Voima, vieras käsite?

Vuodesta 2007 lähtien olen antanut kymmeniä ja kymmeniä kahvakuulaharjoitteluun liittyviä haastatteluja.

Liikuntalehtiin, naistenlehtiin, treenilehtiin, sanomalehtiin, radioon, telkkariin ja niin edelleen. Olen vetänyt kymmeniä ja kymmeniä leirejä, tekniikkakoulutuksia, ohjaajakoulutuksia, valmentanut ja niin edelleen. Ja kirjoittanut satoja artikkeleita lehtiin ja nettiin.

Yksi asia toistuu huolestuttavassa määrin: fyysinen voima on naisille edelleen todella vieras käsite.

Ymmärrän, että ns. ihmisten keskuudessa fyysisyydestä on vieraannuttu (eihän sitä arjessa tarvita) – mutta huolestuttavaa on se, että myös liikuntalehtien toimituksille asia tuntuu olevan vieras.

(Edit, väärinkäsitysten välttämiseksi: en toki tarkoita varsinaisesti ketään minua haastatellutta toimittajaa tai yksittäistä kokemusta, vaan yleisesti. Ei tarvitse olla suurikaan tietäjä tai lukea montaakaan lehteä nähdäkseen saman ilmiön toistuvan koko ajan). 

Voimaharjoittelu ei ole sama asia kuin bodypump.

Ja nyt kun kaikkialla tehdään ”terveysjournalismia”, aina jostain tulee se seuraava sporttitoimittaja, joka ymmärtää edellistäkin vähemmän mitä eroa on sillä, nostaako jotain painoa yhden kerran vai sata kertaa (esim. levytanko vs. kahvakuula).

Yleinen käsitys tuntuu olevan jopa se, että kahvakuula = paino = voima = kehonrakennus. Ei ole harvinaista, että vaikkapa oma lajini (kahvakuulaurheilu) sekoitetaan kehonrakennukseen.

Ainoa yhtäläisyys lienee kuitenkin se, että molemmissa ollaan tekemisissä painojen kanssa.

Painoharjoitteluun ja lajeihin liittyvät perustermit ovat usein harmaata massaa ja tarkoittavat yhtä ja samaa asiaa monille. En halua kuulostaa tylyltä, mutta ei ihme ettei asioista ei tiedetä, kun nekään jotka niistä kertovat, eivät tiedä.

Ymmärrän tämän: eivät toimittajat ole kaikkien alojen asiantuntijoita, vaan toimittajia, joiden tehtävä on etsiä asiantuntija. Mutta oikean asiantuntijan löytäminen on hankalaa, jos ei tiedä asiasta mitään. Ja näistä aiheista kirjoittaessa olisi ehkä hyvä tietää.

Treeniasiaa lähestytään sinnikkäästi väärästä päästä. Se, että on ylipäätään mahdollista treenata ensisijaisesti suoritusta eikä ulkonäköä ajatellen, tuntuu myös olevan vierasta (sitä muuten kutsutaan urheiluksi).

Median mieluiten poimima kärki on se, että ”vatsa pois näin, peppu kiinteäksi näin” – ja siihen tarjotaan ratkaisuksi täsmäjumppa tai pikadieetti .

Eli sivuutetaan TÄYSIN perusasiat kuten ryhti, liikkuvuus tai lihaskunto, joihin kaikki kuitenkin perustuu. Häilyvästi ollaan lihaskunnon perässä, mutta lopputulos kääritään ihan toisenlaiseksi.

Tai jos mainitaan sana voima, aihe muovataan olemaan kiinteytyminen tai kesäkilot tai jotain muuta väliaikaista ja kuurimaista.

Ei edes tiedetä, että voi kehittyä, kun on niin kiire kiinteyttää. 

Toki – jos minun pitäisi tehdä juttu lainopillisesta ajattelusta ja käsitellä vaikkapa loogis-deduktiivista traditiota, legaalista induktiota ja argumentointiteorian keskeisiä suuntauksia, en tiedä mistä aloittaisin.

Varmaan kesäkiloista? =)

Ymmärrän, että lehtiin halutaan otsikoida jotain myyvää ja kansankielistä.

Ongelma on siinä, että tämä kiinteytyminen / kesäkilot / pikatreenillä pikkujoulukuntoon myy sen lehden, mutta sekoittaa pakkaa siellä missä varsinainen asia tapahtuu. Eli saleilla, valmentajien ja personal trainereiden luona ja niin edelleen.

Ei liene harvinaista, että mennään salille kiinteytymään vaikkapa ”kahvakuulailemalla” ja halutaan sitä mitä on telkkarissa ja naistenlehdessä nähty.

Jos tiskin toisella puolella haluaa olla rehellinen, ainoa vaihtoehto on tuottaa asiakkaalle pettymys. Tästä aiheesta kirjoitin kolumnin FIT-lehteen, on juuri nyt kaupoissa:

Kevät-, kesä-, ja joulukiloralli saa aina aikaan kuvitelman siitä, että kunnossa pysyäkseen tulisi juosta jumpassa kymmenen kertaa viikossa ja syödä pelkkää ilmaa, mielellään pillillä ja light-jäillä.

Voima taas on naisten maailmassa jotenkin supersankarillinen ominaisuus, josta ei tiedetä mitään. Eikä halutakaan tietää, koska se ”kuuluu miehille”. Halutaan kiinteytymistä, muotoja, sitä sun tätä. Ihan vähän lihasta ”saa tulla”, mutta ei liikaa.

Kirjoitin v. 2011 tämän, ja edelleen se pätee: Entä jos lihas kasvaakin? 

Kehittyminen ei tarkoita jumppatunnilta toiselle sinkoilua, vaan järkevää ja suunnitelmallista harjoittelua, jossa tähdätään vaikka siihen, että ensi viikolla nostetaan enemmän kuin tällä viikolla.

Kiinteytyminen ei ole taikasana, jota tapahtuu tuhannen euron selluliittihoidossa tai puristaviin sukkahousuhin työntymällä. Se tarkoittaa sitä, että rasvaa lähtee ja lihasta tulee.

Jos heilutat käsiä ilmassa kolme tuntia viikossa, lihasta ei tule. Ei, vaikka heiluttaisit niitä ohjatusti.

Voisi olla korkea aika siirtyä pyramidiajatteluun. Se ei ehkä myy yhtään naistenlehteä, mutta on pitkälti totuus (olen pahoillani).

Voimakadun blogi, Tuomas H:

”Pyramidit rakennettiin 5000 vuotta sitten, ja ne ovat pystyssä vieläkin. Niitä ei rakennettu ”vähän sinnepäin”. Sen takia ne ovatkin kestäneet aikaa ja jäävät tänne meidän jälkeemmekin. Samalla tavalla meidän pitäisi suhtautua fyysisen kunnon ylläpitoon ja rakentamiseen. Jos teet ”jotain” ja ”vähän sinnepäin”, voit olla varma siitä että tulos ei ole mitään kestävää tai pysyvää.”

Kinkunpolttojumpat ja kausittainen markkinapallerointi on aina sinne päin, eikä niillä ole mitään tekemistä oikean kehityksen kanssa.

Olisiko ihan kauheaa harjoitella siksi, että voisi kehittää fyysisiä ominaisuuksia ja taitoja, eikä vain kuluttaa kaloreita?

Koska haluan olla ratkaisukeskeinen enkä vain valittaa, seuraavassa osassa kirjoitan auki kaikki mieleen tulevat termit ja lisään myös usein kysytyt kysymykset ja harhaluulot.

Myös sen, että treenaamisen ydin ei välttämättä ole ottaa peilikuvia omasta hauiksesta. Treenaamisen ydin kun ei välttämättä ole peilissä ollenkaan.