Nyt kun vuosi on lopussa ja vietin taas yhden yön yskien, tajusin että olen tänä syksynä sairastellut enemmän kuin aikoihin.
En usko, että se liittyisi kehoni vastustuskykyyn. ”Ooksää vilustunu?” kuulostaa vähän hassulta sellaiselle, joka seisoo avantosaunalla kolmena iltana viikossa. Luulen, että se onkin mieleni, joka minut sairastuttaa.
Tommy Hellsten kirjoittaa uudessa Ajan takaa – kirjassaan vähän syysnuhaa isommista asioista, mutta uskon suurten totuuksien liittyvän myös flunssan kaltaisiin arkisiin ärsyttävyyksiin.
Kaneliteetä ja sen verran rommia, että kanelin maku peittyy.
Juttelin ystäväni kanssa joku aika sitten sairasteluistani. Kerroin olevani taas kipeä, johon hän kysyi, mitä töitä olen tehnyt. Hän kysyi, ryhdyinkö aiemmin mainitsemaani projektiin – siihen, johon en halunnut osallistua? – No lähdin. Miten niin?
Siten niin: tein taas asioita vastoin omaa tahtoani. Tänä vuonna moni muukin asia on ollut sellainen, mitä en ole halunnut tehdä, nähdä tai kohdata, mutta on ollut pakko: silmät kiinni ja seinää päin.
Varjo aukeaa tai ei aukea, mutta hypätään nyt ensin.
Jos jaksan, summaan tämän vuoden kuten Kaisa teki. Tai ehkä summaan viisi vuotta kuten Marko teki. Tarinat olisivat huikeita, en ole muistanutkaan miten rikkaaksi ja erilaiseksi elämä jossain vaiheessa kääntyi. Elämä on sellainen. Se kääntyy. Ja kantapään kautta alan myös oppia, minne sitä kannattaa kääntää ja mitä kaikkea tehdä.
Sama aihe tuli vastaan myös Hellstenin kirjassa, kappaleessa Tekemisen helppous. Hellsten kirjoittaa näin:
”Tapahtukoon sinun tahtosi” on lause, jota viime aikoina olen yrittänyt sisäistää. Toisin sanoen olen pyrkinyt tunnistamaan, mitkä pyrkimykseni nousevat egostani ja mitkä taas sielustani. ”Mitään sellaista, mikä ei tahdo tapahtua, ei pidä panna tapahtumaan.” Tämän lauseen olen jo vuosia sitten luonut itselleni ohjenuoraksi.
Kaikessa siunauksellisessa tekemisessä pitäisi aina olla läsnä helppous. Kun asiat menevät oikeaan suuntaan, ne loksahtavat paikoilleen kuin koneen osat. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei ihmisen pitäisi ponnistella ja tehdä työtä. Se tarkoittaa, että hänen pitäisi kehittää kyky vaistota, milloin vastoinkäymiset ovat merkki siitä, että yritetään väärää asiaa tai väärällä tavalla.”
Uskon, että sairastelut loppuvat, kun lakkaa täyttämästä elämää jutuilla, joita inhoaa. Jos on valinnan mahdollisuus, pitää valita oikein. Palkkatyössä sitä ei aina ole. Yrittäjänä pitäisi voida valita.
Sanon aina kyllä. Silloinkin kun tiedän, että pitäisi sanoa ei. Keho, mieli ja sielu huutavat ei, mutta suusta pääsee aina kyllä. Ja hymy päälle: Tottakai hei. Ihanaa.
Lopputulos: teen asioita joita en halua tehdä –> koen ne vääriksi tai jopa vastenmielisiksi –> stressaan –> nukun huonosti jos ollenkaan –> sairastun ja saan flunssan tms –> hermoilen niin että en itsekään siedä läsnäoloani.
Uskon, että kun tekee asioita jotka tietää oikeiksi, jaksamisen rajat venyvät kauemmas. Tieto siitä että tekee oikeaa asiaa, kantaa. Mutta kun ajautuu juttuihin, joissa ei pitäisi olla, tai jotka ovat arvomaailman vastaisia, sitä jollain tasolla sairastuu.
Onneksi on mahdollisuus kasvaa. En usko, että kenenkään on pakko tehdä mitään, minkä tietää olevan eettisesti väärin tai itseään kohtaan väärin. Jos elää ristiriidassa itsensä kanssa, onko mahdollista voida henkisesti hyvin? Jos mieli on musta kuin eebenpuu, miten fysiikka voisikaan kestää?
Ei se tietenkään aivan noin yksiselitteistä ole, mutta tuollaisenaan se olisi aika herkullista. Uskon, että periaatteessa juuri noin yksinkertaista se voisi olla.
Tärkeimmät työt lienevät raskaimpia, mutta kenties ne on myös jollain tavalla siunattuja. Hänellä, joka tekee näennäisesti helppoa, mutta ”väärää asiaa”, saattaa olla vaikeampaa elää tekemistensä kanssa.
Elämän ei missään nimessä tarvitse olla walk in the park, mutta miksi vetää päiviin väkisin haasteita ja hankaluuksia, joita ei tarvitse. Ei niistä tule kuin sairaaksi ja hulluksi.
Zen Cafe sitä lauloi, että eipä tiennyt tyttö. Nyt jos kestät tämän vuoden niin on seuraava jos kestät sen niin kestät sitten varmaan vielä yhden.
Joko pitää koittaa kestää, tai sitten muokata laiffi sellaiseksi että sitä ei tarvitse kestä, vaan että sen voi elää. Vain itse voi tietää, missä oman elämän kestämisen ja elämisen rajat menevät. Livet er skønt.
Olen samoilla linjoilla! Jos ei kuuntele tunnettaan, vaan antaa järjen määrä elämässään kaikki valinnat, niin se päivä koittaa, kun kroppa kertoo oliko valinta oikea vaiko väärä ja siitä sitten opitaan – toivottavasti. Minulla myös syksy on ollut yhtä flunssaa ja syy on myös selvillä. Ja varmaa on, että tämä ei ole sitä, että olisin juossut vähissä vaatteissa ulkona tms.:) Pikaista tervehtymista ja oikeita valintoja. Harjoittele sanomaan myös ei 🙂
Joo, eikä tämän ollut tarkoitus kuulostaa mitenkään valitukselta, vaikka siltä se nyt taisikin kuulostaa. Jännä miten itse kyllä _tietää_ mikä olisi se oikea teko, mutta jotenkin tulee aina mentyä ..
Del Monte -nainen sanookin tästä lähtien aina ei. 8) Defaulttina ei, kuten pitää!
Hyvä kirjoitus.
Mulla on ihan sama menossa. En aio tehdä enää yhtäkään sellaista asiaa, mitä inhoan. Tai siihen ainakin pyrin. Esimerkiksi aamuseiskan ohjaukset alkoivat tökkiä ja tuntua rasitteelta. Lopetin ne. Olen ollut liikaa samanlainen, ottanut juttuja hoidettavakseni, joista tiedän jo heti alussa, että tästä ei hyvä seuraa. Mutta oman käytöksen tiedostaminen ja irtipääsemisen halun tiedostaminen on jo hieno alku. Sanotaan siis kyllä mukaville asioille, ei kuormittaville.
Taas hyvä kirjoitus. Jakoon!
EI jees-tyttöilylle! Tuttuja teemoja ja alan olla jo melko hyvä sanomaan ei asioihin, joista sydän sanoo etten oikeasti halua tehdä tätä.
Mun vuoden isoin havainto oli se, että ainoa syy etten ole hyvällä mielellä on se, että itse estän itseäni tuntemasta hyvää oloa (tossa tarkempi selvitys aiheesta: http://www.evitalehti.fi/blogit/katri-manninen/älä-sido-itseäsi-puuhun)
Hei mikä sun meiliosoite on kun tää vanha puusilmä ei nyt näe sitä missään? Tai meilaa se mulle, pliis, kutri@kutri.net, niin laitan sulle yhden jutun, joka voi auttaa itsensä kuuntelun ja ein sanomisen opettelussa.
Tosin ensin melkein 20 vuotta sen uskoneena, että mieli saa meidän sairastumaan kuvaamallasi tavalla, olen alkanut epäillä että tämäkin havainto voi olla vain yksi tarina, mitä kerromme itsellemme. Kirjat ”Mistakes were made but not by me” ja ”Invisible Gorilla” ovat aika tajunnan räjäyttäviä, jos haluaa nähdä miten sitä itseään huijaa omilla stooreillaan. Eli mitä jos joskus sitä vain sairastelee enemmän ja joskus vähemmän ilman sen suurempaa dramaa — tai ehkä koko ajan sairastelee suht samalla tavalla, mutta silloin kun mieli on hyvä, sen unohtaa ja silloin kun mieli on alavireinen, siihen kiinnittää huomiota? En tiedä.
Pikaista paranemista!
Täysin samaa mieltä. Kiinnostuttuani ravitsemuksesta kuvittelin, että nyt ei enää tarvi sairastaa. Ruokavalio hipoi täydellistä ja silti niitä hiton flunssia vaan tipahteli taivaalta ja aika tiheään tahtiin. ”Ehkä ruokavaliossani on vielä vähän hiottavaa”, ajattelin ja kiristin toimenpiteitä. Olo oli epätoivoinen ja ehkä vähän nolo. Olinhan jo ehtinyt paukutella henkseleitä ja kuvitella voittamatonta virusten edessä. Mutta vähän aikaa sitten tajusin saman kuin sinäkin ja hellitin vähän ruokavalioni suhteen. Pääkoppa ja sen olotila ratkaisee yllättävän paljon. Ikävä mutta on, että niitä muutoksia ei aina pysty tekemään ainakaan heti, mutta kovasti yritetään, silleen hyvällä tavalla.
By the way, kaneli on herkkua.
Mieti,miksi ET sano ei ! Se on monesti opittu tapa-malli,jota suorittaa ,kun ei ole riittävästi läsnä !! Mulla ollut aikanaan tosi vaikeaa rajata työ+työ ajat ! En anna potilailleni puhelin numeroa(vain toimiston) enkä e-mail osoitetta! Haluan pitää jotain rajaa työn ja vapaa ajan välillä ! Mulla oli vaikeaa sanoa pyyntöihin ei,koska se hiveli mun egoa !! Bruce Lipton PH.D mielestä ihminen kulkee autopilotilla noin 85% ajasta, johon vaikuttaa kaikki opitut mallit lapsuudesta asti ! Silloin ei tee oikeasti tietoisia valintoja ,vaan peilaa niitä uskomusten kautta !
Kun viimein oppii sanomaan ei niin se saattaakin olla muille vaikeampaa sulattaa kuin itselle. Kummallista väkeä olemme.
joskus on kummallisen vaikeaa kunnioittaa itseään ja omaa tahtoaa, vaikka senhän pitäisi olla meille kaikkein arvokkainta.
elämä on opettelua.
Niin totta. Ei on vaikea sanoa, ennen kuin sen ottaa toistuvaksi tavaksi, mutta ilman sitä sanaa hukkuu. Ja kyllä työt saa rankkojakin olla, jos siitä nauttii. Ilman nauttimista mistään ei lopulta tule mitään vaan sitä saa ikuisesti vetää jotain kivirekeä.
Tiedätkö mitä kanelia kaneliteessä on? Ceyloninkanelissa ei ole kumariinia – ja jos maustepaketin kyljessä ei lue Ceyloninia, se on todennäköisesti kassiakanelia. Noissa kahdessa on selvä makuero, ceyloninkanelin eduksi. Eviran sivuilla on kumariinista: http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tietoa_elintarvikkeista/elintarvikevaarat/elintarvikkeiden_luontaiset_myrkyt/kanelin_kumariini/
Enpä tiedä kanelista, mutta rommi oli halpaa ja hyvää.
Turha tehdä asioita, joita ei halua, se vaan on niin yksinkertaista. Elämässä on kuitenkin NIIN PALJON ihania asioita, joihin voi käyttää aikansa. Tyhmät jutut on aina pois jostain muusta. Live and learn. Unelmien uutta vuotta Kukka, kaikki on taas mahdollista, jee! xx
Luin syksyllä Deb Shapiron kirjan Kehosi paljastaa mielesi. Se oli mielenkiintoinen lukukokemus. En tiedä oliko mulla vain huonoa tuuria, vai yrittikö keho kertoa syksyllä jotain, kun sairastelin putkeen hyvinkin erilaisia vaivoja. 😉
Asiaa, Kukka.