Vuosi sitten hymyilytti, juuri nyt ei. Kuva: Nana Simelius.
****
Kävin Turun Taidemuseossa. Seinältä pisti heti silmään kuvaus Reidar Särestöniemen epäjärjestelmällisestä (?) maalaustekniikasta:
”Tekniikka oli ainutlaatuinen mutta kallis. Kun sattuman antoi ohjata työskentelyä, tuli myös tehtyä turhaa työtä.”
Minulla nyt ei varsinaisesti ole mitään yhteistä Särestöniemen kanssa, mutta tutulta kuulostaa.
Tekisi mieli sanoa, että työssä ja treenissä kaikki ”sattumanvarainen” on ärsyttävintä, mitä näinä päivinä tiedän. Ennen olin suurpiirteisempi; saatoin kuvitella, että asiat tapahtuvat jotenkin ihmeellisesti hengaamalla – ja että suorittamisessa olisi jotain vältettävää. Kummallinen ajatus.
Käytännössä: kun harjoittelu on tavoitteellista, haluttua tulosta kohti mennään yksittäisten suoritusten kautta. Omalla kohdallani esimerkiksi liikunnan ilo jää usein toissijaiseksi (huom: olen silti peruskuntoilija, eli en valmistaudu mihinkään kisaan tms, kunhan reenaan. Tosin, juuri nyt tulosta ei tule, koska vetopäivänä kyykkään ja kyykkypäivänä nostan yhtäkkiä kuulaa jne).
Mutta mitä työhön tulee, turhan työn vääntäminen huonon organisoinnin takia on yhtä lailla .. no, turhaa. Samalla vaivalla voi suunnitella ja tehdä hyvin.
***
Sekä työssä (yksityisyrittäjänä) että harjoittelussa pidän nykyään systemaattisuudesta, suorittamisesta ja tehokkuudesta. Olen tullut huomanneeksi, että mikäli jotain todella haluaa saada aikaan, vaihtoehtoja ei juurikaan ole.
Eihän stressi suorittamisesta tule, vaan sitä että puolivalmiit asiat lilluvat. Suorituksilla on alku ja loppu, mikä helpottaa seuraavaan siirtymistä.
Näin: Kello käyntiin, asiat työn alle ja valmiiksi yksi kerrallaan. Anna Perho kuvasi haastattelussaan (MeNaiset 7.2) suorittamista ja tehokkuutta aika hyvin, lukekaa jos saatte käsiinne.
Tänään on edessä kahdeksan muun lista-asian ohella vielä FightSportin Kukkatori-palsta sekä pulkkamäki (koulujen hiihtoloma, itse en juurikaan pulkkaile).
Lisäksi valmistaudun työmatkalle lähtöön ja yritän jotenkin ansaita matkani. Älkääkä nyt sanoko, että ”relaa vähän”. Väkisinrelaaminen on erittäin stressaavaa, jos on keskeneräisiä töitä tai mitä tahansa lilluntoja meneillään. Parasta stressinpoistoa on tehdä rästihommat pois.
***
No entä pitääkö työmatkakin ansaita?
Kyllä, tavallaan, koska en voi siirtyä henkisesti toiseen ulottuvuuteen tietäen, että ”täällä” jäi jotain kesken (olen lähdössä työmatkalle avaruuteen tai tuonpuoleiseen, ehheheehee). Ja heti palattuani perustan matkatoimiston Karma Travels.
No mutta joka tapauksessa, jalat irtoaa maasta.
Viime syksynä ansaitsin lomaani salilla: Pyhä yksinkertaisuus. Nyt ansaitsen matkaa tässä tietokoneella (sivupäivitykset menee eteenpäin hitaasti, mutta varmasti. Valikoissa on jo täytettä).
Juhani Tamminen sanoi joku viikko sitten radiossa, että ”teki 16 tunnin päivää kahdeksan tunnin kondiksella”, ja loput voinee lukea työuupumuksesta kertovasta kirjastaan.
No. Minulla on hyvin vähän tekemistä niin Särestöniemen kuin Tammisenkin kanssa (enkä ole uupunut, vaan innokas), mutta ei se mitään, 16 tunnin työpäivien jälkeen olo on silti tämmöinen:
Olen kanssasi kovasti samaa mieltä. Minua on aina stressannut enemmän puolihuolimattomasti puoleen väliin saatetut asiat kuin pitkät työpäivät. Joo, kyllä nekin jos sitä on jatkunut esim. 2 v. (nimim. yksityisyrittjänä). Nyt voisin relata mutta inhoan eimissääntilassa -olemista kun uusi yritystoiminta käynnistyy vasta elokuussa. Pidän suunnitelmista, projekteista, aikatauluista ja ennenkaikkea tavoitteista. Siksi keskitys nyt vahvasti liikkumiseen ja painonpudottamiseen.
Kiitos muuten blogistasi. 🙂 Aina en ole kanssasi samaa mieltä mutta tätä on viihdyttävä JA informatiivinen lukea. Harmi että tulosi Ouluun ei onnistunutkaan.
Kiitos itsellesi ja kiitos viestistä!
Minulla taisi mennä aika kauan, ennen kuin tajusin systemaattisuuden merkityksen. Kuvittelin olevani boheemi ja jättäydyin jotenkin sen ”taakse”.
Että kun ”mää nyt vaan oon tämmöinen”. Kun päästin siitä irti, huomasin olevani aivan muuta, kuin olin kuvitellut. Boheemista byrokraatiksi 80 päivässä tai jotain. =)
Saman olen huomannut. Mutta vain silloin kun on joku selvä tavoite. Esim. mulla ei ole nyt blogin suhteen mitään selkeää tavoitetta, niinpä teen mitä sattuu milloin sattuu ja siihen liittyvät hommat eivät sinänsä ahdista koska ei ole juuri nyt tarkoitus ”mennä mihinkään”. Se sinänsä kyllä hieman ärsyttää mutta ei mitenkään merkittävästi).
Sen sijaan silloin kun on joku selkeä päämäärä niin jokaisen osajutun tekeminen palkitsee, ja tekemättömät rassaavat. Mun mielestä siinä mielessä ”työ” on samanlaista kuin ”urheilu” että on tavoitteita ja niihin pääsemiseksi pitää tehdä hommia, joskus kovaakin. Ja, on ,myös pakko huolehtia levosta ja palautumisesta jos haluaa tehdä hommia vielä pitkään ja ns. onnellisena ja terveenä.
En mä ainakaan tavoittele mitään pysyvää leppoistamisen tilaa, jossa lilluisin jossain linnunmaidossa päivät pitkät, vaan enemmänkin sitä että voin tehdä mielekkäitä asioita niin pitkään kuin mahdollista.
Juu Marko, olen kanssa sitä mieltä että suorittaminen kuuluu ja sopii treeniin ja työhön ihan hyvin. Kun ne on ”kiinteinä, ja parhaimmillaan jopa eteenpäin menevinä palikoina”, jää selvemmin aikaa muille, ei-suoritusta-vaativille asioille kuten .. no, ihmissuhteet jne.