Pyhä yksinkertaisuus.

Hei mussukat, terveisiä Egyptistä. Vietin siellä viikko sitten viikon, jonka jäljiltä päällimmäinen olo on edelleen lähinnä jotain tämän suuntaista:

Ennen lähtöä testailin vähän kuntoani, vaikka varsinaisesti sen aika ei vielä olisi ollutkaan. Mutta olen vähän sen luokan henkilö, että lomat pitää ansaita. Jos aikoo maata viikon, pitää olla jotain mistä palautuakin.

Tavoittelemani 120 kg kyykky ei onnistunut, mutta 115 kg x 2 vielä meni. Ja tulihan siitä aika napakka kyykkypäivä muutenkin, 110×3, 105×8 ja kaikkea sellaista.

Treeniohjelmaan ei ole kuulunut sumoveto, mutta kokeilin sen silti (120) (maastavedon max on 140 kg). Etukyykkyä en ole tehnyt kevään jälkeen 60 kg raskaammilla painoilla, mutta nyt onnasi 90 kg. Ohimennen testasin myös tonnin ja 300 m soudut. Olen viimeksi soutanut tonnin huhtikuussa, ja silloin aika oli 3:53, nyt 3:44.

En siis juurikaan ’soutele’, paitsi kokeilumielessä ja satunnaisesti johonkin treeniin integroituna. Kyllähän se liikahti, mutta kovempaakin pääsisi. Olin toki vähän väsynyt vedoista ja kyykyistä, mutta ei nyt selitellä enempää. 300 m sain aikaan 1:06. Olisi ehkä pitänyt jatkaa vielä 200 metriä?

Tosin edelleen olen sitä mieltä, että jos pystyy ottamaan valokuvia välittömästi tekemistensä jälkeen, niin ”ehkä” tehostamisen varaa vielä on.

Se, mistä olen iloinen, on se, että luulen treenillisesti viimein löytäneeni erittäin hyvän kombinaation.

Olen nostellut jonkinmuotoisia puntteja vuodesta 2000 lähtien. Välissä on ollut enemmän tai vähemmän taukoja mm. raskauden, töiden ja yleisen laiskuuden takia. Kun löysin kahvakuulat vuonna 2006, keskitin kaiken harjoitteluni siihen usean vuoden (4-5 vuotta) ajan.

Kuulin monesti, että sun pitäisi tehdä monipuolisemmin, et voi tehdä noita samoja liikkeitä aina jne. Mutta tuolloin en halunnut opetella enkä tehdä mitään muuta. Nyt olen todella iloinen, että pidin pääni ja tein sitä mikä tuntui oikealta. Se oli myös ensimmäinen kerta elämässäni, kun sitouduin johonkin asiaan ja sen opetteluun kunnolla (sitäpaitsi teen niitä samoja liikkeitä edelleen, aina).

Ja hyvä niin: muutoin en olisi koskaan ymmärtänyt sitä, mitä vaikkapa taidon tai tekniikan opettelu ylipäätään vaatii. Nyt ymmärrän erittäin myös hyvin sen, miten paljon opittavaa minulla on vaikkapa kahvakuulan nostamisesta – siitä, mitä olen eniten tehnyt.

Kun aiemmin halusin ”aina jotain uutta”, yhteen lajiin keskittymisen myötä ymmärsin, että todellinen kehitys syntyykin jatkuvan vaihtamisen sijaan sitoutumisesta ja syvyydestä.

Ja jos haluaa tehdä kaikkea ja olla kaikkialla, tuleeko tehtyä mitään hyvin, tai oltua oikeastaan missään? Mitä enemmän teen, sitä yksinkertaisemmaksi kaikki muuttuu ja sitä enemmän arvostan perusosaamista. Vasta, kun osaa perusjutut kunnolla, ne voi tehdä tarpeeksi kovaa.

En lakkaa ihailemasta, miten terveellinen laji kahvakuulan nostaminen on. Tiedän, että sitä voi kuntoilumielessä jatkaa tästä ikuisuuteen ja se tulee toimimaan aina.

Ja nyt, kaikella kunnioituksella, älkää sekoittako nostamista ”kahvakuulassa käymiseen”, niinkuin ette sekoita voimanostoakaan bodypumpiin.

Mutta se treenien kombinaatio. Rakastan yksinkertaisuutta. Koska tavoitteeni ei tässä elämässä tule olemaan monimutkaisten askelkuvioiden tekeminen, en halua itseäni sellaisilla kiusata vapaa-aikanakaan.

Tällä hetkellä pidän kombosta, johon kuuluu sopivasti annosteltuna raskasta voimaharjoittelua, paljon kahvakuulan nostamista ja vaihtelun vuoksi silloin tällöin jotain renkaiden flippausta tai muuta kivaa. Toki pidän lenkkeilystä, mutta vuodenajan ollessa mikä on, ehkä siitäkin voi jo hyvällä omatunnolla luopua.

Näiden oheen joogaa ja avantouintia, ja maailman yksinkertaisin resepti on siinä. Olen juuri sopimassa kevään kahvakuulakoulutusten aikatauluja, joten jos haluatte omalle salille tai kaupunkiinne koulutuksen, laittakaa sähköpostia kukka (at) kukkalaakso.com. Mukavaa viikkoa!