Katso eteen, et voi tietää.

Elämän arvaamattomuus ja erikoisuus on tullut viime päivinä esiin monellakin tavalla.

Olin eilen Anna-lehden haastattelussa ja toimittajalle vastatessani yllätyin omista sanoistani monesti – aivan kuin en olisi yhtään kartalla siitä, mitä teen ja missä menen. Ehkä en olekaan – kaikkea ei mitenkään ehdi. Heh.

Hämmästelin omaa elämääni kun kuulin itseni kertovan, että ”valmistuin Turun Taideakatemiasta, työskentelin mainostoimistoissa ja nyt perustan painonnostosalin Turun Itäharjulle.”

Hetkinen. En ole kiireessä tullut ajatelleeksi tapahtumien ja vuosien kulkua oikein ollenkaan – ilmeisesti moni asia realisoituu itsellekin vasta sitten, kun sen päästää suustaan.

Ja näköjään asioiden ääneen sanominen – etenkin toimittajille – myös johtaa johonkin.

Muistan, kun Sport-lehden toimittaja kysyi 2010 keväällä mistä haaveilen. Sanoin, että haluaisin oman naisten joukkueen (juttu on luettavissa tuossa: Sport_KukkaLaakso).

Eipä kulunut kauaakaan, kun oli sellainen!

Nyt se on jo Painonnostoliiton alainen seura ja nostajat maan parhaita. Täällä: Lift Me Up.

Kun toimittaja kysyi nuoruudestani, ja että millaiseksi halusin tulla isona, olin hetken hiljaa. Muistan teininä haaveilleeni olevani toimittaja tai kirjailija, mutta se että perustaisin painonnostosalin, ei kyllä käynyt mielessä. Toki olen kirjoittanut paljon juttuja lehtiin ja yhden kirjan, mutta silti.

Päivän sanoma voisi olla se, että elämä on arvaamatonta.

Toki, ei mikään helposti tai itsestään tule. En tiedä mikä ihmisiä yleensä motivoi, mutta minua motivoi näköjään se, kun joku sanoo ei.

Ei pakottaa eteenpäin – se on monen asian ydin. Mikään ei tule helpolla, se onkin se suola ja hienous, ainakin minulle.

• Perustin blogin siksi, kun en kelvannut naistenlehden bloggaajaksi (luulen kyllä, että yli 82,203 visiittiä viikossa on ihan hyvin yhden naisen blogiksi)

• Aloin vetää omia kahvakuulakoulutuksia, kun en kelvannut ohjaaksi.  Tarjosin opetusta useampaan kertaan, mutta vastaus oli että ”meillä on jo”. Kuulin myös monesti, että ”ei ihmiset halua tehdä pelkkiä perusliikkeitä”.

Ok. 🙂

Varmaan suurin osa siitä mitä teen työkseni ja ylipäätään, perustuu pitkälti siihen että joku ensin sanonut, että ”ei noin voi tehdä”.

Eikö? Miksei?

Kuvat: Jaakko Kahilaniemi

******

Kaikki kiteytyy tänään jollain tasolla tähän biisiin, jota kuuntelin autossa kun ajelin tänään aamuseitsemältä kotiin.

Sanoisin, että elämä on ihmeellistä, kun antaa sen viedä. 

”Juokse päätä pahkaa, älä seuraa miten muut tekee. Jos käännyt katsomaan taaksesi, näetkö silloin eteen?”