”Kaikki elimet, joita ei käytetä, surkastuvat. Ilman ruumiillista harjoitusta elimistö tulee vähitellen elinkyvyttömäksi”, kirjoitti Alfred Vogel.
Pidän A. Vogelin suoruudesta. Jos olet terve etkä käytä kehoasi, there we go.
Olen kirjoittamassa aihetta liipaten myös FightSportin Kukkatoriin. Mietin tekstiä eilen illalla. Jostain syystä äitini inspiroi minua aina kaikkiin kehollisiin asioihin. Ei harjoitteluun sinällään, mutta ehkä terveyden kunnioittamiseen.
Äitini on toispuolihalvaantunut ja sanoi joskus, että olisi hienoa tietää miltä tuntuu olla voimakas. Ajatus on mielenkiintoinen: harvoin sitä muistaa, että eihän voiman tai muiden ominaisuuksien kehittäminen välttämättä ole oma valinta.
Jos halvaantuu 24-vuotiaana, siihen ei sen jälkeen ole koskaan mahdollisuutta. Sinne meni.
Niinpä yritän pitää mielessäni myös klassiset sanat ja oivallisen elämänohjeen ”elämässä pitää hikoilla ja rakastaa”, jonka äiti totesi joskus vuosi sitten.
Entä jos ei ikinä pystyisi tuntemaan itse miltä voima tuntuu? Tai pystyisi tekemään mitään niin rasittavaa, että voisi hikoilla?
Kun asian ajattelee siten; onko mikään maailmassa niin turhaa tai hölmöä, kuin jättää harjoittelu väliin vaikka siksi, että ei tulisi niitä isoja lihaksia. Ei, kyllä se jos mikä on vääryyttä ja aikamoista haaskausta.
Terveyskaupoissa on jaossa Vogelin esite, jossa on ohjeita kuulatreeniin. Käykää bongaamassa. Lehdessä on paljon mielenkiintoisia juttuja ja haastatteluja.
Tässä vielä oma reseptini marraskuun selättämiseksi. Treenivihko, Pasi Koivusen ohjeet stressinhallintaan, Echinaforce flunssan poispitämiseksi ja Strath energian takaamiseen. Ihanan yksinkertaista. En myöskään muista, koska olisin viimeksi sairastanut flunssaa. Viime vuonna hetken?
Flyerista muistui mieleen, että suunnittelin viime vuonna Echinaforcen Sulle suojan tarjoan -kampanjaa copyn ominaisuudessa. Tähän kuului myös hauska Villasukkatalkoot, jota ei tosin ole tänä vuonna. Osallistuin itsekin, mutta koska kädessäni pysyy paremmin tanko kuin puikot, pyysin joukkueen Millaa kutomaan minulle sukat.
Mutta, takaisin asiaan. Miettimäni Kukkatori-tekstin otsikointi on kesken. Luulen, että menen ystävältä lainatulla lausella, eli otsikolla Vartalo on kulkuneuvo. Joillekin se on temppeli, toisille huvipuisto. Minulle se on kulkuneuvo, joka toivottavasti kuljettaa tänään ison kasan rautaa.
Eilen se kuljetti sitä ehkä kymppitonnin verran, tänään pitää korottaa.
Ihana on blogisi. Puhut taas niiiin viisaita,
että hävettäisi jäädä tänäänkään vesisateesta
huolimatta sohvan nurkkaan lojumaan!
Olet moottori varmaan monelle muullekin =)
Kiitos
Kirjoituksesi otsikko on niin oikein!
Omalla kohdalla herääminen liikkumiseen on ollut vähän hidasta, mutta nyt heränneenä olen useinkin pohdiskellut sitä, miksi liikun:
– ai pitäisikö tavoitella täydellistä vartaloa (mikä lieneekään päälle 50v mummolle :)..?
– vai pitäisikö saada itsensä maratonikuntoon (nivelrikkoisilla polvilla..)?
– tai sitten tietenkin siksi, että saan pidettyä jokunen vuosi sitten karistetut reilut 25kg pois painamasta..?
– vai toteuttakseni haaveni siitä, että saan käännettyä roikkuvat allit tiukoiksi haban puolelle 😉 ?
Kaikki tuo tietenkin ihan mahdollista, mutta päällimmäisenä on juuri tuo otsikkosi; liikun varmistaakseni, että tämä kroppani jaksaa viedä minut sinne minne haluan mennä ja solloin kun haluan ja juuri niinkuin minä haluan.
Paul Chek sanoi jossain haastiksessa että kropan tärkein tarkoitus on viedä ruuansulatuselimistö ruuan luo. Perusasioiden äärellä ollaan. Hyvä teksti!