Fiilistelyt

Renkaita, tekniikkaa ja rakkauden tekoja.

Tuli vastaan tämmöinen. Hyvin sanottu. Oma versioni voisi olla: “elämä on se mitä muille tapahtuu sillä aikaa kun sinä olet salilla”. Mutta kukin päättäköön oman reittinsä itse. <3

Oma treeniviikko on tähän saakka ollut tylsä. Tiistaina meni hermot kesken kaiken, joten pudotin pommit ja lähdin nostokengät jalassa autolla kotiin.

Eilen olin ensin koko päivän aikuisten töissä keskustassa, mikä oli sikäli ihan mukavaa, että vaalikioskeilta sai paitsi kahvia ja omenoita, myös ruusun. Ei sillä, että puoluekantani kukkasista kiinni olisi, saati niillä käännettävissä.
Keskiviikolle kaikki oli treenin osalta selvää. Penkkipäivä. Aloitin treenit ihan vakavissani, ensin penkkiä ja sitten oli tarkoitus käydä käsipainossa.

Iloa kesti vähän aikaa, kunnes meni taas hermot. Nyt hauiskääntö v**tu oikeesti. Halusin pari muuttujaa.

Ensimmäinen muuttuja oli 16 kg kuula, jonka nostaminen tuntui jälleen päivän terveellisimmältä teolta. Tein 10 min sarjan fiilistellen. Kuten yleensä, sen myötä fiilis parani, kyllästys muuttui innostukseksi ja halusin sittenkin tehdä vielä jotain. En myöskään halua lutkuttaa palautusjuomia ihan vain juomisen ilosta, vaan täytyy ensin jotain tehdäkin (= jotain, josta palautua).

Toinen muuttuja oli traktorinrengas. Jumppailun nimissä flippasin pitkästä aikaa rengasta, tein kahden käden heilautuksia 32 kg:lla ja kasakkakyykkyjä. Rengasta olen kääntänyt viimeksi ehkä vuosi sitten, olen vältellyt sitä pitkälti käsien takia. Mutta nyt tuntui hyvältä ja kevyeltä.

Koostin yhteensä 40 kääntöä 100 kg renkaalla, 60-100 heilautusta 32 kg:lla ja kasakkakyykkyjä 20 setteinä x 3.

Rakastan kasakkakyykkyjä nopeaan tahtiin ja ‘syvään’ tehtyinä. Sama pätee renkaan kääntelyyn; mieluummin liioittelen kyykyn syvyyden lähtöasennossa kuin koitan kääntää sitä kauempaa.

Olipa kyse minkä tahansa painavan asian liikuttamisesta, olen tekniikoissa aika tarkka. Ei ole varaa eikä kiinnostusta rikkoa itsessä enää mitään kohtaa. Ja valehtelisin, jos väittäisin että en ole saanut harmia huonoista tekniikoista tai liian raskaista painoista.

Näissä tapauksissa kyse on useimmiten ollut jonkun asian “testaamisesta”. Kyllä, saan työnnettyä 36 kg kuulan yhdellä kädellä pään päälle ja niin edelleen.

Jos taas loukkaantumiset tai vastaavat on seurausta huonosta tekniikasta, mikään ei harmita niin paljon, kuin tieto siitä että olisi yhtä hyvin voinut tehdä oikeinkin.

Tuo on asia, jota mietin usein kun näen saleilla tehtävän liikkeitä hieman kyseenalaisilla tekniikoilla. Saako mennä neuvomaan? Pitäisikö? Asiasta huomauttaminen on aina riski, koska treeni on ilmeisesti jonkinlainen hyvin henkilökohtainen tila.

Tiedän kokemuksesta myös sen, että mies ei mielellään ota vastaan neuvoja naiselta – vaikka joskus ehkä kannattaisi. Varsinkin kahvakuulan kanssa tekisi joskus mieli kysyä ihan vaan, että anteeksi mutta MITÄ sinä teet?

En ole vielä koskaan sanonut.

Mielestäni olisi silti parempi ystävällisesti huomauttaa, kuin katsoa vierestä kun toinen tekee jotain asiaa selvästi väärin. Ei tietenkään ole kiva kuulla tekevänsä asiaa huonosti, mutta itse arvostan sitä, jos joku vaivautuu tarvittaessa auttamaan.

Toisinaan voi olla hyvä unohtaa myös se “näin minulle on opetettu”. Jos asiat voi tehdä ei-niin-hyvin, ne voi myös opettaa ei-niin-oikein.

Minusta reiluin teko on sanoa suoraan, jos näkee toisen aiheuttavan itselleen kehityksen sijaan lähinnä harmia. Se on rakkauden teko, ymmärtäkää.

Toinen vaihtoehto on välinpitämättömyys ja vahingonilo  .. “no mä tässä just katselin että kohta napsahtaa”.

Niin. Kiitos. Olisit voinut sanoa ennen sitä? Eikö?

Mutta nyt, nyt pukeudun rakkauden hiihtoasuun ja lähden salille tekemään rakkauden tekoja. Itselleni.

3 thoughts on “Renkaita, tekniikkaa ja rakkauden tekoja.

  1. Mä mietin just eilen salilla jalkatreeniä tehdessäni, kyykätessäni, että toivottavasti joku noista sanoo, jos menee ihan päin helvettiä, etten riko itseäni. Toki mulle on oikea tekniikka opetettu ja pyrin mahdollisimman puhtaaseen liikkeeseen, mutta koska salineitsyyden menettämisestä on niin perhanan vähän aikaa (= olen kokematon aloittelija) on vaara, että välillä tekniikka hajoaa tai joku pienenpieni virhe on jo alusta lähtien, mitä en itse älyä korjata.

    Minä siis haluan ennemmin ystävällismielisen korjauksen kuin oman kehon hajoamisen. 🙂 Julistetaan me ainakin tätä toisen auttamisen jaloa ilosanomaa!

  2. Näin se menee “no mä tässä just katselin että kohta napsahtaa”= “Vahingonilo on iloa puhtaimmillaan”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *