Aloin puolitoista vuotta sitten miettiä elämääni uusiksi. Mittailin, olenko tyytyväinen siinä mitä minulla on. Onko elämä kivaa ja hyvää – ja voisinko lisätä sen mielekkyyttä. Hypätä pois oravanpyörästä, tehdä ”omaa juttua”, tähdätä kohti unelmia jne. Aloin vahvasti tiedostaa, että pitäisi olla onnellinen. Onhan meillä vain tämä yksi elämä!
Tyler Durdenkin sanoo: This is your life and it’s ending one minute at a time.
Niinpä siitä on otettava kaikki irti. On löydettävä voimavaroja ja elettävä ja elettävä ja täysillä. PITÄÄ ELÄÄ TÄYSILLÄ, lauluissakin sanotaan.
Wo-hoo.
Joka paikka pursuaa onnellisuuskursseja ja menetelmiä, joilla voi löytää sisäisiä, piileviä voimia. Naistenlehdet kannustavat itsen ja onnellisuuden löytämiseen. Life coacheja pullahtelee kuin sieniä sateella. Elämää pitää tarkastella ja sitä pitää muuttaa.
Tottakai ajatus on hyvä, mutta onnellisuus on myös valtava bisnes. Hyvää ajanvietettä heille, joilla on rahaa ja aikaa etsiä sitä. Lupaus onnellisuuden löytymisestä on myös herkullinen kauppatavara. Jos myydään ajattelutapaa, ei voi olla myyjän vika jos asiakas ei osannutkaan ajatella. Jotenkin näin.
Minut tuo pakonomainen onnellisuuden tavoittelu teki hulluksi. Jos kerta jokaisen tekemäni asian pitää jollain tavalla johdattaa kohti onnellisuutta, on aivan ka-ma-laa jos sitä ei jatkuvasti tunnekaan. Että a-p-u-a, jos onkin vähän tyhjää.
Koska elämän pitää olla täyttä elämää, ei ole enää tavallista tylsyyttä. Sitä tyhjää tilaa, mikä paikataan lukemalla Aku Ankka ja syömällä viineri. On vain suurta, ahdistavaa tyhjyyttä: epäonnellisuutta! Jotain, mihin aivan varmasti pitää tarttua, muuten elämä menee hukkaan.
Aku Ankka ja viinereiden syöminen ei ole täysillä elämistä! Noin lamen tavallisuuden sijaan on etsittävä itseä ja voimavaroja ja kurkotettava tähtiin. Miettiä, mitä kaikkea sitä voisikaan olla ja tulla ja tehdä. Että oikein wau.
Metsäretki on enemmän täysillä elämistä, kun siinä ollaan kosketuksissa luonnon kanssa ja tunnetaan sienten alkuvoima.
Ei viineristä saa ollenkaan sitä samaa täyttymystä.
Jos tehtävänä on olla onnellinen, sitä on tavallaan koko ajan itselleen onnellisuuden velkaa. Syntyy kehä: miksi en olekaan onnellinen? Mitä teen väärin? Mitä minä seuraavaksi lisään tai poistan elämästäni? Ostaisiko oppaan? Tai lukisi Secretin (yök) uudestaan? Menisi positiivisen ajattelun kurssille? Tai ehkä katsoisi televisiosta, kun Julia Roberts syö Italiassa ja rukoilee Balilla.
Jos se vaikka sieltä löytyisi, se onnellisuus, koska pakkohan sen on löytyä, nyt on vaan ihan pakko. Pitää löytää kyky löytää onnellisuus arjesta, ja jos ei löydy niin kurssin jälkeen kyllä löytyy.
Retriitissä sitten opitaan, että sarjakuvan lukeminen ja kahden euron kampaviineri on sellainen muodikas arjen pieni hetki, jota pitää osata arvostaa, kun niistä se elämä kuitenkin koostuu.
***
Kuten sanottu, minulle tuo täysillä eläminen ja sen ajattelu ei sovi yhtään. Onnellisuuden etsiminen saa aikaan sen, että kääntyy sisäänpäin ja liikaa itseensä. Uskon, että ratkaisut – tai jopa se onnellisuus – voi löytyä vasta, kun kääntyy itsestä poispäin.
****
Meillä on ihan liian paljon aikaa. Mennään töihin.
Amen to that!
Hitto sä osaat kyllä tiivistää asiat. Just noin.
Hehee, hyvä Kukka! 😀
Joo Kukka oot Dalai Laman jäljillä 😉 Ja metsästä kyllä löytyy onnea ja raikkaita tuulia 😉
Hyvä kirjoitus. Ei ole pakko olla onnellinen. Itse ajattelen omasta elämästä niin, että toki tahdon olla onnellinen, mutta silloin kun on paska päivä, silloin siitä voi olla onnellisuus kaukana. Ja että sekin on ookooo. Ei kai kukaan voi olla onnellinen koko ajan, ja onnellisuuden määritelmäkin on niin erilainen eri ihmisille.
Ehkä enemmänkin mä itse haen mielenrauhaa ja sellasta tyyneyttä. Sellaista oloa, että olisi kotona (siis henkisesti), ihan sama onko fyysisesti oman ruokapöydän ääressä mussuttamassa sitä kahden euron kampaviineriä tai työhuoneella keskellä kauheeta deadlinepaniikkia.
Juuri näin. Mielenrauha, jonkinlainen itsetuntemus sekä balanssi pään ja kropan välillä pitävät huolta siitä, että sitten kun se paskapäivä läpsähtää tuulettimeen, niin ei heti ensimäisenä tarvitse olla tilamaassa aikaa kriisiterapiaan.
Luulisin, että asiat ovat aika hyvin silloin, kun elämäänsä on tyytyväinen. Pieni onnellisuus silloin tällöin on vain ekstraa. Hyvä teksti, Kukka.
Kirjoituksen kaksi viimeistä lausetta selittävät mielestäni kaiken. Karrikoiden vois sanoa että ennen oli jumalauta asiat paremmin, kun ei ollut aikaa ihmetellä jonninjoutavia onnellisuushöpinöitä. Piti töitäkin tehdä, perkele.
Onhan siinä sitten se ikuinen kysynnän ja tarjonnan balanssi. Ei mene jengillä kovin kivasti, jos tarjonnan määrästä pitää jotain johtopäätöksiä vetää. Kai se on todettava että porukka on pahasti eksyksissä, eikä sumussa nyt oikein tahdo sellaista maamerkkiä näkyä mistä sais mitään mainittavaa vinkkiä suunnasta. Siinä sitten kokeillaan kylmäsavujoogat, suitsuketerapiat ja mielialalääkkeet, et josko tää tästä lähtisi.
Itseäni ei tietenkään juuri mikään hetkauta, sillä olen onnellinen kun saan vanhentua ja katkeroitua, päivä päivältä enemmän 🙂
Musta on ainakin kivaa olla onnellinen! Mistä vain voi tulla onnelliseksi, vaikkapa siitä viineristä. Onnellisuushan on mielentila, jonka voi valita j o s h a l u a a ! Mut ei tosiaankaan oo pakko, jos ei halua 😉
Hyvää kamaa! Mä olin jokunen vuosi sitten tilanteessa, jossa elin muutaman viikon joka pirun hetken ihan täysillä (läheinen oli teho-osastolla kuoleman kielissä) ja tiedostin kaikki mahdolliset asiat ja adrenaliini pumppasi kuin mielipuolinen zumbaaja. Ei ole ikävä sitä fiilistä.
Mulla ns. onni on sitä kun saan tehdä omasta mielestä mielekkäitä asioita tai pääsen vaikuttamaan sellaisiin. Ei se sitä tarkoita että koko ajan olisi kivakivaheihei- tai tosi heimäolensynkassauniversuminkanssa -fiilikset. Ja välillä on kurja olo jne. Kuten ikiviisas Mike Muir sanoo ”I’d rather feel like shit than be full of shit”” 🙂
Mä olin 11 kk sitten samassa tilanteessa eli nuoreni oli kaukana kotimaasta teholla ja toivoa ei kauheasti annettu. Minuutit tuntuivat tunneilta ja päivät viikon pituisilta. Siinä ei auttanut muu kuin odottaa ja toivoa parasta. Se ahdistus ja tuska oli aivan käsin kosketeltavaa ja kaikki muu menetti merkityksensä. Aloin pelätä jo kännyn soimista. Tilanne vähän helpottui kun mieheni keskeytti työmatkansa ja matkusti nuoremme viereen istumaan teholle. Pitää kiittää ko. maan sairaanhoidon kärsivällisyyttä. Tiedän, että Suomessa tämä tuskin onnistuisi. Kaikki päättyi onnellisesti ja olen siitä ikuisesti kiitollinen taitaville ihmisille siellä kaukana. Kaiken kaikkiaan hyvin kasvattava ja pysäyttävä tapahtuma.
Arjen pienet asiat tekevät minut onnelliseksi esim. lapsenlapsen hali ja ihana etuhampaaton hymy. Se, että olen päässyt elämässä siihen pisteeseen, että voin tehdä mitä haluan ja mikä tekee minut onnelliseksi, se on mahtava tunne.
Jos ei joskus ole ei-onnellinen, niin mihin sitä onnellisuutta voi verrata? Tai siis eikö silloin onnellinen ole vain normaali? Ja onneton on myös normaali, jos ei KOSKAAN ole onnellinen.
Ei mutta ihan oikeasti, luulen, että kaikki onnellisuushöpöttäjät (öhöm) peittävät höpötyksillään sitä epävarmuutta, kun eivät tiedä. Tai siis ehkä he pelkäävät olla ei-onnellisia. Että kun tarpeksi puhuu aiheesta, niin sen on pakko tapahtua.
Mutta elämää tämä vaan on. Ei pidä ottaa niin vakavasti edes sitä onnellisuutta. 😀
Satun sattumalta olemaan juuri nyt tosi onnellinen, mutta parasta siinä onnellisuudessa on se, ettei tällaista hetkeä voi pakottaa vaan se tulee yllättäen silloin kun tulee. Ehkä se tuleekin vähän luopumalla liiasta yrittämisestä. 🙂
Ehkä mun pitäis kokeilla ottaa joku kurssi – jos vaikka lakkaisin olemasta näin kauhean kyyninen. 8)
Kysehän on siitä, että olen itse langennut onnellisuuden etsintä-ansaan – ja _omalla kohdallani_ tajunnut miten dorkaa se on. Ja mikä valtava bisnes ja muoti-ilmiö. Positiivinen toki, mutta ehkä jo aavistuksen imelä.
Jos lähtötila on se että on onneton, toki siitä kannattaa pyrkiä eroon. Jos lähtötila on se, että kaikki on hyvin mutta on keksinyt että PITÄÄ olla onnellinen / onnellisempi / mikään ei riitä – kun kaikki siitä niin puhuu, tilanne on ehkä eri.
Että kyllä sitä mielellään on onnellinen, ihan yksinkertaisesti vaan.
Eli tavallaan siinä onnellisuuden – tai terveyden tai minkä tahansa ”hyvän” – tavoittelussa voi mennä sillä tavalla harhaan, että siitä tuleekin huomaamatta ja vahingossa sitku-elämää. Että kun hakee ja hakee, niin unohtaa, mitä on nyt, kun ja jos ei hae mitään ja vaan on. Äh, en mä tiedä, mä menen nukkumaan. zzzzz
EI ”pidä” olla, saa olla.
Mä olen varmaan joku friikki, kun olen ollut täydellisen onnellinen noin vuodesta -90. Ikinä en kyllä täydellisen tyytyväinen, mutta sitä ei vissiin voikaan saavuttaa. Eikä ole niin väliksikään, maailma pysähtyis.
Ei onnellisuus ole sitä, ettei ikinä ole paha olo ja itketä tai että asiat ei menis silloin tällöin päin helvettiä. Se on sitä, että on vaan. Joskus asioista jotka tapahtuu (tai laittaa tapahtumaan), joskus sitten ihan muuten vaan. Me ihmiset herkästi liuullaan että pitää saada tai saavuttaa jotain tullakseen onnelliseksi. Aina puuttuu jotain, joka sen estää. Ei se nii mee.
En mä tiedä mitä onnellisuus on, enkä totta puhuen ole kauhean kiinnostunut. Oletan, että pitäisi alkaa erotella tiettyjä termejä oikeiksi ennen kuin niistä voi puhua, mutta koska tää ei ole yhtään mun genre, jätän väliin. 🙂
Kell’ onni on, se onnen tuotteistakoon. Vanha sanonta!
Jos on koko ajan onnellinen, niin siitäkin tulee arkea. Onnenrima, jota tavoitellaan, kohoaa koko ajan kauemmaksi. Minulle riittää se, että olen tyytyväinen itseeni ja arkeeni. Tuokoon arki eteeni sitten niitä onnellisuuden hetkiä, jolloin elämä kannattelee upealla otteellaan. Valinnoilla on vaikutusta, ajatuksellakin – ainakin siinä, jos tuntee itsensä koko ajan onnettomaksi. Vaikkapa siinä, että syö suruunsa, kun vaaka ei näytäkään toivottua lukemaa 🙂
Onnellisuus on tyytyväisyyttä olemiseen 🙂
Hyvin vedetty 😀 Saman asian ääressä painiskelen aina toisinaan, vaikken siitä vielä ole ehtinyt blogsauttaa. Joku päivä tässä vielä samankaltainen ajatus pullahtaa sanoiksi.
Joskus olisi oikeasti mukava olla sellaisen life-coach-korvakynttilähoito-onnellisuusgurun mukana viikon kärpäsenä katossa ja hämmästellä kaikkea sitä, mitä onnellisuuteen sitten vaaditaan..