Kuva Annasta syksyltä 2013.
****
”Eihän kukaan halua elää jatkuvassa muutoksessa”, totesi eräs elämäntapamuutosta tekevä mies kerran. Hän opetteli uudenlaisia syömistapoja ja mietti, milloin olisi valmis.
Valmis tarkoittanee vähärasvaista, ajokoiratyyppistä (tiukkaa ja vahvaa) vartaloa, lujaa suorituskykyä, citymaasturin itsetuntoa? Tai sitten jotain muuta, mitä kenellekin.
Lohdutus; ei kukaan ole koskaan valmis. Ja jos hetken onkin, loppuelämä on kuitenkin ”ylläpitoa”.
Tämän takia hyvinvointia, painonhallintaa, liikkumista tai muuta ei voi tehdä kuureina, vaan näistä on jollain keinolla tehtävä pysyviä elämäntapoja. Myönnän itse käyneeni läpi sata erilaista ruokavaliomallia ja kiertäneeni myös ajatusteni tasolla useammankin kehän. Pohdin tätä kirjassakin.
Moni elää jatkuvassa muutoksessa ja hyvin usein laihtuakseen. Häiritsevää se alkaa olla silloin, kun tätä ”muutosta” on tehty esimerkiksi kymmenen vuotta ilman mitään tuloksia. Eli ollaan samassa pisteessä kuin vuonna 2003, siitä huolimatta että on laihduttanut ja aloittanut uutta elämää koko ajan.
On kyllä mietitty paljon, että miksi ja miksi ei. Että ollaanko kauneusihanteiden uhreja ja mitä halutaan tai ei haluta. Hyväksytty itseä, inhottu itseä. Ostettu sykemittareita, motivoivia trikoita, ergonomisia hiiriä, salikortteja ja personal trainerin palveluita.
Mutta mikään ei muutu miksikään.
Yhteistä näissä tuntuu olevan se, että muutos tai elämäntapamuutos nähdään aina kuurina, joka vaatii suuria panostuksia. Silti sitoutuminen puuttuu, suunnitelmallisuus ja tieto puuttuu.
Ruokavaliot vaihtuvat viikon tai kuukauden välein sen mukaan, mikä on iltapäivälehden kannessa. Jos Gwyneth Paltrow laihtuu gluteenittomalla dieetillä, sitä pitää kokeilla. Mutta miksi Bridget Jones, joka sentään laihduttaa koko ajan, ei laihdu millään dieetillä?
Kysymys kuuluukin, miten jatkuva muuttuminen ja kuureilu loppuu? Loppuuko se? Kyllä. Laihduttaminen loppuu siinä kohtaa, kun saa ruoka-asiat sellaiselle mallille, että ei tarvitse enää laihduttaa. Treenaamisen aloittamisen ajattelu loppuu siinä vaiheessa, kun kerran aloittaa ja saa siitä pysyvän jatkumon, tavan tai harrastuksen.
Mitään oikotietä ei ole, joten peräänkuulutan sitoutumisen perään.
Treenin suhteen lajit ja mieliteot tuntuvat vaihtuvan koko ajan. Peruste sille, miksi ei kuitenkaan tee mitään kunnolla tai säännöllisesti, on se, että pääasia että tekee jotain, koska “ihan mikä tahansa” on kuitenkin ”parempi kuin ei mitään”.
Tai liikunnan ilo. Että pitää olla iloista. Ei voi nostaa painoja, koska se ei ole se oma juttu. Mutta entä jos voima olisikin juuri se, joka tekee iloiseksi?
Jos tekemisestä puuttuu suunnitelmallisuus, se jää rikkonaiseksi ja tuloksettomaksi. Jatkuvassa muutoksessa oleminen ja eläminen ei paranna mitään. Surrealistisen vaihtelun sijaan ehdotan, että valitsee yhden ruokavalion ja yhdet treeniohjeet, joita noudattaa parhaansa mukaan ensin viikon, sitten kaksi, sitten neljä. Tällä tavalla muutos pääsee ylipäätään käyntiin, saa tuloksia ja tietää, toimiiko se.
Tästä lisää kirjassa, joka on jo täällä, mutta ei vielä siellä. Sitä odotellessa!
Minä en ainakaan ole valmis, vaikka parhaani yritän. Aina on varaa petrata, edes vähän ja tavoitella jotain parempaa. Toivossa on hyvä elää ja haaveet ylläpitävät toivoa paremmasta huomisesta. Oikeastaan on hyvä, että jokainen päivä on vähän erilainen. Olishan se aivan kamalaa ja harmaata, jos kaikki olis vaan yhtä ja samaa, niin tasasta, että ällöttää. Toisaalta omista rutiineista voi olla hyötyäkin, niillä voi pitää itseään koossa tai ainakin yrittää. Tässä vielä ylsi näkökulma: http://kotiliesi.fi/blogit/himahella/kun-ruoasta-tuli-ongelma
Miksi pitäisi noudattaa mitään tiettyä ruokavaliota ylipäätään? Laihtuminen on mahdollista ihan sitenkin, että syö ”normaalia” terveellistä ruokaa, johon kuuluu kyllä ihan sopivissa määrin myös ne paljon pelätyt vilja- ja maitotuotteet. Ei tarvitse aina vetää överiksi ja alkaa rajoittaa itseään liikaa, kun se ei ole edes tarpeen. Itse laihduin 10 kg vuodessa siten, että söin ns. virallisten suositusten mukaisesti, välillä herkkujakin kohtuudella. Salia pari kertaa viikossa ja kävelyä tai reippaampaa hölköttelyä siihen päälle pari kertaa viikossa.