Olin eilen pitkästä aikaa (!!) Voimakadulla.
Taukoa omista treeneistä on nyt sen viisi viikkoa (siinä ajassa 2 treeniä!), ja saliakin ollaan pidetty kesällä auki vain tiistaisin ja torstaisin täyden arki-aukioloajan sijaan. Onneksi meillä on niin hyvä porukka, että Tuomas, Vesa ja Samuli on pitäneet salia pystyssä sillä välin, kun itse olen työstänyt kirjaa ja tehnyt muita hommia.
Oman treenimotivaation kanssa on ollut aika hankalaa.
Pääsääntöisesti kaikki fyysinen (kävelyä lukuunottamatta, enkä ole varma lasketaanko sitä) on jäänyt väliin siksi, että ei ole ollut yhtään voimia eikä kapasiteettia .. no, mihinkään.
En jaksa moisesta stressata, lisäksi päätin jo aikoja sitten että jos jokin asia tuntuu aidosti väärältä, en tee sitä. Toki harjoittelun kanssa on hankala erottaa mikä on ansaittua ja järkevää lepoa ja mikä laiskuutta, mutta tällä kertaa annoin ajatusten olla. Minulla ei ole nyt mitään tavoitteita minkään suhteen, eikä kukaan, missään odota mitään (itseäni lukuunottamatta), joten en tiedä miksi ottaisin paineita treeneistä.
Joka tapauksessa, eilen Voimakadulla huomasin, ilokseni, että innostus ja kiinnostus on palaamassa.
Huomasin myös, että se mikä motivoi eniten, on aina ilmapiiri. Ei se, että päättää että ”nyt minä aloitan”; vaan se että on oikeassa paikassa, oikeiden ihmisten kanssa.
Hyvät tyypit, jutut, fiilis. Niitä meillä on.
Jotkut saattavat motivoitua siitä, että liimaavat jääkaapin oveen jonkun toisen kuvan, mitä en ole koskaan oikein ymmärtänyt. En ihan usko, että mitään pysyvää saavutetaan sillä, että halutaan olla ”kuten joku toinen”. Varsinkaan, kun voi olla täysin mahdotonta olla sellainen kuin jokin toinen on – ihan jo rakenteellisista syistä.
Kyllä minäkin haluaisin olla kuten Gisele Bündchen ja voisin liimata hänen kuvansa jääkaapin oveen.
”Ainoa” mikä meidät erottaa on se, että olen a) vähän lyhyempi (ei niin paha) ja b) olen 20 kg painavampi. Todennäköisesti nyt ja aina. Ei sekään paha ole, mutta saa kuitenkin muistamaan että uittotukista ei voi tehdä kiinalaista syömäpuikkoa.
Miksi yrittää olla jotain muuta kuin paras mahdollinen versio itsestään?
Mutta takaisin Voimakadulle. Sain oman treeni-innon palaamaan kertalaakista ihan vain sillä, että seurasin muiden treenejä. Toki tässä on takana sellaiset 15 vuotta jotain painoharjoittelua, eli en aloita nollasta, mutta viiden viikon tauko tuntuu kyllä vähän nollapisteeltä.
Ikuisesti jäi mieleen Pasin toteamus siitä, että ”Nyt vedetään kuin Raumanmeren juhannuksessa!”, ja niin vetivätkin. Pasin ja muut löydätte täältä: Satujumppaa ja salikohtaamisia -blogista, jonne tulee myös meidän Voimakadun valmentajien haastattelu kohtapuoliin.
Tällaista oli meillä eilen. Toni, feat. Niko ja Pasi.
Tunnelmia, salakuvasin putkirullaillessa.
Muistutuksena, että syksyn kurssit on esillä ja ilmoittautua voi nyt!
Kahvakuulakurssille mahtuu vielä, samaten painonnostoon, mutta voimaharjoittelun peruskurssi on tällä erää täynnä.
Kirjoituksen pointti? No se, että jos haluaa ylläpitää motivaatiota, olla innostunut ja saada tuloksia, ehkä kehittyä, kannattaa etsiä ja löytää oikea paikka ja oikeat ihmiset.
Pysyviä tuloksia ei tule sillä, että aloittaa seitsemän uutta lajia syyskuussa ja lopettaa kahdeksan lokakuussa. Se jokasyksyn puuskutus tästä samasta asiasta ei tänä vuonna ole sen pysyvämpää, kuin viime vuonnakaan, ehkä?
Jos olisin nyt itse siinä tilanteessa, että pitäisi pudottaa painoa, muokata kroppaa ja löytää motivaatio ja ”uusi laji”, kelaisin vuosissa taaksepäin.
Montako kertaa olen tehnyt saman aiemmin? Aloittanut ja lopettanut? Onko se tuottanut tulosta? Jos se ei toiminut viime vuonna, eikä sitä edellisenä, miksi se toimisi tänä vuonna eri tavalla?
Uskon, että lopulta jatkuvuudessa on paljolti kyse siitä, millaisen fiiliksen jokin asia tuottaa. Ei kukaan innostu liikunnasta ikuisesti, jos se on aina väkinäistä puurtamista, sitä että odottaa sitä ”liikunnan jälkeistä hyvää oloa” tai pelkkiä tuloksia peilissä tai vaa’assa. Toki, muutos on se joka motivoi, mutta ylläpito onkin alkua hankalampaa.
Hyvässä porukassa itse tekeminen on se, joka palkitsee ja innostaa eniten. Suosittelen lukemaan myös tämän vanhan postauksen Suorituskyvystä: Kehitä, älä kuihduta. Taisin olla nykyistä fiksumpi v. 2011. 🙂
Ja jos minulta kysytään, ja usein kysytäänkin, sanoisin että hyvin yksinkertainen voimaharjoittelu on se, jolla kannattaa aloittaa. Ja jatkaa.
Edistyminen. Tai oikeammin tällä iällä ei voi puhua enää kovinkaan tulosten parantumisesta kilomäärissä, mutta kun omasta tekniikasta löytää parannettavaa, niin se innostaa. Taas päässyt hieman aloittelemaan painonnostoa ja huomasin, että yli vuoden tauon jälkeen tekniikka on parempi kuin lopettaessa! Kotikuulailussakin tapahtui ahaa-elämys parissa asiassa ja ehkä vaikuttanut tuohon tankotempailuunkin.