Kahvakuulailun myötä harjoitteluun näyttäisi tulleen uusi trendi, joka on ns. väheksyvä tekeminen. Enimmäkseen ”kahvakuulaa heilutellaan”, mikä ei kuulosta kovin vakavasti otettavalta tai tehokkaalta harjoittelulta.
Olen toki pilkunviilaaja ja kahvakuulalla harjoittelusta ja nostamisesta puhuttaessa ilmeisesti tosikko – mutta jotenkaan en osaa tykätä diminutiivitreenaamisesta. Kun voisi samalla vaivalla tehdä kunnolla.
Entä jos harrastaa painonnostelua? Voimanostelua? Maastavetelee? Tai ammatikseen hoitelee sairaita tai kirjoittelee vähän kirjoja?
Tuli vaan mieleen.
Kyse ei ole siitä, että pitäisi tehdä jotenkin kovaa tai taistella henkensä edestä tms, (ks. Spartalekan blogi Kuolemanlaakso) – mutta on kuitenkin ero sillä, tekeekö treenin vai heilutteleeko vaan.
Soudellaan!
http://www.youtube.com/watch?v=C_WUiy-dC4s
http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=354
Minusta mikä tahansa ihmiset kotisohvalta ylös nostava liikunta on positiivinen asia. Jos heiluttelu tehdään turvallisesti ja se ihmisiä innostavasti, niin why not. Jotkut katsoo Zumbaa nenänvartta pitkin, mutta omasta mielestäni pääasia on se, että ihmiset liikkuvat ja kokevat liikunnan mielekkäänä – ja kuulan heiluttelu muuten näyttää nostavan peffan sohvasta ja suupielet korviin. Pelkkä kuulan nostaminen kun ei suuremmalle joukolle pidemmäksi aikaa varmaan toimisi, joten sallittakoon heiluttelu heille (meille) 😉
On toki, ja sallitaan meille, teille ja heille – eihän se väärin ole. Eikä edes vaarallista?
Mitä kuulan nostamiseen tulee – ajattelen, että juuri se _sopii_ pidemmäksi aikaa. Heiluttelu on .. no, heiluttelua, mutta nostamisen ideologiaan sisältyy tekemisen jatkuvuus. Voihan olla, että myös ”heilutteluun” sisältyy sama, jos ensin tietäisi mitä se on. 🙂
Kysehän on vain termeistä, mutta pitkälti juuri niiden kautta luodaan joko uskottavuus tai epäuskottavuus.
Itse haluan ajatella kahvakuulan aidosti hyvänä (ja uskottavana) harjoitusvälineenä. Termit on tärkeitä oikeastaan juuri pitkäaikaisuuden kannalta: heiluttelu tulee ja menee trendien aalloissa, eikä kenellekään koskaan selvinnyt mitä se oikeastaan oli. Oliko se hyödyllistä? Kehittikö se?
Näin tosikon näkökulmasta tällä tavalla. 🙂 Kenenkään ei kannata loukkaantua, saati ottaa henkilökohtaisesti. Tämä on vaan mielenkiintoinen ilmiö. Yhtä lailla .. jos aloittaisin käsityöharrastuksen, virkkailisin varmasti silmukat solmuun ja sitä rataa, kun en muusta tietäisikään.
Ja vielä – kyllähän käytetyt termit vaikuttaa suoraan siihen, miten paljon jotain asiaa tai palvelua arvostetaan tai ei arvosteta. En tahtoisi kirjanpitelyä tai hiustenleikkailua, enkä myöskään lääkäriin mennessäni vaikkapa hampaiden porailua tai oikomishoitelua.
Siksi toisinaan kummastuttaa, miksi tässä asiassa vähättely ja epämääräisyys on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Termistö suuntaan tai toiseen ei tee itse asiasta tai treenistä sen vakavampaa, mutta ehkä tietyt sanavalinnat sisältävät hieman enemmän arvostusta omaa tekemistä tai asiakasta kohtaan.
Hyvä huomio tuo vakavastiotettavuus. Ehkä kuitenkin tässä rimakammoisten ja perfektionistien luvatussa maassa juuri se matala kynnys saa ihmiset uskaltautumaan tunnille. Laajemmasta asiakaspohjasta sitten varmasti löytyy enemmän niitäkin, jotka oikeasti innostuvat nostamaan kahvakuulaa, ja ottavat lajin tosissaan (hyvässä mielessä). Tuntikuvaus ”kahvakuulan noston alkeet” kun ei sunnuntailenkkeilijää liiemmin houkuta.. 😀
Kansanterveyden näkökulmasta tärkeintä lienee, että kunhan heilutaan edes jotenkin, ja yksilön kulmasta taas jatkuvuus ja kehittyminen ovat avainsanat. Siihen kunnollinen tekniikka ja sopivat tavoitteet vastaavat hyvin. Termeistä puheen ollen, ”yrittäjä” on ehkä suomen kielen sanoista masentavin, samaa sarjaa puuhastelun kanssa.. 😛 Yrittäjät ansaitsisivat paljon hienomman sanan.
Kahvakuulan ei soisi vaipuvan trendi-ilmiöiden romukoppaan muutaman liikuntailmiön, leipäkoneen ja muun hypen kaveriksi. Kuitenkin, jos se saa useita vuosia ison osan suomalaisista liikkeelle, niin se on jo paljon se.