Michael Pollan toteaa mainiossa Oikean ruoan puolesta -kirjassaan, että ”Koko kansakunnasta on tulossa ortorektikkoja: ihmisiä joille terveellisistä ruokailutottumuksista on tullut pakkomielle.”
Pollan viittaa elintarviketeollisuuteen, kevyttuotemarkkinoihin, margariineihin ja muuhun teolliseen tuubaan. Siihen, josta olemme jo päässeet ison askeleen eteenpäin. Tai ’eteenpäin’.
Tuohan oli vuonna 2008. Tilanne on jo aaiiivan toinen. Nyt olemme tutustuneet ’aitoon’. Siihen, jossa ollaan lähellä luontoa ja syödään ja juodaan kuin ennen vanhaan, kuin kivikaudella, kuin andeilla, soturit … mummot, intiaanit, eskimot.
Aidon ruoan puolesta -buumi on lähtenyt ihan yhtä lailla käsistä, kuin ruoansulatusjugurttien tai donitsien markkinointi. Kenties low fat -maailma oli tyhmä, mutta NYT meistä vasta ortorektikkoja on tullutkin.
Ehkä tiedostaminen tekee kehosta terveen, mutta liika tiedostaminen tekee mielisairaan. Gluteeni on pahasta, natriumglutamaatti, makeutusaineet joo, kahvi hui kamala, maitotuotteet tulee suuren salaliiton takaa, lehmät on rypsin raiskaamia, hedelmiä pitää säännöstellä ja vesi suodattaa. Hiilareita välttää ja kaikkien suomalaisten tulisi suosia lähiruokaa (eli kookosta) kaikissa muodoissaan.
Lista on loputon, alkaen juomaveden optimaalisesta lämpötilasta ja suodatustavasta siihen, millaisessa astiassa sitä pitää säilyttää. Ajattele sun elektrolyyttitasapainoa IHAN KOKO AJAN!
Ruoka on jo aikoja sitten lakannut olemasta ruokaa. Kun itse ryhdyin aidon ruoan puolesta -ihmiseksi, kiellettyjen lista kasvoi tuhannella. Samalla kun meijerivoi sallittiin, hanavesi ja hedelmät kiellettiin. Banaania ja päärynää pitää säännöstellä, mutta muinaista muoviin pakattua jauhetta vetää surutta.
Hupsista.
Pitäähän se nyt tajuta, että niinkuin low fattien, myös näiden takana on aina jonkun kaupallinen intressi. Pitää varoa kaikkea, mistä tulee skene.
10 vuotta sitten lenkkeilin ja kävin salilla, söin täysjyväpastaa ja kanaa. Olin ihan terve ja ookoo. Nyt en koske vehnään pitkällä tikullakaan. Jos sen teen, pöhötyn pariksi viikoksi. Itsepä olen kroppani sotkenut. Maailman suurin vihollinen on lettutaikina.
Enää en JAKSA hifistellä. Ei se sitä tarkoita, että alkaisin ranskanleipää syömään, mutta en jaksa koko ajan tiedostaa mitä syön. Urheilijana se pitää jossain määrin tehdä, mutta robotiksi en ryhdy. Mitä raskasmetallia on missäkin, mikä on glykeeminen indeksi tai onko jossain nyt ksenoestrogeenia vai torjunta-ainetta, tai lisäainetta. Saako tästä ja tosta nyt kaiken mitä keho tarvii – vai riittäisikö välillä, että onpa hyvää ruokaa?
Otan askeleen taaksepäin.
Ja ei, en mene kivikaudelle. 80-luku olisi paras kaikille. Nuolla kengänpohjat päivittäin, unohtaa maaninen jatkuva käsien desinfiointi ja syödä mitä eteen tulee.
Itse taas vähensin lihan syömistä huomattavasti, koska en ensinnäkään usko tarvitsevani niin paljon proteiinia, ja toisekseen en halua syödä niin paljon lihaa.
Enkä usko, että sianrasva on kenellekään tarpeellista, saati saisi hehkumaan. Paitsi ehkä Kermitin?
Back to the nature.
Keskusteltiin juurikin töissä maailman menosta. Täällä Pasilassa kun konkretisoituu yhteiskunnan tila, halusi tai ei.
Missä on ihmisten terve maalaisjärki? Miksi kansalaisista on tullut nillittäjiä? Miksi omassa nuoruudessani 80-luvulla ongelmista selvittiin ilman virkavaltaa mutta nyt se on täysin mahdotonta kun naapurin kakara huutaa parvekkeelta omalle kakaralle että se on pöljä. Tehdään rikosilmoitus ja kannellaan jos kehoitetaan hoitamaan asia aikuisten kesken!
Saakeli, kaiken teollistuneen ruoanko takia ihmiset on pähkähulluja.
Kirjoitan joku päivä kirjan eikä sen nimi ole Maanantaisoturit sillä siinä ei sotureista ole tietoakaan.
Niin totta! Itsekin aikoinani vetelin surutta täysjyväriisiä ja -pastaa, leipääkin silloin tällöin, maustamatonta jogurttia aamulla ja kunnon lasti kaurapuuroa. Laihdutin virallisterveellisellä melkein kymmenen kiloa, myönnän kyllä, että kärsin jatkuvasta makeanhimosta ja ehkä pienestä turvotuksesta. Sitten kun päätin ettei viljat ja maitotuotteet sovi meikäläiselle ja lopetin ne kuin lähes seinään, myönnän kyllä olon olevan hyvä VHH:lla, mutta onko se rajoittaminenkaan loppupeleissä hyväksi?
Nyt jos syön enemmän kuin kaksi palaa ruisleipää päivän aikana, turpoan palloksi ja seuraavana päivänä oksettaa, sama maitotuotteiden kanssa (jopa raejuuston, maitoa en ole pelkiltään juonut vuosiin). Jokuhan tästä voisi todeta, että nämä ovat todellakin niitä elimistön tapoja kertoa mikä sille ei sovi, mutta onko todellakin niin? Miksi voin hyvin ja tunsin itseni terveeksi virallisterveelliselläkin?
Hehkuu tai ei mutta possunkylki ja kasleri vaan on parasta mitä luonto tuottaa!
Kirsinen, tee Tiistaieskimot!
Maanantaisotureiden ravinto-osiot on kaukana hössötyksestä, hyvinkin maanläheistä ja maalaisjärkistä faktaa. Jos jotain, niitä kannattaa noudattaa. 🙂
Itse Kiinassa asuneena kommentoisin, että ei se sian tai muunkaan eläimen rasva ihan huonoa voi olla, kun niitä ihmisiä siellä katsoi. Ei ollut ylipainoista tietoakaan.Tuli syötyä iltapalaa katukeittiöstä melkein joka päivä. Kalleinta herkkua niissä oli vartaat, joissa oli pelkkää läskiä. Itse tuli syötyä yleensä aina vartaita joissa oli sekalaista lihaa ja joka toinen pala vartaassa oli jotain läskiä. Siihen vielä jotain vihanneksia tai kasviksia lisäksi, niin kyllä kelpasi. Riisiähän siellä myös meni kulho kaupalla joka päivä.
Kiitoksia Kukka hyvästä plogista, oot ihku!
Juha, eihän sianrasva yksin paha olekaan, en mä sillä. 🙂
En usko, että mikään asia yksistään on paha. Ei kukaan pelkillä perunoilla liho, tai pelkällä pekonilla, tai hedelmillä. 😛
Pahinta on varmaan neuroottisuus, ehkä?
Asiaa. Nykyään kaikki on ihan neuroottista. Kauhistelkoon ihmiset kun kotiruoka hiilareilla maistuu, mutta olo on hyvä. Täähän menee ihan vastoin uusimpia opetuksia 🙂 Karkkipussi sillon tällöin on ihan pop, vaikka saankin hirveän lisäaineannoksen. Mielestäni pahinta on tehdä itsestään ruokavalion orja.
-m-, joo. Olen itse orjuuttanut itseni ruokavalioon, oikeastaan vahingossa. Olen koko ajan _kuvitellut_ että ruokavalioni on hyvin salliva, mutta sitten kun astun ulos omasta keittiöstäni, tajuan että ihan tavallisesta näkökulmasta katsottuna en voi syödä mitään.
Tähän neuroosiin olen ajautunut ihan viime aikoina, aiemmin olin vielä järjissäni. 😀
Mutta ei sillä tavalla voi elää. En voi sanoa olevani vahva ja terve, jos kehoni ei pysty ottamaan vastaan ruisleipää – ihan kuten joskus ennenkin. Ei mun tarvi leipää syödä, mutta haluan että halutessani voin syödä sitä.
Onhan se aika typerä ajatus, jos keho ei kestäisi päivääkään ns. virallisterveellistä ruokavaliota. Että jos tavallinen päivä olisi kamalin kaikista:
• Aamulla kuppi kahvia, kaksi palaa ruisleipää leikkeleillä ja juustolla.
• Lounaaksi kaksi perunaa, jauhelihakastiketta ja raasteita työmaaruokalassa. Leipä ja margariinia.
• Välipalaksi purkillinen rahkaa ja marjoja.
• Illalliseksi lasagnea tai risottoa, tai kalakeittoa, jotain liharuokaa, pari perunaa ja salaattia.
• Tarvittaessa iltapalaksi jugurtti.
Joskus menisi mysliäkin, tai puuroa. Ooh.
Kuulostaa tietysti ainakin mulle aika vieraalta, mutta ei vielä suorastaan kuolettavalta. 😀
Tietenkin pitää muistaa oikeat yliherkkyydet ja allergiat, eikä tarkoitus ole väheksyä niitä. Mutta samalla on se toinen puoli, kun ruoka ei vaan tavallaan enää ’kelpaa’.
Rakastan, kun innostut jostain, vaahto lentää sun suupielistä tänne ruudun toiselle puolelle asti! Mrrrr! 😀 Mutta hei asiaa ja ruoka on ruokaa. Kyllä se on kumma, että on niin paljon aikaa viettää aikaa asian äärellä, joka on kuitenkin ihmisen perustarve! Pitäisköhän keksiä jotain muuta. Jos vaikka rupeaisi soittamaan jotain instrumenttiä. Ukulele! 😀
Hahaa Laura, joo. Tätä ajatusta kyllä ruuvasin viikon päivät, kun en tiennyt miten päin sen pukisi. Ja koko ajan tuli uutta ajatusta, ja harrastin deleteä. Sit oli vaan pakko kirjoittaa ja lopettaa ajattelu.
Tämänkin bongasin tänään, hieman asiaan liittyen kai:
http://ruohikolla.blogspot.com/2011/07/erilaisuuden-sietokyvysta-ravitsemuksen.html
Asiallinen kirjoitus. Osoittaa tosin sen, että ruoasta on tullut uskonnon kaltainen, vakava asia. Ei riitä, että valitsee ruokavalion, vaan samalla tulee valinneeksi kokonaisen elämänfilosofian.
Eikä sen tarvitsisi olla niin vakava!
Yksi syy,miksi ihminen pystyy asumaan joka puolella maailmaa on se,että sillä on kyky mukautua(adaptoitua) eri olosuhteisiin ja ruokiin ! En usko enään mihinkään ehdottomuuteen ! Aamuni ei mene pilalle jos jään ilman,aamupalaa,hesaria,kahvia ym. Arkisin aamupalana 1 litra vettä ja viikonloppuisin munaa ja pekonia ! Molemmat hommat onnistuvat. Toisinaan juon kahvia,toisinaan olen juomatta pari päivää ! En halua olla riippuvainen jostakin ruuasta. Olen samaa mieltä että,jos joku aamupuuro sekoittaa pakan,homma on silloin pielessä! Kannattaa pitää mukautumisen kykyä yllä,niin ei jää pulaan erillaisissa olosuhteissa.
Jake! 😀 Mä haluan unohtaa, että mulla on koskaan ollutkaan joku ’ruokavalio’. Mistä lähtien on pitänyt noudattaa jotain tiettyä, ylipäätään. On se ankeeta. kauheen epätrendikästä tietysti syödä ’kaikkea’, mutta hei, junttius on kaunista.
Mä luulen, että seuraava trendi on nimenomaan, että syödään kaikkea. Ruotsissa juureen valmistettu leipä on jo megahitti! 😀 Hifistelystä mennään varmasti eteenpäin ja downshiftaamisen jälkeen cityhippien keskuudessa tulee nousemaan non-mindaaminen, eli tehdään, mitä huvittaa. 🙂 Ole edelläkävijä, ole kuin ellun kana. 🙂
Muhahaa .. varon tietoisesti KAIKKEA, mistä tulee skene!
Kukka,
Kuulen terveen järjen äänen kirjoituksessasi. 🙂
Jestas miten osui ja upposi!!
Skenetietoinen ruokavalio (TM Kukka) … :DDD
Tylsäksikin mainittu kultainen keskitie ja kohtuus kaikessa, sillä pötkii jo pitkälle 🙂
Kiitos päivän nauruista 🙂
Kookos on hei aitoa lähiruokaa ja peruselintarvike, siinä missä kahvi ja teekin – ilman niitä ei enää tulla toimeen…Heiluriliike on varmaan liikahtamassa jo leivän puolelle, juurileipähän on terveystuote. 😉 Tunnustan rakastavani valkoista leipää ja syöväni sitä suurella ruokahalulla. Non-mindaaminen, sehän on todellisuutta monen nykynuoren (ja vanhemman) kohdalla, tunnetuin tuloksin…
Itse en pidä hyvää ruokaa ja ruoanlaittoa taakkana vaan ilona, mutta tajuan pointin. Margariinia en suostu laittamaan suuhuni, vaikka sitten ortoreksikoksi leimautuisinkin. oliiviöljy ja voi vaan maistuvat paremmalle 🙂
Mä oon niiiiiin tuon kaikkeuden puolesta 😀 Ja etenkin sillä kärjellä että ei mun todellakaan tarvitse syödä kaikkea, mutta halutessani voin ja olla vieläpä tuntematta siitä huonoa omaatuntoa. Pitkän aikaa oon kyllä tuntenut itseni ihan luuseriksi ja tahdonvoimattomaksi kaiken maailman ruokavalioiden ja vähähiilihydraatittomien ja maidottomien ja sokerittomien ja hiivattomien jne keskellä, mutta kun kotona kerran opetettiin että kaikkea pitää ainakin maistaa! 😀 Noh, nykyään kyllä kannatan avoimesti kaiken syömistä ja kokeilemista, enkä usko siihen että jatkuva (täys)rajoittaminen toisi kenellekään parempaa oloa.
Sen lisäksi että monipuolinen syöminen on mulle henkisesti helpompaa kun tietoinen rajoittaminen, uskon vakaasti siihen että vastustuskykyni on sellainen kuin se on juurikin monipuolisuuden vuoksi. Olen ollut kuumeessa viimeksi vuoden -97 tienoilla (ainoa influenssani koskaan), enkä sairasta vuosittaisia flunssia juuri lainkaan (ts. nenä saattaa vuotaa pari päivää kerran kahdessa vuodessa), mulla ei ole mitään allergioita enkä ole kertaakaan sairastanut vatsatautia. Reissailukin on huomattavasti helpompaa kun missä päin maailmaa tahansa voi tiukan tilanteen tullen nauttia lasillisen vaikkapa hanavettä eikä tarvii tyyliin Välimeren maissa tilata juomiaan ilman jäitä 😀
Mahtavaa tekstiä, jälleen kerran. 🙂
Meikä on sit ollu tän suunnan pioneeri jo vuodesta 2008. Sitä ennen toki kunnon terveyshypeä, johon lopulta väsyin. Syöminen oli vaan liian hankalaa. Pakkomielteisen liikunnan ja treenaamisenkin olen lopettanut. Liikun sen mitä jaksan ja hyvältä tuntuu. Nykyisin on syöminen, elämä ja olo helppoa.
”Kaikkea kohtuullisesti” on tottakai paras ja suositeltavin metodi ja tapa elää. Mutta, kohtuus edellyttää että oma syöminen on ensin kontrollissa.
Se joka on joskus ollut ylipainoinen ja yrittänyt laihduttaa, tietää ettei homma ole niin yksinkertaista. Mikäli tämä siunattu ’jätä vaan herkut pois ja syö vähemmän’ toimisi sellaisenaan, mitään ylipaino-ongelmaa ei olisi. Mutta se ei ole ihan niin helppoa, kuin miltä näyttää.
Ymmärrän, että tiukka VHH on monille hyvä tie laihdutukseen. Karppaaja huomaa, että ehkä ensimmäistä kertaa laihdutuksen yhteydessä ei-ole-nälkä, vaan pystyy saamaan tuloksia ilman riutumista. Se, kuinka pitkään hyvin alhaisilla hiilareilla kannattaa elää, on jo toinen asia.
Tässä siitä hyvä tuore bloggaus:
http://all-nuts-in-a-case.blogspot.com/2011/07/varoitus-vhhn-vaaroista.html
Liika on liikaa, mutta kohtuus aina liian vähän. 8)
Mä uskon että jos elämässä on jonkun ”reksian” mentävä aukko, se tulee täytettyä jollain överiydellä, oli se sitten mitä tahansa. Ehdottomuus esim. jonkun mikroravinteen tai treenimetodin suhteen luo ehkä näennäistä hallinan ja turvallisuuden tunnetta, jos se muuten uupuu? Kohtuus onnistuu vasta kun sisäinen pakko helpottaa?
t. vhh-suklaa-treeni-netti -narkomaniat/fanaattisuudet kokeiltu 🙂
Kyllä, reksian mentävä aukko pitää täyttää.
Ja, kiitos netin, nyt meillä on mielettömästi kaikkien alojen asiantuntijoita täyttämässä näitä aukkoja. Nobelit jakoon.
Olen aivan samaa mieltä kanssasi Kukka. Jos pohja on kunnossa niin tuskin vaihtelu ainakaan silloin tällöin voi kauheasti mitään pahaa tehdä. Jos vaikka tekee lauantaina mieli syödä 10 munkkia niin syö sitten samantien ne 15 niin ei tarvitse ihmetellä et ottasko vielä yhden lisää. Niin ja kait ne kahdella jalalla seisovat otuksetkin meidän evoluution aikana söi silloin tällöin jotain vähemmän heille sopivaa.