Harjoittelusta

Mistä tunnet sä ystävän

– Paidasta.

***

Blogi on aavistuksen hunningolla, syy siihen on 1.4 alkava Kevätherkku-projekti (kyllä, pääset mukaan, täällä se tapahtuu).

Kerron tuotapikaa lisää projektista, mutta tiivistettynä tilanne on se, että oh my hyvänen aika, tässähän pitää päästä kesäkuntoon.

Kolmen viikon “välimeren ruokavalio” vähän niinkuin näkyy ja tuntuu. Mutta hätä ei ole minkään näköinen, sillä Kevätherkun myötä kaikki pääsevät kaivattuun kesäkuntoon, joten stay tuned.

Itselläni on edessä kahden lehden kansikuvaukset ja kolmannet muut – joten ihan huvikseni en nihkeile suuntaan enkä toiseen (koskaan). Ihan kohta blogista löytyy kaikki olennainen elämästä, kesästä ja herkusta. Yksin en sitä suinkaan tee, vaan mukana on hyvät yhteistyökumppanit.

Sitä ennen kuitenkin tärkein ja kiireellisin, eli joukkueen kisavaatteet Kuusamoa varten (ks. yllä). Tällä ei nosteta, mutta tällä päästään tunnelmaan tänään. Tottahan tuo on.
Paitamalli-etup

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *