomaan myös kaipaavani vettä eli en tarvitse inspiraatiota mennäkseni vesihanalle vaan menen vain (toisin kuin aikaisemmin, kun saattoi mennä päivä pitkälle ennen kuin join lasillistakaan).

    Ei tarvitse muuttaa kaikkea kerralla tai tehdä mitään älytöntä projektia. Voi vähän kokeilla. Olen tosin huomannut, että orastava viljattomuuteni herättää kysymyksiä kahvipöydässä tyyliin “ai laihutatko, kun et syö pullaa”. En laihduta, ajattelin vaan testata, että sopiiko tämä minulle. Tuntuu, että varsinkin naiset ovat kovin kärkkäästi asettamassa toisiaan muottiin, jonka mukaan yksi laihduttaa, toinen on syömishäiriöinen, kolmas karppaaja ja neljäshän nyt ahmii aina kaiken makean. Minusta ei taida olla hurahtajaksi, siksipä ajattelin vain testailla.

    Teksteissäsi on mielestäni enenevissä määrin positiivista sallivuutta, joka ei kuitenkaan tarkoita, että itselle sallitaan kampaviineri päivittäin ja viikko lepoa viikon treenien jälkeen. Minä tykkään.

  6. Tämä oli kyllä täyttä asiaa! Vaikka itsekin liputan terveellisten elämäntapojen ja säännöllisen treenaamisen puolesta, olen vähän ärsyyntynyt tästä fitness-buumista ja siitä, että joidenkin mielestä treenaamisen pitäisi olla elämäntapa, johon kuuluu myös se ankea ja iloton ruokavalio. Joillekin sellainen elämä tietysti sopii, mutta onneksi on myös mahdollista sisällyttää treeni osaksi kaikkea muuta elämää tekemättä siitä kaiken keskipistettä 🙂 Itse olen pitkään treenannut säännöllisesti, mutta salilla aloin käydä vasta ihan vastikään, eikä se mielestäni ole todellakaan “ainoa oikea” treenimuoto – ihan hyvin voi olla hyvässä kunnossa ilman salitreeniäkin, eiväthän kaikki edes halua isoja lihaksia tai erityisen sporttista ulkomuotoa. Syön pääosin terveellisesti mutta en halua kieltää itseltäni mitään (gluteenittomalla ruokavaliolla olen vain ja ainoastaan keliakian takia), kyllä tasapainoiseen ruokavalioon pieniä herkkujakin mahtuu 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *