Syy ja seuraus: kisa- ja tekniikkapohdintoja

Mietin aamulenkillä sitä, miten siistiä on olla taas kiinni lajitreenissä. Paluu puolen vuoden tauon jälkeen sujuu nopeammin, kuin olisin uskaltanut toivoa (sormet ristiin!) Eka viikko 12 kg:lla, sitten 16 kg:n tapailua .. ja eilen, (kuudes treenipäivä putkeen), nostin jo 20-kiloista ihan kuin ennen vanhaan. Kevythän se maaliskuussa oli, ja sitä kohti mennään taas. Tempaus toki laahaa työntöjen perässä tyypilliseen tapaan, mutta silti. Maisema <3

Treenimetodini on ehdottomasti WKC Fedorenko Method ja aikasarjat. Sama jota opetan, ainoa johon periaatteessa uskon. Tottakai kaikki treenimetodit ja -ohjelmat toimivat johonkin pisteeseen saakka, MUTTA tämä on minulle oikea. Henkisesti ehkä raskain metodi, mutta raskas on lajikin. 🙂

Uskon, että tekniikka voi korjaantua vain silloin, kun sarjat ovat riittävän pitkiä. Jos ne eivät ole, mistä koskaan tietää, mikä on todellinen heikko lenkki? Myös lajissa tarvittava kestävyys kehittyy vain lajia harjoittelemalla (ei puntteja nostamalla) – tässä on paljon erikoisuuksia.

Tekniikka on kaikki kaikessa. Osalla kisaajista on elukkamainen fysiikka, mutta se ei auta. On turhauttavaa, kun heikoin lenkki on vaikkapa sormet (ote) tai käsivarren puutuminen, kun kroppa kyllä jaksaisi. Tiedän! Ja aina on mentävä pikkuasian ehdoilla – vaikka se voisi olla korjattavissa hyvin helposti. Kroppa jaksaisi työntää, mutta räkissä ei vaan pysty olemaan. Tai tempaus puuduttaa koko käsivarren jo toisella minuutilla. Hyvin tyypillistä.

Ensin pitää vaan tietää, miten virheet korjataan. Ja ennen kaikkea; mikä aiheuttaa mitäkin. Jos käsivarsi puutuu ekana, mikä helpottaa siihen? Jos ote ei kestä, missä vika? No hitto, onko kuula ylipäätään oikein kädessä? Miten se liikkuu alhaalla, missä asennossa se on ylhäällä? Pitää tietää.

On tosi helppo katsoa toisen nostamista ja spotata virheitä, listata kymmenen korjattavaa asiaa. Mutta kullanarvoista on se, että osaa nähdä virheen aiheuttajan: yksi pieni asia voi aiheuttaa kymmenen isoa ongelmaa.